Olimme jo kauan suunnitelleet kesäkuun pilkkireissua, mutta kukaan meistä ei ollut sitä koskaan toteuttanut. Toissavuonna Pekka pilkki Muoniossa vielä toukokuun viimeisenä päivänä. Nyt päätimme lähteä avaamaan kesäloman Pekan ja Yrjön kanssa Norjan tuntureilla rautua pilkkien. Pari viikkoa oli pidellyt hyvin lämmintä säätä, mutta uskoimme, että ylhäällä talvi vielä sinnittelee. Menomatkalla huomasimme, että alaisesta Kilpisjärvestäkin oli jo lähdössä jäät. Kesä oli aikasessa, mutta toisaalta ylhäällä tunturissa näytti olevan normaalia enemmän lunta.

Lauantai, toinen päivä kesäkuuta

Ennen hiihtomatkaa meidän oli kannettava suksia noin 300-400 korkeuserometriä. Matka meni hyvään tahtiin, ja lämpötila laski hieman pakkasen puolelle. Keskiyön aurinko värjäsi takana kohoavia tuntureita ja piekana nousi pahdalta siivilleen naukumaan.

Lumi oli jäistä, eikä pitoa meinannut löytyä suksen alle. Aikaisemmin päivällä samaan suuntaan oli mennyt kaksi hiihtäjää kapeilla suksilla. Ladusta ei ollut paljon hyötyä, kun se oli niin kapea. Joku sanoikin, että jälki on pienimunaisten norjalaisten tekemä.

 

Yrjö talvea etsimässä.

 

Leirijärvellä olimme jo kahden tunnin kuluttua startista. Neljässä tunnissa Muoniosta pilkkipaikoille! Heti järvelle tultuamme Pekka totesi paikan olevan talvisempi kuin edellisellä reissulla viime vuoden toukokuussa. Edes jokisuut eivät olleet auenneet. Löysimme rannalta sopivan pälven, johon pystytimme teltan. Meidän oli tarkoitus tehdä leiri kauemmalle järvelle, mutta sinne emme enää jaksaneet yöllä hiihtää. Muutaman sadan metrin päästä näkyi olevan toinenkin teltta. Kaikki nukkuivat ensimmäisen yön huonosti. Ilmeisesti rasitusta oli matkasta sen verran, että yö meni makuualustalla kieriskellessä.

Yrjö ponkaisi ensimmäisenä makuupussista ylös ja keitti aamukahvit. Tarkoituksemme oli pilkkiä pahimmat vieroitusoireet pois leirijärvellä ja sen jälkeen nousta ylänköjärvelle yli tuhanteen metriin. Leirijärvi oli Pekan mukaan kehno kalapaikka, vaikka norjalaiset kertovat 3-4 kilon rauduista. Mietimme, että olisi pitänyt tehdä leiri toiselle järvelle.

Tämä järvi antoi sen mitä siltä odotettiinkin, muutaman soppakalan. Jossain vaiheessa naapuriteltasta eräs norjalainen kävi juttelemassa. Kertoi, että lunta on enemmän kuin vuosiin ja kalaa ei ollut tullut. Tämäkin mies sanoi tässä järvessä olevan valtavaa rautua.

 

Leirielämää.

Vaikka maisema ei ollut kovin kesäinen, luonto oli aivan erilainen, kuin aikaisemmin keväällä: Tunturikihut, kalalokit, kapustarinnat, pulmuset, kiirunat, sirrit ja sirkut pitivät jatkuvaa konserttia tunturissa.

Aamupäivällä jätimme turhat tavarat leiriin ja suuntasimme ylemmälle tunturijärvelle. Lumen pinta oli nyt juuri sopiva hiihtää -kova pohja ja pinnassa sentti tai kaksi sohjoa. Ylhäältä rinteestä oli hienot maisemat kohti Lyngenin lumisia vuoria. Itse asiassa koko ympäröivä maisema oli niin luminen, ettei olisi uskonut ensimmäisten kesälomien jo alkaneen. Aurinko porotti niin polttavasti, että aurinkorasvaa sai lisätä vähän väliä.

 

Matkalla korkeuksiin.

Järvellä huomasimme, että oli ihan hyvä ettei tehty leiriä sinne. Pälviä ei nimittäin ollut oikeastaan ollenkaan! Ensimmäinen kairaus osoitti että ei ainakaan jäihin tiputtaisi. Jatkollinen kaira ei nimittäin meinannut riittää ja viimeiset pyöräyteykset olikin tehtävä kädet veden alla. Lisäksi jään päältä sai potkia parikymmentä senttiä lunta. Tältä järveltä ei jäät lähde ennen heinäkuuta!

Kalaakin alkoi nousta mukavasti, eikä mennyt kauaa kun Yrjö vetaisi jäälle reissun ensimmäisen yli kilon raudun. Ottipelinä Yrjöllä oli iso rautulätkä, pitkä tapsi, kolmihaarakoukku ja kastemato. Itsellänikin iso rautu tarrasi kiinni noin viidestä metristä, mutta juuri kun sain kalan avannon alle, se irtosi. Ihme kirous isojen kalojen kanssa. Sain lohdutukseksi jonkin ajan kuluttua 940 grammaisen kalan ja kaveriksi vähän pienemmän. Pekan suurin oli reilu 800 grammainen ja Yrjö kiskoi vielä yhden yli kilon raudun jäälle ja karkuuttikin pari raskasta kalaa. Järven raudut olivat isopäisiä ja kaikilla suurimmilla kaloilla oli vatsat pullollaan pikkukalaa.

