Aamu aukeni juuri sellaisena, kun ollaan viikon verran jo toivottu eli lumisena. Yöllä oli ollut kova lumipyry, joka oli valkaissut maan kauttaaltaan reilun 10cm lumivaippaan. Ilma oli aurinkoinen ja päätimme Miikan kanssa lähteä kahvistelemaan ja valokuvaamaan kotikylässä sijaitsevan Pikäkosken maastoihin. Kävellessä päiviteltiin miten kaunis ja erinlainen maasto oli lumen saapuessa harmaaseen syksyyn. Pakkanen oli vakiinnuttanut asemansa tämän päivän retkelle, joten ilma oli mitä parhain luonnossa samoilemiseen. Koski ylitettiin ongelmitta, vaikkakin virtaavia väyliä on vuosien mittaan tullut lisää Pitkänkosken ylityspaikalle. Nousimme viereisen vaaran huipulle ja siitä jatkoimme matkaa vaaran toiseen laitaan, mistä näkymät ovat todella kauniit.

Ainut miinuspuoli reissussa oli suhteellisen kova ja kylmä tuuli. Nuotion lämmössä oli kuitenkin mukava olla ja nauttia maisemista. Kahvin kiehuessa valokuvailimme ympäristöä ja päivittelimme edelleen luonnon kauneutta. Lumen kertymisestä oli helppo päätellä, että yöllinen lumi oli tullut kovan tuulen kera. Monet vaarat ja jänkän laidat olivat saaneet tuntea tuiskun voiman kuorruttuen valkoisiksi lumesta. Nuotiopaikalta näimme horisontissa mm. Ruototunturin, Köngäsentunturin ja kuuluisan Outtakkatunturin. Myös Pallaksen monia huippuja pilkisti puiden välistä. Talven kylmyys ja lumi tuntuivat pitkästä aikaa todella hyvälle. Tätä oltiinkin jo kaivattu!

Lämmin kahvi teki hyvää, mutta oli aika palata takaisin Pitkällekoskelle. Koskikarat olivat nimittäin saapuneet koskelle ja aikomus oli vielä valokuvata kyseisiä veijareita. Kävellessä tuli lämmin, mutta mukava oli kävellä lumen narskuessa saappaiden alla. Laskeuduimme vaarasta takaisin koskelle jo ennestään tuttua polkua, eikä mennyt kauaakaan, kun ensimmäinen Koskikara ilmoitti olemassaolostaan. Päätimme sirtyä keskelle koskea pieneen saareen kyttäämään hyvää kuvaushetkeä. Pian kuului tuttu viserrys ja Koskikara lennähti viereisen kiven päälle. Keli oli kuitenkin kylmä ja tarkennus ei tahtonut onnistua millään. Siirryin itse saarekkeen loppupäähän, Miikan jäädessä alkupäähän saarta. Ei tarvinnut taaskaan kauaa odotella karan saapumista ja ilokseni sain huomata lintuja olevan useamman!

Paikallaan olemisesta oli jotain hyötyäkin, koska yksi karoista tuli ihan edessäni olevan lumisen kiven nokkaan pällistelemään. Kylmästä täristen paukutin kameran liipasinta, mutta sain huomata kylmän aiheuttaneen myös akkujen hyytymisen. Akuista loppui virta aina n.10 ruudun välein, jonka jälkeen nopea akkujen lämmitystoimenpide puhallellen lämpöä akkuihin. Lämmittäessä akkuja oli mukava seurata sitkeiden karojen sukellusta hyytävän kylmässä kosken virrassa. Laskujen mukaan Koskikaroja oli 7 kpl:tta tällä alueella, mikä on suuri määrä yhdelle pikkukoskelle! Jälleen oli virtaa akuissa ja sain hämmästykseksi huomata Koskikaran nousseen puunoksalle muiden telmiessä vielä koskessa. Puun vaihdon jälkeen toinenkin kara liittyi kaverin seuraan. Eipä ole aikaisemmin tätäkään tullut nähtyä.

Reilu tunnin istuminen koskessa alkoi kuitenkin tuntua jo jäätymisenä jaloissa, eikä tärinäkään yhtään helpottanut kuvaamista, joten päätimme poistua koskelta. Päivä oli kuitenkin enemmän kuin antoisa ja vihdoinkin saamme toivottaa tervetulleeksi talven!

Kuvat ja teksti: Timo "RoC" Veijalainen

© www.tsaibma.com -tuomme erämaan näytöllesi-