Pojat miettivät, minkä ongen raaskivat antaa minulle. Sain Vulkan äksän monofillillä ja se kuulosti tosi hienolta.

Paniikkilähtö

Rakastu kalastajaeemeliin. Ennen kuin huomaatkaan, luoksesi on muuttanut hänen lisäksi myös porontalja & pilkkireppu sekä virveli & vieherasia. Yhtä huomaamatta tajuat itse muuttuneesi kalastajairmeliksi ja matkaavasi kesälomareissulle kalaan Pohjois-Norjaan villapaita ja fleecepöksyt rinkassa. Tässä esipuhe siitä, miksi olin matkalla mukana. Tueksi, turvaksi ja sielunveljekseen Miika pyysi veljensä Velin. Kalastajaeemelit olivat heti alkumatkasta täynnä intoa, Irmeli käytti energiaansa uuden puhelimensa tutkimiseen, edellinen kun oli pudonnut vesisaaviin. Jännitys ja innostus näkyi valtavana paniikkina -Onko kaikki mukana? Aluksi Veli epäili vain kartan unohtuneen, mutta matkan edetessä hätä ylsi jo sellaisiin mittoihin, että Veli epäili unohtaneensa koko rinkan. Loppujen lopuksi kaikki oli kuin olikin mukana, jopa näkkileivät, joiden unohtamisesta olimme jo aivan varmoja. Veli oli nimittäin sujauttanut ne salakavalasti pikkuveljensä kannettavaksi.

Veli johdatteli meidät määrätietoisin askelin kohti leirijärveä.

 

Sen opin jo heti alkumatkasta, että aseesta pitää pitää koko ajan kiinni. Myös lepotauolla jäkälävuoteella.

Luontoelämyksiä

Vihdoin pääsimme liikkeelle. Veli lähti köpöttelemään kärjessä määrätietoisin askelin kohti leirijärveä. Matkalla teimme luontohavaintoja: Vihainen sopuli kävi valittamaan Miikalle ja näytti hampaitaan. Veli ihmetteli runsasta jäkälän määrää ja itse tein kakkahavaintoja. Sopulin kakka muistuttaa riisiä, riekon juustosnakseja, poron pähkinöitä ja hirven pieniä pääsiäismunia.

 

Miika sai valtavan harrin ja mie sain uistimen juuttumaan pohjaan valtavan monta kertaa.

Vapa kaarella

Ensimmäisellä järvellä sain pikakurssin virvelin käytöstä. Heitin, ja vapa taipui heti lupaavasti. Uskomatonta! Totuus paljastuu kuitenkin pian: uistin on kiinni pohjassa. Tästä ei Tsaibman kalastusvideoissa kerrottu. Uistin saadaan kuitenkin irti pohjasta. Saan jatkokoulutusta virvelin käyttööön ja pääsen jatkamaan kalastusta. Muutama heitto onnistuu jo niin, ettei viehe juutu kiinni. Kaloista on silti vielä turha haaveilla. Pojat saavat tietenkin kumpikin oman vonkaleen, isoveli pienemmän ja pikkuveli isomman harrin. Kalat punnitaan ja kuvataan, itse yritän samaan aikaan kiskoa omaa uistintani irti pohjasta. "Hienoa kun saatiin kalat, nyt ei ole enää paineita", pojat hehkuttavat. Asetan reissulleni tavoitteen: Aion saada elämäni ensimmäisen kalan virvelillä.

Kyllä se vielä tämän retken aikana tärppää.

Tyylirikko

Matka jatkuu määrätietoisesti eteenpäin ja matkan varrella mittasimme välineillämme vesistöjen kalapitoisuuksia. Pian tärppäsi myös minulla! Elämäni ensimmäinen kala virvelillä! Elämäni ensimmäinen harjus! Tsaibmakonkarien esimerkkiä noudattaen päätän kuitenkin laskea kalan menemään, sillä Tsaibmamittarin mukaan se oli pieni. Kesämökillä Saimaalla sen kokoisesta kalasta olisi puhuttu ainakin viikko. Sain kalan irti koukusta ja olen melko ylpeä saavutuksestani. Siitä innostuneena päätän antaa kalalle vauhdikkaat jäähyväiset ja viskaan sen ilmareittiä takaisin järveen. Tyylirikko!!! Saan kalastuskurssin kolmannen opetustuokion, jonka aiheena oli "Kala pitää laskea järveen hellästi".
Uskomattoman helposti (muutamaa suonylitystä lukuun ottamatta) löysimme leirijärvellemme. Kellokin oli tässä vaiheessa tosin jo jotain kolmen ja neljän välillä yöllä. Kömmin makuupussiin, mutta pojat kalastivat vielä pari tuntia.

