Rautua pyytämässä 26.6 - 1.7.2007

Kesä- heinäkuun vaihteessa koitti jälleen pitkään odotettu kesäkalastusreissu. Pitkän jaakaamisen jälkeen päätimme lähteä uusille rautuvesille suurtaimenvesien sijasta. Kohteenamme oli vedet, joista jo pienenä poikana olin haaveillut, mutta tähän vuoteen asti ovet niille vesille olivat olleet suomalaisilta kiinni. Odotukset saaliin suhteen olivat siis erittäin korkealla.

Ensimmäinen päivä

Reissuun meitä lähti kolme kalastajaa: minä, Tuomas ja Kari, jolle tämä oli ensimmäinen todellinen rautureissu. Tiistaina 26.6. lähimme aamusta Tuomaksen pikku pakulla kohti rautuparatiisia. Pitkän automatkan ja pakollisen välineiden desinfoinnin jälkeen olimme joskus puolen päivän jälkeen lähtöpaikalla. Edessä meillä oli noin 25 kilometrin vaellus. Matka joutui mukavasti, mitä nyt pari joen ylitystä hieman hidastivat taivalta. Välillä pidettiin ruokatauko kalastukseen houkuttelevan  näköisen joen rannalla ja sitten taas matkaan. Viimeiset viisi kilometriä olivat sitten yhtä tuskaa, mutta sitten vihdoin n. 7,5 tunnin vaelluksen jälkeen aukeni näkymät ensimmäiselle rautujärvelle. Kyllä oli mahtava istahtaa alas leiripaikkaan ja sihauttaa palautusjuomatölkki auki.

Leiripaikalla oli jälkiä kalamiehistä, mikä oli selvästi merkkinä kalaisasta järvestä. Pian oli jo kalastusvarustus päällä ja miehet rannassa viehettä viskomassa. Heti toisella heitolla läheiseen lahdukkaan tuntui epävarma tärppi mutta kala ei jäänyt kiinni. Kauan ei mennyt, kun Tuomaksella oli ensimmäinen kala kiinni viereisessä salmessa ja samassa näin kalan tuikkeja. Heitto tuikkien yli ja kohta oli 600 g rautu ylhäällä. Sitten olikin kala neljällä seuraavalla heitolla kiinni. Pian myös Kari onnistui saamaan elämänsä ensimmäisen kunnon raudun. Kalat eivät olleet suuren suuria keskipainoltaan n. 400 g. Kalat jatkoivat tuikkiimista ja kyllästyivät pian vieheisiin, joten oli aika vaihtaa perhovälineisiin. Pinnalla oli paljon pienen pientä surviassääskeä, joten sopivan perhon valinta tuotti hieman ongelmia. Kaloja kyllä kävi monenlaisissa pienissä perhoissa mutta eivät ne oikein hyvin ottaneet. Pitkän kokeilun jälkeen löytyi sitten sopiva pieni musta perho, jonka lähes jokainen rautu tuntui hyväksyvän. Ei niitä nyt kovin montaa noussu, mutta muutama kuitenkin. Sitten päästiinkin kalan paistoon. Tulet saatiin helposti jonkun talvella jättämistä puista.

 

Toinen päivä

Yöllä alkoi satamaan, joten seuraava päivä meni sitten hyvin pitkälle nukkuessa ja palautellessa. Tuomas ja Kari lähtivät aamupäivästä kalaan, mutta minä katsoin parhaimmaksi jäädä lepäämään, koska pahimmat saalispaineet oli jo purettu ja palautusjuoman liiallinen nauttiminen oli saanut oloni hieman huonoksi. Pojat kävivät testaamassa järven länsireunaa, mutta melko heikoin tuloksin: vain kuusi kalaa, joista suurin n. 750 g. Kaloja kyllä oli kuulemma ollu mutta syönti oli ollut heikkoa. Iltapäivästä vaihoimma sitten vuoroa. Pojat tulivat telttaan ja mie lähin kalaan. Päätin kokeilla viereisestä lahdesta, josta onnistuinkin tartuttamaan kaukana tuikkineen kalan uistimeen. Hyvän kokoiselta tuntunut kala pääsi kuitenkin karkuun. Lähempänä rantaa tuikki harvakseltaan toinen isohkon oloinen kala. Päätin yrittää sitä perholla, eikä aikaakaan kun kala haukkasi perhon pinnasta ja huudatti räikkää. Tämäkään ei sitten pysyny kiinni. Seuraavaksi suuntasin läheiseen lahteen, mistä järvi laskee alaspäin. Sieltä onnistuin saamaan yhden kalan perholla ja yhden uistimella.

