Ahventa ensijäillä 26.10.2005

Kun kotijärvessä alkoi olla jo kirkkaat ja paksut jäät, päätimme lähteä eräälle metsäjärvelle yhdistetylle pilkki- ja metsästysretkelle. Mukana oli itseni lisäksi Pekka, Tuomas ja Yrjö Perkkiö. Pakkasmittari näytti aamulla helpotukseksemme enää -10, kun se vielä illalla oli kahdessakymmenessä asteessa. Saapuessamme järvelle, huomasimme että jäällä oli kymmenisen senttiä lunta. Kävelimme tutuille ottipaikoille ja ihmettelimme kun jää ritisi aina välillä. Ensimmäisen reiän teimme railokohtaan, jossa jäätä oli yli kymmenen senttiä. Mutta kun kairasin reiän kohtaan jossa oli lumipeite, kaira menikin melkein painamalla läpi!
Jäätä ei ollut paljoa, n.3-4cm. Siitä huolimatta jatkoimme pilkkimistä lumisellakin alueella, vettä kun oli alla vain puolisen metriä järven syvimmässäkin kohdassa! Saapas melkein riittäisi, jos tippuisi jäihin. Kun joku käveli jäällä, vesi nousi avannoissa ja koko jääpatja heijasi. Merisairaus oli lähellä.
Kalaa alkoi tulla tasaisen huonosti. 100-400g ahven junttasi aina välillä kiinni. Kala tuntui aina ottavan kun vain kohdalle sattui, tänään kaloja sattui kohdalle vain parisenkymmentä yhteensä.
Kalat selvästikin säikkyivät huojuvaa ja rätisevää jäätä. Pekalla oli ainoa varma kosketus isompaan kalaan: Kala veteli kunnon syöksyjä ja irtosi juuri avannon alla. Pekka kumosi hauki epäilyni, koska kala oli tehnyt lyhyitä ahvenmaisia syöksyjä. Suurahven siis. Metsästäjät eivät muuten saaneet saalista...


 


 

 

Kuvat ja teksti: Miika "MoE" Alatalo

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com