Yksi vapaapäivä ja kalalle piti taas suunnistaa. Aamulla yön yli jatkunut kaatosade pitkitti lähtöä yli puolenpäivän, joten kovin kauas ei kerkeäisi, jos töihin aikoo keretä. Lopulta pilvet repesivät ja pääsin lähtemään. Paikaksi valitsin pienen joen Ruotsissa, jossa en ollut aiemmin käynyt. Lupaa ostaessani myyjä kertoi, ettei joelle tarvisi kuin suolaa ja tulitikut. Suolaa en näin lyhyelle reissulle ottanut, mutta muuten olin hyvin varustautunut. Kuulin, että joen alajuoksulle oli juuri lähtenyt kalaporukka. Päätin antaa heidän kalastaa rauhassa ja lähdin kävelemään polkua joen keskiosalle. Länsituuli oli voimistunut suorastaan myrskyisäksi ja pari kertaa kävellessäni sainkin palata hakemaan tuulen nappaamaa lippalakkia. Perhovavan jätin autolle tuulen vuoksi.
Tunnin ja vartin yhtäjaksoisen kävelyn jälkeen saavuin joelle. Ensivaikutelma oli, että joki oli erittäin kuivan näköinen. Aurinko paahtoi ja tuuli nostatti vesipatsaita joesta. Kala ei varmaan kovin hyvin ottaisi… Rauhoituin ja tutkin matalaa koskea polaroid-laseilla. Olin näkevinäni kalan koskessa ja päätin kokeilla ottaisiko se Meppsiin. Heti oli kala kiinni. Parikymmensenttinen taimenhan sieltä nousi. Kala puhkaisi silmänsä ja oli muutenkin lujasti kiinni, joten se piti tappaa. Inhotti mestata pikkukala. Kokeilin kalastella ”kotikoskea” aluksi, tuloksena toistakymmentä pikkutaimenta. Suurinkin taimen jäi noin 35 senttiin. Osa kaloista oli oikein nättejä, ruskean- ja keltaisensävyisiä ja punapilkkuisia. Varmasti joessa isompaakin kalaa olisi.
Kokeilun jälkeen ajattelin keittää kahvit, mutta huomasin, ettei tulitikut tulleet mukaan! Nyt muistin elävästi, miten tikut jäivät toisten housujen taskuun kotona. Harmitti. Rouskutin pari makkaraa raakana ja makkarapaketin teksti ”lisää vain tuli” sai ironisen hymyn huulilleni.
Jokivarressa ei näkynyt minkäänlaisia polkuja, mikä toi uskoa joen kalaisuudelle. Kävelin jokivartta ylävirtaan ja heitin viehettä hyvältä näyttävissä paikoissa. Vieheenä pidin kokoajan Meppsin ykköstä, mikä on osoittautunut varsin toimivaksi puroilla. Pikkuhiljaa edetessäni kalat alkoivat muuttua harreiksi, mutta koko oli edelleen varsin pientä. Suurimmat saattoivat olla juuri 30 senttisiä, mutta päästin ne kasvamaan. Kovat tuulenpuuskat saivat vieheen välillä lentämään minne sattuu, mutta koivuja ei tällä reissulla ihmeekseni tullut.

"Kotikoski"

 

Perustaimen oli pieni.

Alkuvaiheessa kiusannut joen vähävetisyys alkoi ylempänä helpottaa, kun joessa alkoi olla jo kunnon monttuja. Kyllä sinne mahtuisi isokin kala uimaan.
Vihdoin eteeni avautui kunnon putama, jossa vastarannalla kulki lupaavan näkoinen harriniva, jollaisessa isoimmat harrit usein viihtyvät. Mepps tippui lähelle vastarannan pusikoita ja pian oli jo kala kiinni. Se oli samaa hoikkaa 30 sentin kokoluokkaa sekin. Toisella heitolla katselin rantaa lähenevää lippaa ja huomasin, että perässä uiskenteli varsin kookas harri! Hidastutin kelausta hieman, että kala ehtisi tehdä ratkaisunsa. Harri avasi rannassa varovasti suunsa ja tarttui yhdestä koukusta kiinni. Vedin hämmästyksestä kääntyilevän kalan suoraan loivaan rantaan ja poimin sen siitä rannalle. Lippa tippui kalan suusta heti. Olihan täällä isompaa kalaa! Tämän, jo varsin lihavan 800 grammaisen kalan otin jo syötäväksi. Tarpeeksi päiviteltyäni heitin lipan taas nivaan ja heti oli mukavan tuntuinen kala kiinni. Kala kuitenkin pärskäytti pinnassa ja irtosi. Uskoisin, että tämä oli noin puolenkilon taimen.
Etenin jokea vielä kilometrin verran ylöspäin. Erään kosken niskalta lippaan tämmäsi vähän raskaampi kala kiinni. Noin puolenkilon harri tuli rannalle suoraan vavalla nostamalla…

Parempi harri otti ihan rannassa.

Suvannot olivat joella isoja kivenlohkareita täynnä, niin kuin kosketkin. Julmia monttuja tuijotellessa kuvittelin välillä näkeväni pohjassa kaloja.. Niin suurharjuspaikan näköistä kuin vain voi olla. Pian viehettäni seurasikin valtava harri! Kala ei tällä kertaa iskenyt vieheeseen ja kääntyi takaisin monttuunsa. Nyt on lähelle kaksi kiloa, ajattelin heittäessäni lipan kalan menosuuntaan. Kiinni! Sydän hakkasi ja katselin kun vähintään puolitoistakiloinen harri syöksyi suvannossa. Sitten sain kalan pinnemmaksi ja huomasin että kala oli muuttunut yhtäkkiä pettymysten jänkäkoiraksi. Parikiloisen hauen vatsa pullotti harrin- ja taimenensikiöitä.
Ilma alkoi pikkuhiljaa tyyntyä, mutta syönti metallilippaan heikentyi. Kalaa kuitenkin oli kun aina välillä pinnassa pärskähti kala hyönteistä hakemassa. Kallioisen könkään kohdalla päätin, että tämän ylemmäs en tällä reissulla nouse. Ylöspäin katsellessani joki vaikutti edelleen mitä hienoimmalta kalapaikalta, mutta kello tikitti jo liian pitkällä. Olin kävellyt könkäältä noin kilometrin, kun tapani mukaan tunnustelin sormella puukkoa vyöltä. Tällä kertaa sormi upposi tyhjään tuppeen! Perkuupaikallehan se puukko jäi.. ei auta kuin hakea. Samat pusikot rämmittyäni löysin puukon sieltä, minne sen jätinkin ja kotimatka sai alkaa.
Näin kolme-neljä tuntia ja pari kilometriä kirkkaalla auringonpaisteella purolla kalastettuani, voin todeta että varsin lupaava kalapaikka. Joskus paremmalla ajalla takaisin.

Tästä oikeanpuolimmaiselta rannalta sain 800g harrin.

 

Suvannot olivat myös kalaisan näköisiä.