Sade lakkasi illalla ja Tuomas ja Kari lähtivät myös kalaan. Mie päätin yrittää puhelin yhteyttä läheisen tunturin päältä, vaikka Tuomas ei siinä ollut onnistunutkaan. Arvelin ettei hän käynyt tarpeeksi korkealla ja oikeassa olin. Sain yhteyden rakkaaseeni, ja samalla sain ihastella kotkan lentoa lähietäisyydeltä, ja ihailla kauas avautuvia maisemia. Kannatti kiikkua.

Kala oli illasta huonolla syönillä. Tuikkejakaan ei juuri näkyny ja montaa kalaa ei saatu. Päätettiin että seuraavana päivänä siirrytään eteenpäin.

Tuomas tunturissa

Kolmas päivä

Aamulla herätessä sai todeta, että järvi on peilityyni ja kalat tuikkii. Tuomas lähti tunturin päälle soittaan, Kari jäi nukkumaan ja mie lähin perhostelemaan leirirantaa. Melko pian sainkin noin 800 g painavan raudun pintaperholla. Mukava avaus päivälle. Sitten vain puurot naamaan, leiri kasaan ja kohti seuraavaa suurempien kalojen järveä.

Matkalla toiselle n. 3 km päässä olevalle järvelle alkoi taas tihuttamaan vettä. Siitä huolimatta päätettiin kokeilla vielä vanhan järven toisesta laidasta, mikä sattui hyvin kävelyreitin varteen. Tuomas oli tunturin päältä katsellessaan nähnyt paljon tuikkeja juuri niillä main. Kalaa siinä todellakin oli. Yksiltä jalansijoilta tais tulla kala kuudella peräkkäisellä heitolla ja monilta muiltakin jalansijoilta rautuja noisi. Keskikoko pysytteli vain siinä 400 grammassa eikä yhtään isomusta sattunu koukkuihin. Aikamme kaloja kiusattuamme matka sitten jatkui.

Kevyen taipaleen jälkeen päästiin sitten uuden veden äärelle. Tämä järvi oli hieman korkeammalla kuin edellinen, mistä johtuen kesän tulo oli selvästi myöhäsemmässä kuin edellisellä järvellä. Järven rannalla oli paikoin valtavia lumikinoksia, ja järvellä seilaili rannalta irronneita jäälauttoja. Kalastus ei alkuun tuottanut oikein tulosta, vaikka paikka vaikutti hyvältä. Ainoastaan yksi kala oli Tuomaksella kiinni ja muutama tuikki nähtiin. Yhtään kalaa ei tullut ennen ruokaa. Sen sijaan innokkaat lintubongarit Tuomas ja Kari kokivat hienoja hetkiä. Karin edestä, vain noin 50 metrin päästä nousi viisi hanhea ilmaan. Hanhet ääntelehtivät hieman oudosti kaartaessaan Tuomaksen yli, joka tunnisti linnut kiljuhanhiksi. Oli siinä sitten päivittelemistä.

Ruokailun jälkeen päätettiin kokeilla niemen toisella puolen olevasta lahdesta. Se tuottikin sitten vähän paremmin tulosta. Melko pian sain kalat sekä uistimella että perholla. Aivan lahden pohjukasta Kari sai siihen mennessä reissun isoimman raudun, joka oli varsin räikeissä väreissä. Heti Karin kalan jälkeen mulla oli vielä isompi kiinni. Selvästi yli kiloinen ja uskomattoman räikeän värinen kala pääsi kuitenkin karkuun. Kyllä vitutti, sillä kala olisi ollut sekä Tsaibma Suurkalastajakisan kärkikala että yksi kaikkien aikojen kauneimmista rauduista. Aikamme lahtea ronkittuamme lähimme kohti hanhiniemeä. Välillä nousi muutama rautu kalojen kokoajan vähetessä. Niemenkärki oli varsin hyvännäköinen paikka, mutta yhtään kalaa siitä ei noussut. Kalat olivat ilmeisesti kesän tässä vaiheessa matalemmissa lahdissa.