 

Ensimmäinen yli kiloinen.

Pilkkipäivän loppuessa olimme kiertäneet pienen saaren ja hyvin pienen osan koko järvestä. Syömäkalaa tuli hyvin, joten saimme illalla pitää perusleirissä rautupeijaiset ja keittää kunnon taurot. Illalla huomasimme, että ilman vahinkoja ei päivästä selvitty. Yrjöllä oli palanut niska, Pekalla niska ja korvat ja itselläni molemmat korvat. Korvat olivat paisuneet jumbo-kokoluokkaan ja toiseen korvaani ilmestyi lisäksi valtava vesikello. Josko ensikerralla tajuaisin laittaa rasvaa myös korviin. Pekan t-paita uhrattiin hyvään tarkoitukseen ja askartelimme itsellemme aurinkosuojat. Sitten meitä olikin kolme arabisheikkiä Norjan tunturijärvillä rautupilkillä.

 

.

Mikäpä tässä kesälomaa viettäessä.

Ei aivan kiloa, mutta hyvä kala silti.

 

Huh hellettä.

Sunnuntai, kolmas päivä kesäkuuta

Viimeisenä kokonaisena pilkkipäivänä suunnistimme lupaavan profiilin omaavalle tunturijärvelle. Pekka tosin hillitsi liikaa intoa kertomalla, että järvessä kala on hyvin pientä. Tämä selvisi heti ensimmäisellä reiällä, kun pilkkejä nypläsivät sormenmittaiset kalat. Osa pikkukaloista oli tällä järvellä sukukypsiä ja yksi sormenmittainen näytti aivan oikealta raudulta oranssin vatsansa kanssa!

 

Aurinkoa riitti tällä kertaa.

Jo toiselta reiältä pilkkiini tämmäsi pari kunnollista kalaa. Sellaisia 300-400 grammaisia, hyvälaatuisia rautuja. Syömäkaloja alkoi kertyä jälleen hyvin ja Yrjö kuulemma oli laittanut koukkuunsa nipun suolia. Tehokas taisi olla syötti, sillä pian jäällä hyppeli yli kiloinen rautu. Loppuhuipennus sattui erään pikkusaaren takana. Olin saanut rannimmaisesta reiästä kaksi hyvänkokoista rautua ja paikan hiljennettyä päätin tehdä uuden reiän. Yrjö meni vanhalle reiälle pilkille ja hetken kuluttua alkoi nostaa isoa kalaa. Itse en ollut uskoa, että Yrjöllä voisi olla taas iso kala kiinni, mutta niin se vain huuteli: ”Tulkaa äkkiä auttamaan!” Juoksin kohti avantoa ja sillä hetkellä Yrjö heitti avannosta valtavan kalan jäälle. ”Reissu on kruunattu, lähelle kaksikiloa!”.

Tässä vaiheessa taisin itsekin lisätä koukkuuni hemaisevan nipun suolia. Yrjö otti kuningasraudulta pätkän peräsuolta kolmihaarakoukkuunsa ja jatkoi kalojen nostelemista vanhoista avannoista. Itselläni ja varsinkin Pekalla päivä oli melko heikko, sillä koukkuun tarttui vain muutama otettava kala.

 

"Reissu on pelastettu" Yrjö ja 2,02 kilon rautu.

Maanantai, neljäs päivä kesäkuuta

Lähtöpäivänä kokeilimme pilkkiä vielä leirijärven isomuksia, mutta enää eivät edes pikkukalat nykineet. Lähdimme puolenpäivän aikaan paluumatkalle. Rinteessä huomasimme, että meidän tulojälkemme päättyivät nyt vuolaaseen jokeen. Joesta ei ollut tullessa mitään merkkiä. Selvisimme joesta yli ja matkamme jatkui jalkaisin kohti autoa. Rinteessä oli esteenä parimetrisiä kallioita, joista sai etsiä oikeita kulkureittejä.

Matkan aikana Kilpisjärvellekin oli tullut puihin hiirenkorvat.

Muutaman tunnin kuluttua pilkkimisestä tuntui erikoiselta pulahtaa uimaan lämpimään Kätkäjärveen. (Rantavesi lähemmäs +20!).

 

Hyvä reissu

Kesäkuinen pilkkiretki oli kokemisen arvoinen. Luonto oli herännyt kevääseen tunturissakin ja aikaisempia reissuja muistellessa, sitä oikein mietti että miksi sitä on aikaisemmin käynyt pilkillä vain talvikaudella.

Kelit olivat tällä kertaa täydelliset, jos nyt ei muistella palaneita korvia ja niskoja. Lämpötila pysytteli päivisin maltillisesti +5-+6 asteen välillä, vaikka tuntuikin siltä, että ilman paitaa olisi pärjännyt. Kalan tulo oli ehkä odotettua parempaa, koska alueen rautujärviin emme kohdistaneet suuria odotuksia. Yrjö oli reissun ehdoton rautumestari neljällä yli kiloisella.

KATSO MYÖS VIDEO REISSUSTA

Teksti ja kuvat: Miika Alatalo

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com