 

Aamuajatuksissa.

Aamuterapiaa

Aamu alkoi ryhmäterapiatuokiolla, aiheena unet. Jokainen sai vuorollaan kertoa omasta unestaan. Veli oli ottanut unessaan retkelle mukaan myös vanhemman veljensä, joka kielsi Veliä kävelemästä unissaan. Veli puolustautui kertomalla menevänsä "lumitöitä tekemään". Miikan uneen tuli Kaisan serkku, jota pyydettiin pelleilemään videokameralle. Itse en ollut vielä täysin toipunut partion suurjuhlareissusta ja näin sieltä painajaisia. Olimme uimahallissa ja yksi vanhemmista tuli sanomaan "Se on nyt Kaisa sellainen juttu, että meitä on yksi vähemmän. Liisa hukkui." Voisiko aamu enää paremmin alkaa, onneksi saimme jakaa unemme, etteivät ne jääneet kummittelemaan päähän. Kaiken lisäksi rauhallista aamutunnelmaa erämaassa pilasivat piippaileva kännykkä ja pörräilevät lentokoneet. Päätimme vielä nukkua vähän aikaa. Puoliltapäivin pääsimme ylös. Veli alkoi valittaa, kuinka myllätty leirialueemme on. "Täällä on ollut muitakin, joku tässäki resunnu ja myllänny maata, kato nyt Miika!" "Joo, mie kaivoin siihen eilen kellaria", Miika vastaa.

Minua hymyilytti, mutta haukea ei.

Päivän oppi: hauki huono, harri hyvä

Puurot vatsassa päätimme lähteä kokeilemaan onnea parin kilometrin päässä olevalta järveltä. Matkan varrella oli lampia ja puroja joihin piti tietenkin heitellä. Alkoi tulla isoja kaloja, haukia! Miekin sain oman hauen ja kiljuin innosta, mutta into hiipui pian kun huomasin, kuinka aliarvostettu kala "jänkäkoira" on. Sain kuitenkin taas kalalistaani uuden merkinnän. Olin siitä kovin ylpeä, vaikka saalis jätettiinkin makaamaan kuolleena maahan eikä huolittu eräpussiin. "Kalanhoidollisia toimenpiteitä", totesi Veli. Harrit sen sijaan otettiin talteen, ennen kuin niistäkin alkoi olla ylitarjontaa.

Kymmenen euron uistin, jollaista sain vain katsella kaukaa.

Uistinmenetys

Ruokatauolla meitä viihdytti hullu käki, joka kiinnostui Miikan imitoinneista ja lensi päältämme monta kertaa. Italianpadan ja näkkärin voimalla lähdimme takaisin leiripaikallemme. Tätä ennen olin onnistunut saamaan uistimen niin tiukasti pohjaan kiinni, että sille piti antaa "tappotuomio". Sain tilalle Teboililta ostetun euron uistimen. "Meillä on Velin kanssa kymmenen euron vieheet", Miika muisti kuitenkin huomauttaa. Paluumatka meni nopeasti. Olimme puolisen tuntia leirissä ja pojat lähtivät taas kalaan. "Hajottaa, ei jaksaisi lähteä", toinen totesi. "Miksi pitää sitten lähteä, mie jään ainakin leiriin lukemaan kirjaa makuupussiiin", totesin. "No kun mie olen kalamies", kuului vastaus tyhmäänkö kysymykseeni. Keräsin puita nuotioon ja kirjoitin muistiin päivän tapahtumia.

Napa näkyy naapuriin, naapurin Harri nauraa.