Raudun väsyttelyä

Rautu

Kalastaja hyisessä järvessä

Pienen tauon jälkeen lähdimme kohti kapeaa lähtöjoen lahtea. Paikka näytti kartalta hyvännäköiseltä ja paikanpäältä vielä paremmalta. Pitkä kapea lahti, jossa oli vettä kuitenkin tarpeeksi. Lahdesta nousi muutama rautu ja lahden suulta tuli vähän useampikin. Tuomas sai mm. reissun siihen mennessä isoimman raudun, jolla painoa oli n. 900 g. Kala oli uskomattoman värinen, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. En ole ennen noin räikeää rautua nähnyt tähän aikaan vuodesta. Järvessä vaikutti olevan hieman isompaa kalaa kuin edellisessä. Siitä huolimatta päätimme, että seuraavana päivänä käydään päivämutkin vielä paremmilla vesillä.

Aika räikeän värinen kala

Neljäs päivä

Aamulla teltasta ulos kömpiessä ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Jossain taisi kyllä näkyä uhkaavia pilviä. Sitten vain päivän tarvikkeet matkaan ja kohti n. 7 kilometrin päässä odottavaa rautuparatiisia, jossa pitäisi olla hyvät urheilukalastus mahdollisuudet heinäkuussa. Ensimmäiset sadat metrit olivat läkähdyttävän kuumat pitkissä aluvaatteissa. Mielessä kävi niiden jättäminen leiriin. Matkalla kopaistiin vielä leirijärven lahdukasta, mistä edellisenä päivänä oli kaloja nostettu. Taas oli kaloja paikalla. Joku tuli ylös asti ja muutama n. 400 grammainen näkyi uiskentelevan aivan rannan lähellä. Yritin kuvata kaloja veden alta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kamerassa oli väärät asetukset kohillaan ja vesikään ei ehkä olisi ollut riittävän kirkasta. Ei muutako eteenpäin ja muutama heitto seuraavan lahden suulle, missä kalat pintoivat oikein tosissaan. Muutama kala kävi kokeilemassa, kunnes sää sitten muuttui. Pilvet tuli päälle, vettä alkoi tulla ja tuuli yltyi. Samassa myös kalat katosivat.  

Matkalla kopaistiin vielä yksi pienenpieni lompare, jossa yksi lätäkön mitättömästä koosta huolimatta oli kohtuullinen tärppi. Koko ajan sataa tihutti matkan edetessä. Maasto oli melko mukavaa kävellä, mitä nyt maaston harmaanruskea väri hieman häiritsi silmää. Heinäkuun lopulla tilanne varmaan olisi toisin, kun ruoho ja vaivaiskoivikko vihertäisi. Matkalla kurkattiin paikallisten puusta tehtyyn kotaan, missä lattialla oli resuja vaatteita ja tamppooni. Kodan paikkeilta aukeni jo näkymä järvelle.

Järvi oli melko suorantainen ja vielä tulvassa. Päätimme aloittaa kiertämällä vastaan tullut niemi. Huonolta näytti alkuun. Kalaa ei tullut ja järvi oli matalan ja mitäänsanomattoman näköinen. Ilmakin oli huono. Tuuli pohjoisesta varsin kovasti, ja tunnelma oli kuin pilven sisällä. Niemi kierrettiin ilman tärpin tärppiä. Epätoivo valtasi mielen ja nälkä kurni. Oli neuvonpidon paikka. Mitä tehtäisiin? Syödäänkö tässä vesilammikoiden keskellä ilman mitään suojaa, vai etsitäänkö suojaa jostakin. Pikainen kartan katsominen vetisessä kelissä. Järven laskulompolossa näytti olevan kovempaa rantaa, mikä vaikutti hyvältä. Tuomas oli sitä mieltä että menemme sinne heti, koska sieltä saattaisi löytyä myös hieman suojaa. Kovempaa rantaa näytti olevan myös läheisessä järveen kapean salmen kautta yhteydessä olevassa lompareessa. Olin sitä mieltä, että siitäkin kannattaisi kokeilla. Tuomas oli kuitenkin asiaa vastaan. Suuttui, kun ehotin sitä. Menisi turhaan aikaa. Lompareen järveen yhdistävä salmi oli kuitenkin niin syvä, ettei minulla ja Karilla ilman kahluuhousuja ollut mitään asiaa sen yli. Siispä taisin saada mahdollisuuden lompareen kokeiluun.

