Lyngen 03

Lyngen, Furuflaten Huhtikuu 2003

Viikkoa ennen pääsiäistä päätimme lähteä Pohjois-Norjaan Lyngeniin, ensikertaa laskutarkoituksella. Kevään aikana olin katsellut kartasta potentiaalisia rinteitä ja ensimmäiseksi kohteeksi päätimme ottaa Furuflaten –kylän vieressä kohoavan Nedretindenin. Juuri ennen lähtöä tuli vielä pientä kinastelua auton käytöstä, mutta lopulta saimme auton päiväksi käyttöömme. Matkaan oli siis lähdettävä aikaisin aamulla. Matka kului mukavasti ja Karesuvannossa bensa-automaattia tuli ruokittua vähän liian anteliaasti, eikä ollut mitään kanistereita mukana . Vähän harmitti jättää muutama litra jo ostettua bensaa!!Kilpisjärvellä lumen pinta kohosi odotetusti noin metrin tasolle. Parikymmentä kilometriä Norjaan päin ja lumi alkoi vähetä, loppuen sitten kokonaan ja oli jo peräti kesäisen näköistä

lyngen vuono	"vaan puhtaan valkoisina kohosivat Lyngenin alpit, suoraan sinisestä merestä.."

Vaan puhtaan valkoisina kohosivat Lyngenin alpit, suoraan sinisestä merestä! Aterioimme jäämeren rannalla ja ihailtiin kohdettamme vastakkaisella rannalla; niin lähellä, mutta silti niin kaukana vuonon takana.Ilma oli todella kesäinen: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lokit kirkuivat, suorastaan uskomaton tunnelma! Paikallaan seisovassa ilmassa tuoksui meri…Tähän ei saisi kuitenkaan jämähtää. Niinpä lähdimme taas ajamaan. Maisemat sen kuin paranivat, mutta matka oli pitkä, n.50km kiersimme vuonon toiselle puolelle… Sitten saavuimme Furuflateniin. hetken harhailun jälkeen löysimme oikean tienhaaran ja ah, siinä se oli: Nedretinden ja Daltinden valkoisina leväten… Toisella puolella kohosi suorastaan uskomattoman massiivinen Pollfjellet. Pitkälti toistakilometrisen vuoren seinät ovat todella jyrkät, puolet vuorestä näyttää tippuvan pystysuoraan mereen. Hieman vitsailtiin, että tuonne jos suksien kanssa joutuisi…. Todella kunnioitettavia ovat lyngenin alpit, en yhtään ihmettele, mikäli paikkakunnalla on harjoitettu joskus luonnonuskontoja. Pian olimme jo nousussa Nedretindenille ja reitti oli todella hyväksi tampattu. Tiheää metsärinnettä noustessamme Timon flunssa alkoi oireilla, henki ei kulkenut ja mies oli ihan rikki. juomaa!

>Mutta nesteen voimin kiipesimme yhä ylemmäs, kunnes oli aika poiketa reitiltä, umpiseen! Mutta lumi olikin jo niin sohjoa, että se painui jalan alla mukaviksi tiiviiksi portaikoksi ja nousu oli mielestäni jopa nautittavaa. Sitten loppui puuraja, ja mitkä maisemat!!
Tuntuu uskomattomalta olla niinkin korkealla merenpinnasta ja vieläpä jalat tukevasti maanpinnalla. Upeaa! Kahvistelimme lumettomalla pälvellä ja ylistyssanoille ei ollut tulla loppua.n.140 ast. edessä oli sinistä, kohisevaa merta, sitten tuli massiiviset vuoret ja kauempana jokilaaksossa jäätiköt. Kaiken huippuna komea merikotka kävi kaartelemassa yläpuolella.

	"Laskimme sohjoista mereen viettävää rinnetä yhä uudelleen ja uudelleen.."

Testilasku oli tehtävä jo kahvinkiehumista odotellessa; luisto oli loistava. Hyvä, että olimme ymmärtäneet laittaa plussakelin voiteet pohjiin! Pian kiipesimme taas ylempänä vuorella ja laskimme sohjoista mereen viettävää rinnettä yhä uudelleen ja uudelleen. Huipulle asti emme kiivenneet Timon olotilan vuoksi, mutta ei ollut tarviskaan, ehtiihän sinne. Lopulta ylhäällä alkoi ilma kylmetä ja lumi jäätyä, joten laskimme pitkän laskun taukopaikalle, lähelle puurajaa. Pälvellä lämmin ilma alkoi ramaisemaan ja otimme päiväunet Nedretindenin sammalmatolla. Meren kohinan hallitessa äänimaailmaa uni alkoi tulla. Vain Pollfjelletin kivivyöryt havahduttivat aika ajoin. Päiväunien jälkeen päätimme poistua tyytyväisinä.kuva Tiheässä metsässä puita oli kätevä kierrellä poikittain välillä takaperin twintipeillä ja välillä taas oikein päin... Onneksi muistimme metsässä sijaitsevan aidan, emmekä tykittäneet siihen pahki! Reissu oli ohi. Olimme yksimielisiä siitä, että tänne on tultava takaisin. Lasketteljan paratiisi oli löytynyt!

Alueen karttoja voit katsella/tilata: www.statkart.no

Kuvat ja teksti: Miika Alatalo