Ennätysten reissu!
Aikainen syksy toi mukanaan kunnon pakkaset, ja päätimme Timon ja Velin kanssa lähteä kokeilemaan 10. päivä lokakuuta, olisiko järvillä jo pilkkimiehen kantavat jäät. Tunne oli erikoinen, sillä emme koskaan olleet pilkkineet ennen lokakuun puoliväliä.
Ajomatkalla kohti tuttua siika-apajaa huomasimme, että osa järvistä lainehti täysin sulana! Pienemmissä järvissä näytti kuitenkin olevan jo jonkinlainen riite. Lähdimme liikkeelle vasta iltahämärässä, koska tarkoituksemme oli yöpyä järvellä ja pilkkiä vasta aamulla. Ratkaisu oli hyvä, sillä illalla järven jää ei vielä illalla tuntunut kovin kantavalta. Pakkanen kuitenkin kiristyi, ja nuotiolla istuskellessa saimme nauttia jäätyvän järven paukkeesta.
Uni maistui taivasalla raikkaassa pakkaskelissä erinomaisesti, ja kömmimme makuupusseista ylös vasta lähempänä kymmentä. Jokainen totesi erikseen, että koskaan aiemmin ei ole tullut nukuttua taivasalla näin makeasti.
Iloksemme totesimme, että yön jatkunut pakkanen oli vahvistanut jään yli viisisenttiseksi. Ensimmäiset askeleet olivat tosin koominen näky, Velikin ryömi hieman etäämmälle rannasta tekemään testireikää. Tuntui erikoiselta kävellä kirkkaalla jäällä ja katsella vedenalaista maailmaa. Kalan saanti tuntui hyvin epätodennäköiseltä, koska pilkkijä erottui veteen hyvin.
Välittömästi kun Veli oli pudottanut mormuskan avantoon, iso siika kävi kuitenkin pyörähtämässä paikalla! Kala ei huolinut syöttiä, ja se katosi yhtä mystisesti kuin oli saapunutkin. Itse tein reiän vajaan kymmenen metrin päähän Velin avannosta. Vettä oli alapuolella reilu metri. Vielä hieman unenpöpperössä ja sormet pakkasesta kohmeessa, pudotin mormuskan pyyntiin ja aloin nytkytellä pilkkiä. Jos paikalle sattuisi kala uimaan, sen näkisi kirkkaan jään läpi jo useamman metrin päästä. Katselin rantapetäjiä, kun yhtäkkiä tunsin painoa vavassa. Kalahan se siellä! Huutelin pojille jotain epämääräistä örinää ja pian kookas kala oli jo avannon alla. Vapa tippui kädestä, ja touhu tuntui muutenkin olevan vähän hakemista. Iso siika puistatteli päätään, eikä kala tahtonut nousta millään kosketusetäisyydelle. Paksumman jään aikaan siian saa rauhottumaan, kun se nousee reikään. Nyt jäätä oli kuitenkin todella vähän, ja päästä oli vaikea saada otetta. Jouduin vetämään 0,14 millin siimasta hieman kovempaa, ja kala nousi kuin nousikin muutaman sentin lähemmäksi. Sillä hetkellä siima napsahti poikki!
Samaan aikaan onnistuin onneksi saamaan lujan otteen siian päästä, ja mätkäytin painavan kalan jäälle. Vasta kun kala nousi avannosta, tajusin, että kyseessä oli ennätyssiika! Timo huusi omalta reiältään, että ”on yli kaksikiloinen!”. Myös Veli päivitteli suurta kalaa. Itse olin todella hämmästynyt, kun kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Vaikka kala näyttti todella valtavalta, pohdiskein pojille, että "jaa-a, onkohan aivan kahta kiloa": Asia selvisi kuitenkin pian, kun nostimme kalan puntarille. 2350g!! - ja kunnon tuuletukset päälle.Tätä kalaa oli nimittäin yrittetty pitkään, ja luulemme, että sellainen on pari kertaa siiman päässä ollutkin...
Teksti: Miika Sirkiä Kuvat: Timo Veijalainen ja Miika Sirkiä
© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com