Lompareen suu näytti todella matalalta, mutta siitä huolimatta ajattelin heittää. Kelatessa tuntui jokin nykäisy, mutta ajattelin että pohja se varmaan oli. Sitten vieheen tullessa näköpiiriin sydän pompahti: Perässä oli valtava rautu ja juuri ennen rantaa se tempasi kiinni. Jarru soi ja pulssi nousi. Haavit oli Tuomaksella toisella puolen salmea ja mulla iso rinkka selässä. Taisteluasetelmia parantaakseni venkoilin rinkan selästäni, ja mietin miten saisin kalan ylös. Ajattelin, että jos kalan saisi vedettyä loivahkoon heinikkorantaan ja siitä sitten ylös. Jännitys oli kova. Kala olisi pakko saada ylös. Kyseessä oli ehkä ennätysrautuni tunturista ja ainakin kalakisan kärkikala. Paineet oli ehkä liian kovat ja tarvittava rentous puuttui pelistä. Kala hyppäsi ilmaan ja karkasi. Laitoin varmaankin kalan liian lujille. Ois pitäny ottaa löysemmin tai sitten heittää kala rannalle ennenkuin se olisi mitään tajunnut. Vitutus oli jälleen suuri. Kala olisi ollut saatavissa, jos olisin toiminut oikein. Kooltaan kala olisi ehkä ollut jopa yli kahen kilon. Karkuutus mielessä lähdettiin Karin kanssa lomparetta kiertämään. Tuomas lähti meitä vastaan. Melko pian Tuomaksella oli kala kiinni ja heti perään toinen ja sitten kolmas jne. Mie ja Kari ei kaloja saatu ennekuin oltiin lähes heittomatkan päässä Tuomaksesta, joka oli siirtynyt perhokalastukseen ja tartuttanutkin katkaperhoon raudun. Raudut olivat painoltaan n. 500 g – 800 g. Muutaman kalan saatuamme menimme Tuomaksen tykö. Ei muutako lottoa veteen ja aina oli kala kiinni.

Kaikenkaikkiaan varmaan yli kahdellakymmenellä perättäisellä lottoheitolla oli kala kiinni. Kalat söivät loton melko syvälle minkä johdosta niiden vapauttaminen oli melko vaikeaa ja niitä oli kotiinviemisiksi sen verran paljon jo kertynyt ettei niitä mielellään enää montaa ottaisi, joten päätin vaihtaa lohilusikkaan. Vielä piti kuitenkin yksi heitto tehdä, jotta Kari saisi videon pätkää raudunkalastuksesta Finnmarkissa. Ehtona oli myös nopea väsyttely ettei video veisi liikaa tilaa. Homma onnistui hyvin: noin puolen kilon kala otti kelauksen puolessavälissä kiinni ja Kari sai tarvittavan otoksen. Sitten uistimen vaihtoon. Sillä aikaa Kari ehti jo heittämään ja nyt oli iso rautu kiinni. Kohtuullisen väsyttelyn jälkeen oli päivittelyn paikka. Ompa iso rautu, ehkä jopa isompi kuin se joka oli mulla kiinni. Pian kala oli haavissa ja ei muutako punnitus, poseeraus ja vapautus. Painoa kalalla oli 2,22 kg. Se oli siis isompi kala, kuin mitä minä tai Tuomas ollaan kymmenillä tunturireissuilla saatu. Kun kala oli vapautettu, heitin lusikan veteen ja sitten oli mulla isomus kiinni. Lähes saman kokoinen kuin Karilla. Mutta kala pääsi tietenkin karkuun. Kyllä vitutti taas. Epätoivo iski ja mietiskelin mielessäni voinko mie saada isoa kalaa ylös asti. Tämän jälkeen mulla oli vielä yksi iso kala kiinni ja muutamia pieniä saatiin.

