Finnmark 12.-14.6.2007
Pekka teki parin päivän reissun Norjaan ja kertoi harrin olleen hyvällä syönnillä. Päätimme Kaisan ja Velin kanssa lähteä kokeilemaan Finnmarkkiin. Kohteeksi valitsimme kartalta järven, joka laskee kuuluisaan harjusjokeen. Veli saapui Kittilään seitsemän aikaan illalla ja jatkoimme heti pohjoista päin. Puolenyön aikaan olimme jo Karasjoen kunnassa, valmiina aloittamaan vajaan kymmenen kilometrin patikoinnin.
Maasto oli helppoa kävellä: tunturikoivikkoa ja hienoja jäkäläkankaita. Seutu näytti hyvin vähän kuljetulta. Matkalla ihmettelin, että mikä ihmeen piipytys minun takaani kuulu. Palasin pari askelta taaksepäin ja sopulihan se siinä näytti hampaitaan. Olin ollut lähellä astua sen päälle, vai olinkohan jo astunut? Ilmeisesti sopuleita on tänä vuonna paljon. Siitä kertoivat myös matkalla bongatut piekana ja tunturikihut.
Pari kilometriä käveltyämme saavuimme suuren lampiryhmän ensimmäiselle lätäkölle, jossa ajattelimme kalastaa. Usva nousi järven pinnasta ja kalat tuikkivat harvakseltaan. Hiivin suoraan lammesta lähtevän puron niskalle ja jo toisella heitolla otti mojova kala kiinni. Onkohan taimen, taisin sanoa. Rannalle nousi kuitenkin reilu 700 grammainen harri. Hieno aloitus reissulle. Kiersimme lammen rantaa ja muutama puolen kilon harri nousi. Jatkoimme matkaa kohti päämääräämme.
Matka meni jouhevasti, ja joskus kolmen jälkeen aamulla olimme viimein leirijärvellä. Teltta pystyyn, ruokaa naamaan ja nukkumaan -no ei ihan. Kaisan jäädessä nukkumaan lähdimme Velin kanssa kokeilemaan, olisiko järvessä kalaa. ”Lähes tunturijärven” vesi oli melko tummavetistä ja lämmintä. Melko pian sain ensimmäisen kalan, noin puolenkilon harrin. Päätimme lähteä katsomaan kahden järven välistä koskipätkää. Kosken alla Bete Lottoon otti muutama 800 gramman harri ja Veli heitti varoituksestani huolimatta heinikkoiseen rantalomperoon. Parin kilon haukihan sieltä iski ja uistin oli tietenki syvällä kiduksissa. Harrit olivat erittäin hyvällä otilla ja vilkaisu vatsalaukkuun kertoi samaa: täynnä katkaa.
Kello oli jo kuusi aamulla, kun Velin kanssa ehdimme nukkumaan. Parin tunnin unet sinirintojen ja käkien laulussa katkaisi lentokoneiden suhina. Taivaalta kuului lähes taukoamatta hävittäjien jylinää, se siitä erämaan rauhasta! Vilkkaasta lentoliikenteestä huolimatta nukuimme, tai ainakin pötkötimme puoleenpäivään saakka. Aamukahvien jälkeen päätimme lähteä koskelle ja sen yläpuoliselle järvelle kalaan. Kosken alla syönti tuntui hieman huonommalta kuin viimeksi, mutta ylempänä alkoi tulla taas tapahtumia. Yhdestä pienestä koskien välisestä putamasta saimme samoilta jalansijoilta neljä haukea. Päätimme ottaa myös haukia hengiltä, vaikka emme niitä syömäkaloiksi huolineetkaan -näin kalakanta ei mielestämme vääristy liiaksi, kun kaloja karsii tasaisesti eri ikäryhmistä ja lajeista. Yhden hauen vatsa pullotti ja Veli päätti tutkia, mitä sen sisältä löytyy. ”Nyt täällä on jotain todella vistoa” -Veli sanoi kun vatsalaukusta pilkisti karvoja. Hauki oli niellyt ison sopulin tai myyrän...
Veli ehti eräälle hienolle niskamontulle ensimmäisenä ja kookas harri haukkasi viehettä. Reissun tähän asti suurin, 940 grammainen harri. Veli oli taas etummaisena menossa kun huusin, että ”jaahas taas sie otat kalan siitä kosken niskalta”. Veli jätti kuitenkin sivu-uoman niskapaikan kalastamatta, kuulemma turhan pienimuotoinen. Hiivin itse paikalle ja heitin Lotto-lipan. Uistin tipahti täydellisesti rantapenkalle ja kimposi siitä somasti veteen. Suoraan veteen putoava uistin olisi luultavasti säikyttänyt kalan kapeassa uomassa. Kala tempasi kiinni heti, kun lippa alkoi pyöriä. Harri painoi jotain 900 grammaa. Ennen koskiosuuden päättymistä saimme vielä muutamia 800-900 gramman harreja. Seuraava järvi näytti huomattavasti matalemmalta ja sillä oli mielenkiintoinen saarten ja niemien pirstoma profiili. Melko pian saimme tästäkin järvestä jokusen yli puolikiloisen harrin.
