Torstai-aamuna 21.6. starttasin autoni vene perässä Muonionjoelle Pakamukkaa kohden. Herätyskello oli herättänyt minut neljän maissa ja puolisen tuntia myöhemmin istuin aamu-unisena auton ratissa. Hieman ennen kuutta olin laskenut veneen trailerista vesille ja olin jo ajelemassa jokea veneellä ylöspäin. Vaaput olin laittanut edellisenä iltana kotona vapoihin valmiiksi. Ilma oli kesäisen viileä ja melkeinpä kylmä vielä yön jäljiltä. Pipo ei ollut yhtään liikaa, mietin mielessäni. Vesi soljui rauhallisesti alavirtaan. Ylös ajaessani ohitin yhden soutajan, joka hiljalleen uitti vaappujaan.

Lähdin veneellä ylös Pakamutkan kioskilta ja aloitin ensimmäisen laskuni ylempänä olevan kosken alta. Laskin neljä vaappua totutun kaavan mukaan veteen ja tarkistin jarrujen tiukkuuden. Lähdin soutelemaan hiljalleen ja uitin vaappuja oletettujen ottipaikkojen kohdalla tarkasti. Ilma oli edelleen viileä ja valuin hiljalleen virran mukana alaspäin. Mietiskelin omiani siinä soutaessani ja nautin rauhallisesta aamuhetkestä. Pakamutka on hieno paikka soutaa jo pelkkien maisemienkin puolesta. Jyrkät kalliot nousevat vedestä suoraan ylöspäin. Hiljaiselta vaikutti joki. Kaloja ei näkynyt pintovan yhtään. Mietin, että se voisi kenties olla hyvä merkki. Puolitoista tuntia myöhemmin, kilometri pari alempana, nostin vaaput ylös. Yksi tyhjä lasku oli jälleen takanapäin. Se on näissä hommissa tuttua puuhaa.

Päätin kuitenkin laskea vielä toisen laskun. Ajelin veneellä samaan lähtöpaikkaan ja menin rannalle kahvistelemaan. Aikainen herätys vaati vastapainoksi mustaa kahvia. Päätin vaihtaa samalla vaappuja. Yhden tuliperse Poppelin jätin pyyntiin, koska siinä oli viikkoa aikaisemmin ollut pari hyvää taimentärppiä. Kolmeen muuhun vapaan solmin Wäylä- vaaput. Niistä kaksi oli sellaisia, joilla olin kalan saanut aiemminkin.

Näin tutut rutiinit toistuivat jälleen ja vaaput potkivat kohta taas siimojen päässä. Lähdin laskulle samoja soutulinjoja pitkin kuin äskenkin. Päätin kuitenkin soutaa ihan aikani kuluksi hieman alempana Ruotsin rannalla olevan kallion laidan tarkemmin. Ilma lämpeni hetkessä todenteolla ja pipo vaihtui tuttuun lippalakkiin. Nitkutin venettä edestakaisin kallion laidassa samalla hiljaa alas valuen. Tarkkailin vapojen kärkiä. Yhtäkkiä huomasin kuinka oikeanpuoleisen keskivavan kärki näpytti pari kertaa ja lähti hiljalleen taipumaan. Samassa alkoi räikkä huutaa ja siimaa vietiin kelalta alavirran suuntaan. Lohi oli kiinni. Räikkä huusi huutamistaan koko ajan ja mietin, etteikö se pysähdy ollenkaan. Kelasin muut vavat veneeseen ja otin vavan käteen. Kala oli jo tässä ajassa ottanut ainakin reilun kahden sadan metrin spurtin kotia kohti. Vene valui virrassa hiljalleen alas ja sain kalaa hieman lähemmäksi, kunnes taas lähdettiin. Mietin, että se ei aivan olematon kala ole, koska voimia on noinkin paljon. Olin tullut kalan kanssa jo kunnon matkan alavirtaan.

Minulla ei ollut toivoakaan päästä kalan alapuolelle, koska se painoi alavirtaan suhteellisen kova virta apunaan. Kioskin jälkeen virta hellitti ja tiesin, että jos siihen asti kalan kanssa päästään, on jo helpompaa. Miedommassa virrassa pääsinkin kalan alapuolelle ja annoin kalan rauhassa tehdä töitä. Siinä pitelin sitä siiman päässä. Tällöin se oli suhteellisen lähellä venettä. Huomasin, että se alkoi väsymään ja rauhallisesti lohi ui veneen viereen. Hinasin kalaa hieman lähemmäksi ja koukkasin sen nätisti veneeseen. Koukkausvaiheessa tunsin painosta, että aivan pieni kala ei ole. Muutama isku kalikalla päähän ja lohi oli veneessä. Täytyy tunnustaa, että tässä vaiheessa olin tyytyväinen. Komea ja lihava kojamo oli veneessä. Tässä vaiheessa en tiennyt kalan painoa, mutta arvioin sen painavaksi. Kello oli sopivasti puoli yhdeksän aamulla ja mietin, että täytyy lähteä puntarin ostoon Kolströmille Muoniooon. Siellä paikallisista lohimiehistä koostuvan raadin läsnä ollessa kalalle luettiin painoksi yhdessä tuumin 17,3 kg ja pituutta 122cm.

17,3 kg punakkaa ja vajaat sata kiloa onnellista miestä!

Lohen pyynti ja sen soutaminen on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Tuskin kukaan jaksaa soutaa ainoastaan sen kalan saamisen vuoksi. Tänä päivänä tähdet olivat minulle oikeassa asennossa ja sain komean kojamon veneeseeni. Eräs minua monta monituista kertaa kokeneempi lohensoutaja totesi minulle rannalla istuskellessamme, että lohimiehiä on kahta lajia. On pyyntimiehiä ja on saamamiehiä. Mutta olennaista on, että kaikki soutajat kuuluvat välillä pyyntimiehiin ja välillä taas saamamiehiin. Kun saalista tulee, on osattava nauttia siitä hetkestä, sillä kaloja ei joelta oteta, vaan ne saadaan. Tässä hommassa jos jossakin on tunnustettava oma pienuutensa ja kuunneltava kokeneempiaan.