Kauan oli taas ilmoja saanut odotella, että pääsi laskemaan. Eikä se ilma nytkään ollut kovin hyvä, kun lähdin ajeleen kohti Pallas hotellia. Hotelleille päästyä ilma oli sopivan aurinkoinen ja ihan miellyttävä, mutta puolessa välissä nousua huomasin, että sumu alkaa tehdä uhkaavaa nousua Taivaskeron takaa. Ei mennyt kauaakaan, kun olin täysin sumun ympäröimänä ja eteenpäin oli näkyvyyttä n.10 metriä. Huipulle päästyä alkoi sää selkiämään ja aurinko alkoi paistaa täydellä voimalla. Ilma oli aivan loistava laskemiseen. Upeaksi yllätykseksi Pyhäkurun oli aivan täynnä lunta ja vieläpä aivan puhdasta puuteria, eikä kukaan ollut edes ehtinyt korkkaamaan. Voiko reissu enää paremmin alkaa?

Ensimmäinen lasku ja nautinto oli aivan valtaisa! Pitkää tykitystä puhtaalla puuterilla alas Pyhäkurun vasenta ränniä ja alas tullessa ei tunnetta voi sanoin kuvata. Talven paras lasku oli vedettynä ja monta seinää vielä jäljellä laskea. Vähän aikaa levähdettyä jatkoin kiikkumista Pyhäkurua ylöspäin ja sitten taas laskien alaspäin. Laskiessa lumi vyöryi upeasti olkapäiden yli ja vauhdin saamisesta ei ollut pulaa. Siirryin pikkuhiljaa vasemman puoleisien rännien alapuolelle laskulinjoja katseleen. Kiikkuminen alkoi jo painaa jaloissa, mutta pakko oli lähteä vielä nousemaan. Ylös päästyä oli taas edessä koskematon puuterikenttä. Vauhti nousi vielä kovemmaksi, koska laskettavat seinät ovat jyrkempiä mitä lähemmäs Lehmäkeroa menee. Lumi pöllysi aivan valtoimenaan eikä siitä voinut muuta kuin nauttia.

Kolmas lasku oli vasta takana, mutta kiikkuminen oli vienyt jo aika hyvin voimia vähemmäksi. Pitempi lepotauko oli paikallaan, koska kaikki laskut olivat täyspitkiä eli se taas tarkoittaa sitä, että myös kaikki nousut ovat täyspitkiä. Levähdys tauon jälkeen alkoi taas kiikkuminen ja tein peräkkäin kaksi täyspitkää laskua. Edelleen laskeminen oli aivan upeaa, eikä sitä väsymystä edes huomannut laskiessa. Kahden edellisen laskun jälkeen päätin, etten enää tee kun yhden nousun ja sen jälkeen pois. Viimeisellä nousulla päätin kivuta pitkin Lehmäkeron seinää, juuri sitä seinää missä Miikan kanssa oltiin viime talvena hätää kärsimässä laukeavan vyöryn vuoksi. Nyt ei tosin ollut vyöryistä tietoakaan, mikä taas antoi luottavaisen olon lähteä kiikkumaan ylös Lehmäkeroa.

Tällä kertaa en tehnyt täyspitkää nousua, koska Lehmäkeron seinä on todella jyrkkä ja kaikenlisäksi pitkä. Nousin noin puolenvälin tienoille ja odotettavissa oli todella upea lasku. Seinä oli tosiaan jyrkkä ja aivan täynnä puuteria ja sukset jalkaan saatuani se oli menoa. Toinen toistaan mahtavampi käännös pitkin Lehmäkeroa. Alhaalla olin aivan adrenaliini räjähdyksen partaalla ja ei olisi millään malttanut lähteä pois. Onneksi jalat kuitenkin ilmoittivat uupumuksestaan pienillä krampeilla ja pienen levähdyksen jälkeen rinkka selkään ja sukset kainaloon. Reissun pahin nousu oli edessä, nimittäin pitkä pois nousu kurusta. Koko nousun ajan pienet krampit vaikeuttivat oloa. Välillä oli pakko lyyhistyä vasten kurun seinää ja maata paikallaan voimia kerätäkseen.
Todella tuskaisen nousun ja monen manauksen jälkeen pääsin ylös reitille. Voimat olivat aivan lopussa ja jäljellä oli vielä pitkä lasku hotellin pihaan. Onneksi laskua, eikä enää askeltakaan nousua.

Krampit vaivasivat vielä laskiessakin ja aiheuttivat sen, että jalat puutuivat, mutta onneksi hotellin piha lähestyi vauhdilla. Pihalla autoon päästyä olo oli aivan mahtava. Takana oli päivä upeaa laskua ja itsensä rääkkäämistä. Auto käyntiin ja kotia kohti seuraavaa reissua suunnittelemaan.

Kuvat ja teksti: Timo "RoC" Veijalainen

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan-