Olimme jälleen käyttäneet kuukausia joka vuotisen rautupilkkireissun suunnitteluun. Tällä kertaa tunturiin oli lähdössä ennätyksellisesti yhdeksän innokasta kalamiestä.

Ensimmäisessä kahden auton porukassa olivat allekirjoittaneen lisäksi Timo, Veli, Juha ja Kaitsu. Jätimme autot turistcenterin parkkipaikalle, josta jatkoimme kymmenien kilometrien erämaaosuutta moottorikelkoilla. Juhalla oli ollut flunssaa ja antibioottikuuria, ja hän vielä parkkipaikalla mietti lähteäkö reissuun vai ei. Tottakai erämaan kutsu voitti.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja tunnelma oli hieno. Minun, Velin ja Timon matkustustapa oli tunnettuun tapaan hupaisa. Vanha Cheetah toimi kokeneena vetojuhtana ja pieneen puurekeen olimme saaneet kuin ihmeen kaupalla pakattua viikon tavarat. Tavaroiden lisäksi reessä riippasi vielä yksi matkustaja. Alkumatkasta piinapenkkiin hyppäsi Timo. Kelit ovat olleet talven aikana tuuliset, ja reitti oli uskomattoman huonossa kunnossa - yhtä tuulen muovaamaa kovaa patikkoa! Matkalla havaitsimme kevään ensimmäiset pulmuset ja kolme kettua. Hangella oli myös ahman jäljet ja niiden rinnalla kulki moottorikelkan ajojälki, eli taitaa kyseinen ahma olla jo entinen.

Loputtomalta tuntuneen matkustuksen jälkeen saavuimme suurelle järvelle, jossa aikomuksemme oli kokeilla raudun syöntiä. Velillä oli kalapaikka valmiiksi mietittynä, ja suuntasimmekin suoraan sinne. Järvellä oli myös muita ihmisiä. Muutaman kelkan porukka vietti aikaa tulistellen, pilkkien ja hurjaa rantatörmää laskemalla. Perheporukka oli päiväreissulla muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevasta kylästä.

Melko pian saimme ensimmäiset kosketukset rautuihin noin kuuden metrin syvyisestä vedestä. Sopivan kokoista syömäkalaa tömähti harvakseltaan jokaisen kalamiehen koukkuihin. Velillä siiman päähän tarrasi isompi kala, ja sitä sai jonkin aikaa houkutella avantoon. Jäälle nousi komea 600-700 grammainen rautu. Myös Juhalla oli isomus kiinni, mutta väsyttely päätyi karmaisevaan karkuutukseen. Timolla järven perusrautu tarttui pyrstöstä kiinni ja veteli siiman päässä sellaisella vauhdilla, että Timo kuvitteli jo ennätyskalan olevan kiinni.

Auringon laskettua lähdimme jatkamaan matkaa. Vielä olisi leirijärvelle parinkymmnen kilometrin taival. Merkkirisuja pitkin ajellessamme, risutus siityi kulkemaan poroaidan laitaan. Jossain vaiheessa huomasimme, että risuja ei näkynyt kuin tynkä poroaidan päällä, eikä niissä ollut tavanomaista heijastinteippiä. Voiko tätä nyt kelkkareitiksi tulkita?

Olimme ymmällämme. Eikö kelkkareittiä oltu vielä tikutettu päämääräämme saakkaa... Poroaidassa emme olleet nähneet veräjääkään. Pakkanen alkoi kiristyä ja pysähdyimme neuvottelemaan asiasta. Harkitsimme, että pystyttäisimme leirin järvelle, jossa olimme hetki sitten pilkkineet. Veli lähti vielä tiedustelemaan mäen päälle, että jatkuisiko reitti siellä. Ei jatkunut, ja aitakin kääntyi väärään suuntaan.

Lähdimme ajelemaan takaisin järvelle, kun yllättäen huomasimme aidassa veräjän! Reitti oli tikutettu hieman veräjästä ohi, joten emme olleet sitä huomanneet. Juuri samaan aikaan reittiä pitkin saapui kolmen kelkan joukko. Kalakaverimmehan sieltä jo tulivat. Pekka, Yrjö, Samuli ja Jari olivat pilkkineet matkalla harreja, ja olivat saaneetkin melkoisen saaliin. Oli hieno tunne tavata tuttuja ihmisiä keskellä Norjan tunturiylänköjä. Samulia ja Jaria olin nähnyt viimeksi vuosi sitten samoissa maisemissa. Mieleen hiipineet pettymyksen tunteet vaihtuivat taas iloksi, ja jatkoimme matkaa.Viimeiset kilometrin olivat vielä koettelemusta haastavan maaston ja kohdalle sattuneen sulapaikan vuoksi.

Leiri kaivettiin 20 asteen pakkasessa järven sille rantatörmälle, johon kelkkareitti osui. Illalla vedenhakureissulla huomasimme, että paikka oli sinänsä huono, että ranta oli pitkälle matala. Yksi kairanterä kolahti pohjaan jo tässä vaiheessa, mutta tarvittavan veden avannosta kuitenkin saimme. Revontulet hehkuivat vaimeana kun yhdeksän miestä kömpi telttaan tarinoimaan.

Aamutoimet venähtivät pitkiksi, ja ilmassa oli eräelämään totuttelua. Jonkun on aina noustava lämpimästä makuupussista ensimmäisenä tekemään kamiinaan tulia. Tällä reissulla vastuullisen tehtävän otti itselleen Yrjö. Ensimmäisinä pilkille riensivät Veli ja Pekka. He aikoivat käydä kilometrin päässä eräällä pienemmällä lompololla, josta oli kesällä tullut isoja rautuja. Pojat hiihtivät lompololle komeassa auringonpaisteessa todetakseen, että järvi oli jäätynyt pohjia myöten. Sillä välin me muut olimme jo ehtineet suuremmalle järven selälle pilkille. Uskoimme, että erään saaren laita olisi hyvä ottipaikka. Veli liittyi seuraamme ja tempaisikin ensimmäisestä avannostaan kolme varsin komeaa rautua. Vaikka sää oli suotuisa, kala liikkui melko harvakseltaan. Muutamia komeita kaloja päivän aikana kuitenkin saatiin. Itse sain koko päivän aikana vain yhden kalan. Kalojen keskikoko on kuitenkin tällä järvellä niin hyvä, että valittamisen aihetta ei juuri jäänyt. Velin ja Timon kanssa saimme kyseisestä paikasta kukin yli kilon painoiset taistelijat. Kun tärpit ovat harvassa, kookas rautu tuntuu siiman päässä vähintään maailmanennätyskalalta... Muu ryhmä pilkki samaan aikaan hieman ulompana ja jokunen kala nousi sielläkin. Raudut olivat samanlaisia, eli painot kilon molemmin puolin. Kaitsu jätti viereisille avannoille tuttuun tapaan ootto-onkia. Erään pilkin Kaitsu unohti avannolle hieman pidemmäksi aikaa, ja pilkille palattuaan Kaitsu huomasi, että siimaa oli viety reilusti ja koukussa oli nyt kunnon kala. Perusteellisen väsyttelyn tuloksena jäälle pätkähti päivän suurin rautu, noin puolitoistakiloinen.

Päivän aikana viima alkoi lisätä purevuuttaan, ja pikkuhiljaa hangen pinnassa ollut pehmeä kerros alkoi liikkua tuulen mukana maatuiskuna. Iltapäivällä palasimme leiriin, ja siinä vaiheessa irtolunta lensi ilmassa reilusti ja näkyvyys huononi. Pakkasta oli 16 astetta ja navakka tuuli toi siihen lisämaustetta. Leirissä katsoimme parhaaksi alkaa parantelemaan tuulivallia teltan taakse, koska irtolumi alkoi haudata telttaa ja tavaroitamme.

Illalla teltassa vietettiin perinteisiä rautupeijasia. Jäiset kalat paloiteltiin kattilaan ja keitettiin kamiinan päällä, mausteena ainoastaan suolaa. Kyllä maistui taas hyvältä!

Syynä harvinaisen kova myrsky. Kovan tuulen lennättämä irtolumi peitti reet ja ahkiot syvälle tiukan lumikerroksen alle, ja myös kelkkojen konehuoneet olivat täyttyneet lumesta. Kun pihalla kävi hetken parantelemassa lumivalleja, kasvot olivat hyvin nopeasti jään peitossa. Veli ja Pekka lähtivät urheina miehinä nollanäkyvyyteen ja kymmenen asteen pakkaseen gps-suunnalla. Reissullaan pojat eivät juuri pilkkineet, mutta uskomatonta kyllä: Velin edellisenä päivänä hukkaama puukko löytyi perkuupaikalta. Puukko oli ollut sen verran pieni, että se ei ollut kerännyt irtolunta ympärilleen ja odotti vain omistajaansa.

Timon kanssa olimme aikoneet juuri maanantaina siirtyä kauemmas erinoimaiseksi todetulle rautujärvelle, mutta näytti siltä, että saimme unohtaa suunnitelmat. Olimme aikoneet majoittua kohteessa vaellusteltassa, mutta nyt sellainen vaihtoehto tuntui lähinnä painajaiselta.

Myrskypäivän aikana ilmassa oli ehkä kymmenen metrin korkuinen maatuisku, joka raateli tunturiseuruja parhaansa mukaan. Tälläkelillä oli turha lähteä mihinkään, esimerkiksi poistuminen kelkalla olisi ollut hengenvaarallista. Teltassa aika meni arvuutusleikkien parissa, ja kukin vuorollaan kertoi pahimmista koetuista myrskyistä. Yrjö kertoi kuulleensa lapinmiehiltä, että näillä seuduilla tuuli voi olla niin kovaa, että se kaataa moottorikelkankin.

Tämän päiväinen myrsky sijoittui kaikkien listoilla kärkisijoille ja se sai miehet hiljaisiksi. Ilmassa oli pieni jännitys tulevasta. Mietimme valmiiksi suunnitelmat sen varalta, jos myrsky onnistuisi hajottamaan teltan. Telttakangas heilui puuskissa yllättävän paljon, vaikka ympärillä oli parimetrinen suojavalli.

Myrsky toi järjestelyitä myös päivittäisiin rutiineihin. Ulostaminen suoritettiin teltan vähätuulisemmalla puolella, eikä sadan metrin päähän kaivetussa wc:ssä. Timo erehtyi jostain syystä asioimaan vanhassa toiletissa ja onnistui hetkessä palelluttamaan pahoin sormensa. Väri ja tunto palautuivat kuitenkin aikanaan kamiinan ääressä.... Kun ulkona riisui kintaat edes hetkeksi, tuisku kasteli ja jäädytti ihon nopeasti.Myöskään vedenhakureiälle ei ollut asiaa. Kaitsu yritti, mutta ei uskaltanut mennä ilman turvaköyttä. Vesi hankittiin lumesta sulattamalla. Näkyvyys oli niin huono, että eksynyt vedenhakija olisi voinut kävellä teltasta ohi kymmenen metrin päästä.

Yö nukuttiin levottomasti. Ajoittain kamiina ja teltta rämisivät kovastikin, mutta aamua kohti sää hieman asettui...

Myrskyn jälkeen leiri oli lohduttoman näköinen. Oman retkikuntani reki tavaroineen sekä ahkiot olivat huonolla paikalla, sillä ne olivat hautautuneet kokonaan lumen alle. Timo ei löytänyt toista huopakumppariaan mistään, kunnes arkeologinen kaivaus teltan edestä tuotti tulosta! Miten lie saapas oli päätynyt teltan ulkopuolelle.. Velin saappaasta taas oli irronnut huopa, vaikka hän sen kuulemma siihen illalla jätti paikalleen. - On ollu kova myrsky kun on repinyt huovatkin saappaasta... Veli päivitteli. Aamu meni pitkälti tavaroita etsiessä ja esimerkiksi suurin osa polttopuista oli syvällä hangen alla.

Velin ja Juhan oli tarkoitus lähteä sivistykseen. Illalla mietimme, että lähtöä joudutaan lykkäämään, jos keli jatkuu huonona. Sää kuitenkin oli huomattavasti parempi, ja näkyvyyttäkin oli satoja metrejä. Saattelimme miehet matkaan, aikoivat pilkkiä vielä samalla järvellä missä tullessakin.

Pilkille lähdimme mekin. Suuntasimme tutuille paikoille leirijärvelle. Timon kanssa menimme saaren päähän, kun muu ryhmä jäi muutaman sadan metrin päähän saaren keskivaihelle. Heti ensimmäiseltä avannolta madolla syötitettyyn koukkuun iski melko painava kala, ja irtosi saman tien. Lätkä takaisin pyyntiin ja jo oli hyvä rautu kiinni. Nyt vajaan kilon kala tuli nopeasti jäälle. Muuta paikasta ei enää kuulunutkaan, joten lähdimme katsomaan, mikä muulla seurueella oli tilanne. Kala oli selvästi ollut otillaan. Jokainen oli saanut vähintään yhden kalan, tosin koko oli aavistuksen pienempää. Kaitsu oli saanut viisi rautua ylös asti, joista jokainen otti hankeen tökättyyn pilkkiin! Siis yksikään ei ollut ottanut perinteisellä pilkkityylillä. Myös Samuli, Yrjö ja Jari olivat saaneet usemaan raudun mieheen.

Löysin pilkkipaikasta kaksi vapaata avantoa, joista toiseen laskin pilkin oottoongeksi. Olin noin viidenkymmenen metrin päässä ootto-ongesta, kun näin vavan taipuilevan. Juoksin avannolle niin lujaa kuin kintusta lähti, ja aloin nostaa kalaa ylös. Järvellä oli jälleen melkoinen maatuisku, joten avanto oli täyttynyt lumesta. Kala irtosi avannon alla. Siinä tarjottiin jopa toista henkilökohtaista kalaa tälle päivälle. Tilaisuus jäi käyttämättä ja muuta en koko päivän aikana saanut.

Illalla perinteiset rutiinit jatkuivat. Ruokailuvälineet olivat hukassa jossain teltan uumenissa, ja poskia kuumotti päivän ulkoilu. Teltassa oli jälleen lämmin nukkua. Emme pitäneet tulia yöllä, mutta riittävä kalamiesten määrä lämmitti telttaa. Mukana olleet matemaatikot laskivat, kuinka paljon yksi henkilö tuottaa telttaan lämpöenergiaa. Yrjö antoi vielä lääkärinä lausunnon energiankulutuksesta talviolosuhteissa, ja kaava oli valmis. Valitettavasti en enää muista kertoa laskutoimituksessa selvinneiden wattien ja hevosvoimien määrää..

Itse nukuin reissussa tuplamakuupussissa. Pussien välissä oli kätevä säilyttää tavaraa, jotka halusin pitää lämpimässä. Samassa pussissa olivat siis muun muassa madot, toukat, kameran akut ja saappaiden huovat.

Viimeinen kokonainen päivä päätettiin pyhittää uudisraivausretkelle. Sää näytti olevan hyvä, ja lähdimme hiihtelemään muutaman kilometrin päähän ennen kokeilemattomalle järvelle.

Mittasuhteet ovat tunturiylängöille erikoiset: Kaukana sijaitsevat tunturit näyttävät olevan välillä aivan vieressä, ja toisinaan tunturit katoavat kauas ja vääntyvät horisontissa eri muotoisiksi. Vaikka matka ei ollut pitkä, gps toi varmuutta laakealla reitillä pysymiseen. Saavuimme Timon ja Samulin kanssa houkuttelevan näköiseen niemen ja saaren kohdalle. Kalaa vain ei alkanut kuulua testirei´iltä, ja loputkin retkikunnasta saavuttivat meidät. Ensimmäistä kalaa saimme odotella yllättävän pitkään. Olimme kuvitelleet, että tästä järvestä alkaisi nousta välittömästi pienempää syömäkalaa, varsinkin kun olimme järven parhaalta näyttävässä kalapaikassa.

Ensimmäisen kalakontaktin sai kukapa muukaan kuin Kaitsu -tällä kertaa pilkkivapa oli kädessä. Väsyttelyä kestikin jonkin aikaa ja jäälle pyörähti pullea rautu. Vaikka kala ei ollut Kaitsulle reissun suurin, hän tuuletti ensimmäistä kertaa. Kala oli niin hyvän laatuinen...Seuraavan kalan tempaisi saaren laidasta Samuli, mutta tämä olikin pettymysten kala -matikka, jolla oli sammalta naamassa. Yrjö sen sijaan sai hieman ulompaa kaksi tai kolme nättiä rautua. Syöttinä taisi olla perinteisesti kalan silmiä ja suolenpätkiä.

Timon kanssa lähdimme testaamaan saaren mantereen puoleista laitaa. Melko pian Timo saikin sieltä pari komeaa rautua. Itselläni meni heikosti. Lähdin kokeilemaan eräästä jokisuusta. Kun tärppejä ei kuulunut, kurkistin avantoon ja näin siellä kaksi pikkurautua. Toinen säikähti kun heilautin lätkää ja toinen mutusteli perhoa, siihe n tarttumatta. Lopetin tiirailun, kun minut oli selvästikin tänään tuomittu epäonnistumaan. Saaren toisella puolella näin käsien viuhtomista siihen malliin, että sielläkin taisi kalaa nousta.

Tässä vaiheessa päätimme pitää ruokatauon. Toivoin, että ruokatauon jälkeen minunkin onni kääntyisi. Kun pyttipannut oli herkuteltu, palaisimme Timon kalapaikalle. Tein uuden reiän hyvin lähelle matalikkoa ja jokisuuta. Melkein heti kun pudotin pilkin avantoon, koukkuun tämmäsi rautu. Kala tuntui hyvänkokoiselta ja sain sen nostettua rauhallisesti jäälle. Kala oli erittäin priimakuntoinen, 800-900 grammainen punavatsa. Lihakin oli sopivan punaista. Rautu muistutti paljon sen järven asukkeja, jossa meidän oli Timon kanssa tarkoitus tälläkin reissulla käydä. Itse asiassa tämä hieno kalapaikka olisi sijainnut vain muutaman kilometrin päässä alajuoksulla...

Saimme samasta paikasta vielä jokusen pienemmän raudun ja fiilikset alkoivat parantua myös minulla. Pikkuhiljaa myös muu porukka alkoi valua mantereen puolelle. Pekka näytti raudunpyynnin mallia ja kairasi uusia reikiä määrätietoisesti. Mies alkoikin nostella harvakseltaan puolenkilon rautuja. Kalat olivat järvellä erittäin hennolla otilla. Tärppiä ennakoi usein aivan hento nypytys siimassa ja useita kaloja karkuutettiikin. Eräällä avannolla Pekka kasteli kätensä, kun hyvänkokoinen rautu irtosi avannossa. Samanlainen tilanne sattui myös minulle, kun pilkkiin tarttui aika raskaan tuntuinen rautu. Kala irtosi, ja pudotin pettyneenä pilkin takaisin avantoon. Vilkaisin reikään, ja huomasin, että rautu tuijotteli minua putkessa ja yritti peruuttaa syvyyksiin! Työnsin äkkiä käden avantoon, mutta kala oli liian liukas. Lopulta ymmärsin tehdä sohjokauhalla avantoon pyörrettä, ja näin kala nousi tarrausetäisyydelle. Sen verran komea rautujäälle nousi, että haalarin toisen hihan koppuraksi jäätyminen ei edes kauheasti harmittanut.

Iltasyönniltä kalaa tuli loppujen lopuksi ihan hyvin, ja Kaitsu väsytteli mormyskallakin komean raudun. Paluu perusleiriin sujui mukavasti auringon laskua ja pakkautuneen lumen muotoja ihaillessa.

Illalla lämpimässä teltassa köllötellessä ajatus kotiin paluusta alkoi tuntua jo varsin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Reissu oli siis ollut juuri sopivan mittainen. Hieman harmitti, kun emme päässeet etäämmäs unelmien rautuvesille, mutta keleille ei voi mitään ja kalaa tuli jokatapauksessa hyvin. Harvalta reissulta on tullut kymmenkunta yli kilon rautua....

Ilta oli selkeä, ja revontuliennusteet olivat lupailleet kohtalaisia valoilmiöitä taivaalle. Siispä kun muut kömpivät makuupusseihin, minä päivystin vielä hetken huiskivaa ketunhäntää. Esitys oli lyhyt, mutta kiivas. Keskitaivaalle noussut korona-ilmiö kesti vain muutaman sekunnin, ja se tarjosi mahtavia, vinhaa vauhtia liikkuvia punaisen ja vihreän sävyjä. Valoilmiö kirkasti jopa hangen...Olotila oli varsin täyttynyt, ja koko reissu tuntui kiteytyvän tähän iltaan.

Jk. Veli ja Juha olivat saaneet poismenomatkallaan hyvin syömärautua, komeita harreja ja nelikiloisen hauen. Me emme pilkkineet enää matkalla.