Ruokatauolla ilma viileni huomattavasti ja sadekuurot kastelivat kalamiehiä ja naisia. Käki kukkui etäämpänä ja lensi välillä imitaatiodemme houkuttamana vierestä. Ja aina sillä oli kaksi leppälintua perässä kärkkymässä. Lopulta käki meni rikki ja se ei tuntunut enää muistavan omaa biisiään -Kukkuu olikin enää Ku-u. Rasittavan epävireisen käen lisäksi hävittäjät jatkoivat harjoitustaan muutamaa kilometriä korkeammalla. Tämä hetki oli yksi reissun ainoista hajoamispisteistä.
Ruokailupaikalta kävelimme suoraan muutaman kilometrin päähän leiriin. Pakkasimme kalansaaliin kellariin, laitoimme nuotiokalat suolautumaan ja lähdimme Velin kanssa leirijärven toiseen päähän kalaan. Kaisa jäi telttaan. Kalan tulo oli tällä järvellä niin hyvää, että päätimme sen olevan paras harrijärvi, missä olemme käyneet. Rannalta löysimme myös arviolta kolmen kilon taimenen luut -liekö joku ottanut ainoastaan fileet mukaansa. Kalastuskierroksen päätimme jo ennen puoltayötä ja palasimme leiriin. Kaisa oli sillä aikaa saanut leirirannasta ison harrin ja hauen. Loppuilta meni tulistellessa ja harria paistaessa.
Aamulla herättiin taas suihkuturbiinien meteliin ja paahtavaan kuumuuteen. Aurinko oli paistanut jonkin aikaa ja lämmitti teltan saunaksi. Lämpömittari näytti +32. Ylös oli pakko nousta ja olimme myös aikoneet lähteä hyvissä ajoin kohti sivistystä. Pakkasimme tavaroita ja välillä kävimme vielä leirirannassa heittelemässä. Kaisa sai kaksi isoa harria aivan rannan tuntumasta. Kun olin perkaamassa kalaa, Kaisa huusi, että ”täällä on iso hauki”. En oikein aluksi uskonut, mutta kun Veli hölkkäsi paikalle ja heitti uistimen, näin kuinka pinnan alla möyrähti niin että vesi lensi. Väsytystä kesti aika pitkään kun hauki lähti aina rannasta uuteen syöksyyn. Rannassa kalaa arvioitiin varovaisesti neljä tai viisikiloiseksi, vaikka kala näytti valtavalta. Punnitus antoi tarkan lukeman: 6,54kg. Veli päästi kalan takaisin järveen ja hauki jäi aika lähelle pohjaan makaamaan. Yhtäkkiä veli huusi, että siellä on yhtä iso hauki vieressä! Nyt oli minun vuoroni taistella jänkäkoiran kanssa. Heitin vieheen kalojen taakse ja pian oli kunnon kala kiinni. Kalan ylösotossa kompastuin rantakivillä ja saapas hörppäsi reilusti vettä! Kala punnittiin ja pääsin kuivaamaan saapasta nuotiolle. Painoa kalalla oli reilu neljä kiloa.. Hienoja kaloja telttarannasta!
Järvi oli lähtöpäivänä tyyni ja jokapuolella tuikkivat isot harrit. Olisi ollut hieno päivä perhokalastukselle. Otin lipalla vielä hyvän harrin mukaan, ja sen jälkeen kalat jäivät omaan rauhaansa. Veli kävi hakemassa vähän kauempaa lunta, että kalat varmasti säilyisivät kotiin saakka.
Vaikka näytti, että järvellä ei olisi kalastettu pitkään aikaan, oli rannoilla siellä täällä sikaihmisten jättämiä kaljatölkkejä. Nyt on pakko marmattaa: uskomatonta, ettei niitä jakseta kantaa tyhjinä takaisin! Löysimme myös vanhanaikaisia Lapin Kullan kovametallisia tölkkejä, jotka muistuttivat siitä, miten suomalaisten kalastusoikeuksia rajoitettiin Norjassa jokunen vuosikymmen sitten. Nyt jos koskaan, (Finnmarkin 5km säännön kaaduttua) kannattaa käyttäytyä kunnioittavasti pohjoista luontoa kohtaan!
Teksti: Miika Alatalo ja kuvat: Miika Alatalo, Veli Alatalo, Kaisa Sirkiä
© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com