Pyhis

Vihdoin armottoman opiskelupaikkakunnalla istuskelun päätteeksi päätin palkita valmistumiseni reissulla Pyhäkuruun. Illalla Muonioon saavuttuani ehdin voidella pikaisesti sukset, vilkaista selkenevää kuutamoyötä ja painuin pehkuihin.
Aamulla kello 8 jälkeen olin Pallaksella. Pakkasta reilu 15 astetta. Kuutamo jäi hennon pilviverhon ja tuntureiden taakse, mutta otsalamppu valaisi skinnailuani. Hotellilta oli kelkanjälki Vatikurun lukitulle kämpälle saakka ja sitten oli edessä mukavasti kantava hankipatikka. Aamun alkaessa sarastaa maisema oli lähes satumainen; Punainen kajo tuntureiden päällä ja reittimerkit olivat jämähtäneet paikoin käsittämättömän paksuun tykkylumeen. Ilma oli erittäin lupaava. Vasta harjanteella ennen Pyhäkurua tuuli alkoi yltyä kovaksikin. Laukukeron rinteillä liukunut sumumassa liikkui myös Pyhäkeron huipulle ja sai minut hieman epäilemään säätilan jatkoa.
Pyhäkurussa laskeuduin skinit suksenpohjissa ihan jyrkän reunalle, että pääsin nysväämään tuulen suojaan. Kummun alla tuuli vähän hellitti, vaikka edelleen heitti irtolunta käsille skinejä irrotellessa.
Seuraavaksi hörppäsin kulauksen mehua ja pudottauduin eteläpuoleiseen ränniin. Pienen tottumisprosessin jälkeen pääsin vauhtiin ja laskin huoletta koko kurun pohjalle saakka. Alaosa kurusta oli kapeampi ja reunoiltaan kivinen, mutta sinne oli kerääntynyt n.20cm puuteria kantavan pohjan päälle. Hieno lasku!


Vatikuru näytti myös herkulliselta	Viimeinen harjanne lähestyy

Pyhäkuru alkaa. Lehmäkerokin alkaa lumettua.

Pakollisten raporttipuheluiden jälkeen silmiini osui kurun pohjoisrännin yläosa. Se näytti kertakaikkisen houkuttelevalta. Raahauduin jo maitohappoisilla jaloillani Lehmäkeron laitaan ja päätin aluksi laskea kaksihaaraisen rännin Pyhäkurun puoleisen osan. Mittasin teleskooppisauvalla lumen syvyydeksi 110cm ja seuraavassa paikassa 40cm. Lumensyvyys vaihteli melkoisesti…
Tässä vaiheessa kuuntelin, kun Lehmäkeron seinällä roikkuvat koivut räpättivät ja humisivat tuulessa. Myös ylärinteestä tuiskuava irtolumi kertoi tuulen yltymisestä. Noustessani jyrkkää osuutta, välillä mono kolahti pinnemmassa olevaan kiveen, välillä taas jalka humpsahti syvemmälle pohjaa tapaamatta. Hieno lasku jälleen ja sitten lähdin nousemaan itse paratiisikurua Lehmäkerolla. Kuru oli kuin Norjan vuorilta!


Pohjoispuolen rännit ovat mahtavassa kunnossa.

Vieressä kunnon kalliokehykset ja kuru täynnä pehmoista lunta..
Ei kerta kaikkiaan voinut uskoa olevansa Pallaksella. Tällä lumitilanteella Pyhäkuru on mielestäni paljon mielenkiintoisempi kuin lumisena keväänä! Hienoja droppi paikkojakin näkyi siellä täällä..
Heti kun hyppäsin kuruun ja aloin laskemaan, irtolumi valui puuromaisesti pulputen vierellä. Nyt vasta alkoikin jaloissa tuntua jyrkän mäen kurvit. Pääsin juuri ja juuri repulle jalkojen kramppaamatta. Päätin laskea vielä yhden laskun ja sen jälkeen lähdin kotia kohti. Tuuli oli yltynyt edelleen ja maatuisku vilisti rinteitä pitkin.

Upea Lehmäkeron ränni korkattuna.

Nousu Pyhäkurun päälle oli tuskaa. Melkein joka toisella askeleella oli pysähdyttävä oikomaan koipia. Heilautin käsissäni olevia suksia ylärinteeseen päin rajusti, että saisin makarooninlöysät jalkani nousemaan kerta toisensa jälkeen.
Rinteen hieman loivennettua, jatkoin nousua sukset jalassa. Jokaisella jalannostolla jalassa muljahti sähköiskun tuntuinen, ilkeä krampinpoikanen. Tauolla lepuutin jalkoja ja vapiseva reisilihas tuntui siltä, kuin se olisi ollut täynnä kiemurtelevia matoja!
Kun suljin silmäni hetkeksi, tuulen ulvonta tuntui heikkenevän ja olo kevenevän. Pian säpsähdin taas liikkeelle armottomaan vastatuuleen. Vaakasuunnassa oleva tuisku alkoi kerätä kasvoilleni tykkylunta ja pian havahduin siihen tosiasiaan, että silmäni alkoivat muurautua umpeen! Silmäripsien ja kulmakarvojen jääkerrostuma suli hyvin kädellä painamalla. Poskissa kevyt parransänki taas keräsi jääkidettä niin, että kunnon sikli olisi ollut tarpeen sen poistamisessa.
Tuiskun mukana tunturiin oli tullut paksu sumu, joka vähensi näkyvyyden n.10 metriin. Olin kävellyt ylös Lehmäkeron laidasta ja tuskastuneena odotin, koska reittimerkit tulisivat sumusta esiin. Ympärille ei todellakaan nähnyt mitään, vain kevyt ylämäki sai minut luottamaan suuntavaistoni toimivuuteen. Yhtäkkiä sumun keskellä törrötti valtava toteemipaalu. Hetken aikaa luulin olevani jossain toisessa maailmassa, mutta lähempänä totesin sen olevan vihdoin reittimerkki. Pelottavan paljon lunta kerännyt merkki näytti jo lähes yhtä leveältä kuin pitkältäkin. Käännyin vasemmalle ja aloin odottaa seuraavaa merkkiä joka ilmestyi sumusta n.10 päässä minusta.
Mieleeni tuli ajatuksia, että olin menettänyt totaalisesti suuntavaistoni ja hiihdin kohti Nammalakurua. Mietin mitä tekisin jos vastaan tulisi Rihmakurun laavu Pallaksen hotellin sijaan. Tällä kelillä henki lähtisi heti, jos vain antaisi periksi. Minun tilanne sen sijaan alkoi näyttää hyvältä. Lasku Hotellille oli alkanut. Tempaisin karvat suksenpohjista ja laskin suoraviivaisesti hotellille. Toteemipaalu toisensa perään vilahti ohi. Kerran laskin kiveen niin että kiehiset ja kipinät vain lensivät… Kramppailevia jalkoja piti hakata välillä ja silmät puhdistaa jäästä, että selviäisin perille.
Hotellilla sumu ja tuuli heikkenivät ja vasta silloin huomasin, että taivaalta tuli kunnolla uutta lunta. Kyseessä ei siis ollut pelkkä maatuisku.
Pyhäkuru on nyt auki, jospa pian taas puuteri pölisee!

Hyviä avajaislaskuja muillekin, toivoottaa MoE

Kuvat ja teksti: Miika "MoE" Alatalo