Kesä 2009 oli kuuma. Juuri sellaisena kesänä karun pohjolan ahvenet mättävät vatsansa täyteen ruokaa. Järvissä vesi oli kuin linnunmaitoa. Tiesimme Jaskan kanssa, että nyt jos koskaan kannattaa lähteä ahvenenpyyntiin. Olemme nimittäin usein huomanneet, että lämpimien vesien aikaan mikään muu kala ei syö kuin ahven ja hauki.

Lähdimme liikkeelle aamulla varhain, koska nyt aioimme olla reissussa ainoastaan päivän.

Järvelle kävellessämme ylitimme ojan, jossa oli houkuttelevan näköinen putama. Tein siihen heiton, koska virveli sattui olemaan jo valmiustilassa. Ensimmäisellä heitolla putamasta nousi komea, puolikiloinen ahven. Laskin kalan takaisin lymypaikkaansa, sillä minulla oli hyvät aavistukset tulevasta kohteestamme. Päivä oli heti aamusta tunkkaisen kuuma, ja suuret mäkäräisparvet pölisivät massoittain edessämme. Meidän ei tarvinnut rouskutella kuivassa maastossa kauaa, sillä kohteemme sijaitisi hyvin lähellä maantietä.

Kävelyreittimme osui kohdejärvestä lähtevän ojan varteen, ja jälleen juuri siinä kohtaa sattui olemaan kalaisan näköinen lompare. Vietimme siinä pienen kalastustuokion, jonka seurauksena menetin pari viehettä, ja rannalla kävi kilon-parin jänkäkoiria. Melkoinen haukisumppu.Kohdejärvelle saavuttuamme etsimme sopivan rannan, laskimme rinkat, ja aloimme tutkia järven kalakantaa. Pari heittoa tehtyämme huomasimme, että rantapenkan lähellä uiskenteli hissukseen isoja ahvenia! Jaska sai melko pian yhden raitapaidan iskemään, ja rannalle nousi pullea, yli 800 grammainen ahven!

 

Saman kaliiberin ahvenia uiskenteli useampia aivan vieressämme. Lilluttelin viehettä niiden nokan edessä, mutta aina iskun jälkeen seurasi karkuutus. Samaan aikaan mäkäräiset kuhisivat hikisissä silmissäni harvinaisen sankoin joukoin. Pyyhin toisella kädellä silmiäni, ja toisella kädellä heiluttelin viehettä ison ahvenen nokan edessä. Parin piinaavan minuutin jälkeen onnituin kuin onnistuinkin saamaan avauskalan ylös. Perkasin kalan rantamätttäällä, ja huomasin, että luomani varjo houkutteli todennäköisesti kaikki seudun mäkäräiset paikalle. Koska käteni olivat kalan veressä ja toisessa kädessä pidin puukkoa, en voinut juuri muuta kuin koettaa perata kalan. Silmissä kävi pahempi kuhina kuin koskaan! Sain viimein kalan puhkaistua ja kädet pestyä. Silmät tuntuivat sameilta, ja kysyin Jaskalta, milltä ne näyttävät. Seurasi niin järkyttynyt ilme, että hetken luulin jo silmämunieni valahtaneen poskelle. Vain parissa minuutissa mäkäräiset olivat onnistuneet pommittamaan silmien seudun pahasti paiseille. Enpä ole aikaisemmin tavannut yhtä tuhoisia mäkäräisiä.

Päätimme Jaskan kanssa, että kierrämme pienen järven hissukseen ja kävelemme sen jälkeen pois. Seurasi niin paljon tapahtumia, että en voi kertoa kaikesta yksityiskohtaisesti. Muutamassa tunnissa saimme kuitenkin 700-1000g ahventa kyllästymiseen asti. Onnistuipa Jaska rikkomaan maagisen kilon rajankin parillakymmenellä grammalla. Välillä isot ahvenet uivat pelottomasti aivan jaloissamme! Tuttu tilanne oli myöskin, että vieheen lennettyä järveen kymmenet isot ahvenet taistelivat siitä niin, että vesi lensi! Usein kävi kuitenkin niin, että kaloista yksikään ei innoltaan osunut uistimeen. Otimme mukaamme vain sen, mitä uskoimme tarvitsevamme – ahvenvarasto kun on aina auki.

Reissun suurin ahven ylitti kilon rajan.

 

Miika ja perusahven.

 

Tässä järvessä oli turha uittaa viehettä!

Teksti ja kuvat: Miika Sirkiä

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com