Aktiivisimmat keskustelufoorumin käyttäjät ovat ehkä huomanneet erään jäsenen tekemän huomion siitä, että "Tsaibma naiseistuu". Onkin korkea aika laajentaa naisnäkökulmaa myös matkakertomuksiin. Kolme vuotta Lapissa ovat tarjonneet Karjalan neidolle monenlaisia ihmetyksen aiheita kuivalihasta eriskummallisiin murresanoihin. Nyt ihmetysrepertuaari laajeni taas, kun toukokuun viimeisimpinä päivinä piti kaivaa jälleen lumilauta ja lumikengät esille. Luulin niiden jo päässen kesäteloille, sillä aikaisemmin päivällä olin pelannut pesäpalloa hihattomassa paidassa ja koivutkin ovat alkaneet puskea hiirenkorvia. Suunnaksi otimme Pallaksen Lumijoen, jossa on lunta reilusti kuulemma vielä juhannuksenakin. Porotkin tulivat tielle ihmettelemään, kun pakkasimme lumikengät, sukset ja lumilaudan rinkkaan kiinni. Onneksi vain yksi auto ajoi ohi ja näki hullut hommamme.

Tarvoimme läpi märän metsän ja vaikka jo viime reissulla vannoin ottavani kumisaappaat mukaan seuraavalle retkelle, huomasin hyppiväni jälleen ultramoderneissa vaelluskengissä mättäältä mättäälle peläten kastumista. Miikan lontusti luotettavilla saappaillaan suorinta reittiä ja säilyi kuivin jaloin. Tällä kertaa gotetexit kestivät kiitettävästi muutamat molskahdukset, mutta jälleen vannon seuraavalla kerralla ottavani saappaat... Matkalla kesä ja talvi vuorottelivat, kuru oli aivan luminen, mutta kun katsoi ympärilleen, uskoi kuitenkin kesän olevan jo lähellä.

.

Olen aina lumikengillä tarpoessani turvautunut sauvojen apuun säilyttääkseni tasapainoni, mutta tällä kertaa sauvat unohtuivat kotiin. Niinpä Miika toimi kuten herrasmiehen tuleekin ja ojensi omat sauvansa minulle. Vastalahjaksi annoin hänelle oman lumilautani kannettavaksi, joten kauppa oli kaikin puolin reilu.

Matkan varrella teimme empiiristä tutkimusta lumen syvyydestä. Lumipeitteen paksuus yllätti molemmat, sillä tässäkin kapeassa kohdassa koko mittakeppi vajosi syvyyksiin, joten lunta oli vielä yli kaksi metriä. Jatkoimme matkaamme huipulle ja kävimme kävelemässä korkeuksissa keskiyön auringon hehkuessa kultaista valoaan. Intoa täynnä vaihdoin laskuvälineet ylle ja syöksyin alaspäin.

En käynyt viime talvena Levillä lautailemassa kuin muutaman kerran, vaikka sijoitin rahani kausikorttiinkin. En missään nimessä koe olevani taitava lumilautailija ja nyt viimeisetkin itsetunnon rippeet levisvät Lumijoen pohjalle. En meinannut saada ainuttakaan käännöstä tehtyä, olin joka kerta selälläni, mahallani tai useimmiten pyörimässä rinnettä alas. Silti nauratti. Voi että nauratti. Miika laski kuin hullu ohjus ja mie kieriskelin perässä lumikenkien heiluessa rinkan ulkopuolella sinne tänne. Kokemus ensimmäisestä vapaalaskustani oli hykerryttävä, pökerryttävä ja häkellyttävä. Matka takaisin autolle piti sisällään vielä kostean suo-osuuden ja tällä kertaa testasin lumilautakenkien vedenpitävyyttä. Ehkä muistan seuraavalle reissulle ottaa saappaat.

 

Teksti: Kasa Kriisiä, Kuvat: Miika Alatalo

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com