Verta, hikeä ja kyyneliä

Jäätyäni yksin leiriin päätin kokeilla muutaman heiton. Siitä alkoi traumaattinen kokemus. Heitin virvelin veteen ja kala nappasi kiinni. HAUKI! Vasta sitten muistin, etten osaa/uskalla irrottaa piikkihampaista haukea koukusta. Onneksi hauki näki hätäni ja pääsi itse irti. Heitin virvelin vielä toisen kerran järveen ja kuiskasin "ei haukea!". Haukea ei tullutkaan, vaan jättiharri. Se ei edes päässyt itse irti euron uistimesta ja oli pakko nostaa rannalle. Eilisen kokemuksen perusteella uskoin saavani harrin irti koukusta. Vaan ei, harri sätki ja rimpuili kuin kaksivuotias pikkulapsi, jolle yrittää pukea talvivaatteita päälle. Kala oli pakko tappaa. (Tässä vaiheessa tuskanhikeä). Minulla ei ollut edes puukkoa mukana. Niinpä hain halon, painoin saappaalla kalaa maahan ja tinttasin halolla. Kalaparka aukoi suutaan ja sätki (tässä vaiheessa kyyneliä). Hakkasin ja hakkasin vaan kala kesti iskut. Täytyi ottaa käyttöön järeämmät aseet. Hain ruokaveitsen ja aloin katlkaista kalan niskaa (tässä vaiheessa verta). Sain sahata aika lailla, kunnes kala antoi periksi. Tässä vaiheessa olin sellaisessa mielentilassa, etten nähnyt muuta mahdollisuutta kuin paeta telttaan ja syödä henkiseksi ensiavuksi 8 palaa viikon vanhaa, kerran sulannutta joulusuklaata ja odottaa, että pojat tulisivat takaisin. Ehkä saan pian kalastuskurssin neljännen opetusjakson: "Kalan irrottaminen, tappaminen ja perkaaminen".

 

Tätä nuotiota ei tehty partiolaistyyliin, mutta Veli kyllä demonstroi näyttävästi, kuinka sellainen tehdään.

Meil on metsässä nuotiopiiri

"Aika karun näköistä", pojat totesivat nähdessään kalani, jolta oli melkein pää irti. He kuitenkin kehuivat kalan kokoa ja saivat minut houkutelluksi ulos teltasta. Laitoimme nuotioon tulet, paistoimme makkaraa, kalaa ja söimme iltapalaa. Elämä oli taas ihan mukavaa. Partiolaisuudelleni naureskeltiin, olutta ylistäviin keskusteluihin en voinut osallistua enkä ymmärtänyt miksi leivän päälle pitää laittaa ketsuppia. Muuten miesten seurassa meni ihan hyvin. Ihanaa oli kömpiä taas makuupussiin. Huomenna kotiin, vaikka kivaa on ollut.

Tosijätkä ei haarukkaa ja veistä käytä. (mie käytin).

Summa summarum

Aamulla lähdettiin kotimatkalle. Ensin olimme tietenkin purkaneet leirin ja mitäpä muutakaan kuin vielä vähän kalastettu. Ajattelin lievittää eilisiä traumojani siten, että kalastaisin vielä vähän aikaa. Sainkin kaksi aika isoa harria ilman ongelmia. Uusi järkytys oli lähellä, sillä jättihauki lähti seuraamaan viehettäni rantaan. Pelästyin, kun se kelauksen loppuvaiheessa vieheeni noustessa ilmaan yritti hypätä ja napata siitä kiinni. Sanoin nähneeni ison kalan ja pian Veli olikin apajallani kalastuskisan pisteet mielessä. Jättihauki saatiin ylös. Onneksi Miikakin sai oman hauen niin ei tullut tappelua. Kotimatka sujui hyvin Velin vanavedessä taivaltaessa. Kotimatkalla parasta oli kauppa josta ostimme karkkia ja sandaalit, kauheinta ojaan suistunut kaatunut rekka, josta oli lentänyt sianruhoja pitkin piennarta.

Miika ennen molskahdusta.

 

Koreteksit ja sympateksit ovat silkkaa tuskaa kesähelteillä. Paras vaellusasu on kalsarit. Liity sinäkin kalsariklaaniin!

 

Miika oli tilannut suihkukoneet kirjoittamaan taivaalle "Miika sydän Kaisa". Ilmeisesti asialla oli arabilainen tettiläinen, joka ei ihan hallinnut hommaa. Kaunis ajatus silti.

Teksti: Kaisa Sirkiä ja kuvat: Miika Alatalo, Veli Alatalo, Kaisa Sirkiä

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com