Kari ja rautu 2,22 kg

Aikanaan paraskin paikka sitten hiljeni ja kalan tulo loppui. Ruoat oli syöty kalapaikalla, joten oli aika siirtyä laskulompololle. Laskulompolon läheltä kuului kännykkäkin. Kuulumisten vaihdon jälkeen lompolon rantaan, ja taas kalaan. Paikassa johon satuimme oli rannalla vielä kunnon lumikinos ja pieni jääkieleke. Melkein heti Kari sai vähän matkan päästä kalan ja siitä hetki niin mulla oli taas iso kiinni. Tämä kala suostui rannallekin ja painoa yli kilon. Ei samaa luokkaa kuin karanneet mutta kilpailun johtokala. Sitten taas muutama heitto ja noin kiloinen kala kiinni. Tuomaskin ehti paikalle, ja meni heittelemään läheiseen niemeen. Minun niemeke hiljeni, joten siirryin jäälautan kohalle. Heitto siitä, ja näin kalan seuranneen. Kerroin tästä Tuomakselle, joka heitti rannan suuntaisesti kohalleni ja nosti yli kilon raudun. Mitä tästä opimme: älä koskaan kerro kaverillesi jos kala seuraa ustintasi, ennenkuin olet sitä ensin itse yrittänyt. Varsinkaan, jos on kilpailu menossa. No mie sain samasta paikasta vielä neljä noin kiloista rautua. Suurimmat painoivat 1,29 kg. Kaikki raudut ottivat jääkielekkeen kohdalta ks. Kuva 7.  Tämän jälkeen saimme lompolosta ja toisesta lompolosta vielä useita rautuja painoltaan n. 500 g- 1000 g. Itse järven puolelta tuli yksi ainoa kala. Olivat kyllä mielenkiintoisia paikkoja. Joskus vielä täytyy palata noille vesille, vaikka kaukana teistä ovatkin. Leiriin paluu oli pitkän kalastuspäivän jälkeen raskas.

Tuomas ja rautu n. 1 kg

Pekka ja rautu 1,29 kg

Viides päivä

Nyt oli edessä siirtyminen lähemmäs autoa. Päätettiin kokeilla matkalla olevasta joesta. Ilma oli paranemaan päin ja kävely sujui ongelmitta. Sen sijaan joki ei hyvästä ulkonäöstään huolimatta ollut antoisa. Mitään emme saaneet. Illalla telttauduttuamme sattui vielä yllättävä tapaus. Yhtäkkiä ulkoa kuului kauheaa kolinaa. Mitä helvettiä, ihmettelimme. Mie kurkkasin ulos ja näin kalamiehen rymistelevän poroaidan laidassa. Kalamies etsistkeli ylityspaikkaa poroaidasta. Minut nähtyään hän kysyi: ”finska svenska”?. Mie sanoin että ”suomalaisia”. Mies oli menossa läheiselle koskelle kalaan. Samaiselle koskelle minkä olimme todenneet tyhjäksi. Pari tuntia mies kalasti, kunnen rymysi aidan toiselle puolelle. Seuraavana päivänä totesimme, että mies oli käynyt joella yömutkin autolta, jonne oli matkaa n. 10 km.

Kuudes päivä

Kävely autolle meni hyvin poutakelissä ilman ongelmia. Oli se mukava päässä taas ihmisten ilmoillekin.

Yhteenveto

Reissu oli kalastuksellisesti erittäin antoisa. Kalaa tuli ajoittain paremmin kuin koskaan ja joukossa myös Karin saama isomus (2,22 kg). Sen lisäksi muutama iso oli kiinni. Reissu tarjosi myös hienoja perhokalastushetkiä. Ajankohta oli kalansyönnin kannalta hyvä, mutta maisemien puolesta myöhäisempi ajankohta olisi ollut parempi. Myös lintubongarit näkivät monenlaisia siivekkäitä mm. kiljuhanhia, maakotkia, merikotkia, tunturihaukan ja erilaisia piipittäjiä. Säät sen sijaan eivät olleet parhaat mahdolliset. Lähes joka päivä satoi jossain määrin vettä. Mutta onneksi välillä oli myös kirkasta ja tyventä. Kävelymatkat reissulla olivat pitkät ja raskaat, vaikka maasto oli hyvä. Kaukaisimmalle järvelle kertyi autolta linnuntietäkin pitkin yli 30 kilometriä. Noille vesille kyllä palataan vielä.

kuvat: Pekka Perkkiö ja Tuomas Perkkiö teksti: Pekka Perkkiö

copyright ORIGINAL tsaibma