Kun lunta tulee Norjassa, sitä tulee kunnolla ja juuri silloin kun ei pitäsi. Tämä huomattiin muutamaa päivää ennen kalenteriin merkittyä Norjan reissua. Sääkartat näyttivät koko viikonlopuksi sankkaa lumisadetta jäämeren rannalle. Päivää ennen reissua paikalliset lehdet kuvailivat lumentuloa esimerkiksi lauseella: ”Apua, me hukumme lumeen!”Kysyimme tilannetta myös tutuiltamme Olderdalenista ja he vahvistivat kelin katastrofaalisuuden. Paikoin lunta tuli vuorokaudessa yli 50cm ja neljässä päivässä 120cm.

Lopullinen päätös reissun perumisesta tehtiin Kajangissa perjantaina seitsemän aikaan illalla. Päätimme kuitenkin, että jonnekin on lähdettävä. Vaikka sitten Pallakselle. Heitimme lopulta tavarat autoon ja ajelimme Vuontispirtille. Ilma oli kirkastumassa ja tähdet tuikkivat taivaalla. Kuutamoa ei meille kuitenkaan suotu ja ilma oli tosi pimeä, tuntureita ei juuri erottanut.

Juomaletku jäätyy, hienoa, hienoa.	Löytyhän se oikea reitti!

Vuontisjärvellä hiihdellessämme huomasimme, että kaikki ladut ja jäljet olivat peittyneet tuiskulumeen. Tuuli puhalsi järvellä navakasti. Oikean reitin löytäminen kohti Montellia osoittautui yllättävän hankalaksi. Pimeässä seurasimme lupaavan näköistä latua, mutta se alkoi kaartaa Raattamaan päin. Lähdimme seuraamaan jotain poromiehen kelkkauraa, joka risteili metsässä. Löysimme lopulta oikean nousureitin, joka lähti pikkuhiljaa nousemaan tunturiin. Matkalla huomasimme, että juomapussi oli tällä pakkasella idioottimainen valinta. Letku jäätyi ja juominen suoritettiin sitten suoraan pussin venttiilistä. Tunturissa jäljet taas hävisivät tuiskuun ja reittimerkitkin olivat aika harvassa. Ahkio jostain syystä kiukutteli ja kippasi aika tiuhaan ympäri.

Tarpeeksi kun hiihtelimme alkoi mökin siluetti lähestyä. Pihassa ei näkynyt suksia, mutta oven avattuamme huomasimme, että tuvassa oli kaksi makuupusseihin kääriytynyttä ihmistä. Menimme varovasti sisään ja teimme sammuneeseen takkaan tulet. Kello oli puoli kaksi. Naispuolinen ihminen kävi hyyssikässä ja tervehtimisestä päätellen pariskunta oli ulkomailta. Jossain vaiheessa naispuolisen henkilön käsi ojentui minua kohti, tarjoten pulloa. Ensin katoin sitä sytytysnesteeksi, mutta vodkaa se taisi olla. Ainakin se lämmitti mukavasti. Aika pian tuli selväksi, että tänä yönä ei nukuta. Kämppä on tunnetusti äärimmäisen kylmä ja mukana oli vain kesämakuupussit, aiommehan yöpyä alunperin aivan muualla. Nammalakurun parempi tupa olisi ollut lähellä, mutta emme jaksaneet enää lähteä sinne.

Kämppiksemme olivat walesilais-espanjalais-chileläinen retkikunta. He olivat lähteneet kuulemma liikkeelle Muoniosta, mutta uskomme, että tosiasiassa Pallakselta. Heidän tavoitteenaan oli kävellä lumikengillä Hettaan ja jatkaa siitä jollain kohti Nordkappia. Vihjasimme, ettei Norjaan kulje talvella busseja... Walesian-spanish-chilean-expedition aikoi jatkaa matkaa jo kuudelta aamulla. Siihen ei enää montaa tuntia ollut joten istuimme sinnikkäästi takkatulen äärellä kipinässä kellon sointiin saakka. Nainen heräsi yön aikan aina välillä tupakille ja tarjosi meille vodkaa. Sen ja omien eväiden avulla yö meni nopeasti, Timo taisi torkahtaa hetkeksi vähän ennen kuutta.

Aamulla naispuolisella henkilöllä oli hieman starttiongelmia ja hän pariin otteeseen kyseenalaisti koko matkan tarkoituksen. Kerroin lohduttavasti, että ulkona on tulossa kirkas ja hieno päivä. Siihe n sain tomeran vastauksen brittiaksentilla: ”Fok ooff”.. Sulateltuamme porukalla retkikunnalle lumesta juomavesiä ja juotuamme kahvit, expedition jatkoi matkaansa kohti Hannukurua.

walesian-spanish-chilean-expedition...	...Matkalla Muoniosta Nordkappiin.

Me siirsimme perusleirin töyrään toiselle puolen Nammalakuruun. Päivä meni pienimuotoisia laskuja tehden ja syödessä. Aurinko jaksoi sinnitellä taivaalla jo yllättävän pitkään. Yön valvominen vei illalla aikaisessa vaiheessa voiton ja uni tuli. Kämppäkin lämpeni ihan eri malliin kuin Montellissa.

Nammalakurun suureen autiotupaan oli nautinto saapua.

 

Nammalakurun kämpältä on puiston paras ikkunamaisema.

Viimeisenä päivänä päätimme tehdä sentään yhden tunturin huiputuksen. Nousimme Keräskerolle. Aurinko porotti ja pakkasta ei ollut liikaa. Lasku Keräskerolta tarjosi muutaman makean käännöksen, itärinteellä oli vielä suhteellisen pehmeää luntakin. Lumen syvyydeksi mittasin rinteestä 180cm.

Paras lasku oli kuitenkin Montellilta Vuontisjärven jäälle. Laitoin ahkion lanteille ja päätin laskea mahdollisimman suoraan alas, ettei ahkio kaatuisi. Kapeaa kelkanreittiä vauhti kiihtyi hurjaksi, enkä tiennyt oikein itkeäkkö vaiko nauraa. Katselin viereistä metsikköä sillä silmällä, että sinne voisi pamauttaa, jos kelkka tulisi vastaan. Jyrkissä mutkissa ahkio haki vauhtia uran reunoilta, mutta pysy hyvin pystyssä ja hetkessä oltiin jo järven jäällä. Timokin oli takana tullessaan odotellut, että koska allekirjoittanut löytyy mutkan takaa ulosajaneena. Saatiin hyvät naurut loppumatkalle Vuontisjärven jäällä.

Laskuja Nammalakurun liepeillä.	Aurinko nousee ja maalaa maisemaa.

 

Lumi oli ylhäällä korppua, rinteestä löytyi pehmeämpääkin.	Keräskeron huipulla.

 

Kuvat: Miika Alatalo ja Timo Veijalainen. Teksti: Miika Alatalo

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com