RAUTUPILKILLÄ 6- 9.5.2006

Kiireisen työviikon päätteeksi lähdettiin Kain kanssa perjantai iltana Oulusta kohti Muoniota ja poimittiin vielä Veli Rovaniemeltä kyytiin. Seuraavana aamuna oli sitten sovittu Niskasaaren Markon kanssa, että seitsemältä lähetään Kätkäsuvannosta kohti rautuvesiä. Meni melko hätäiseksi pakkaaminen, kun oltiin vasta puolen yön aikaan Kätkäsuvannossa, mutta kyllä ne rutiinilla melko sujuvasti hoituivat.

Ensimmäinen päivä 6.5.

Aamulla vielä viimeiset pakkaukset, miehet autoon ja tavarat peräkärryyn ja pitkään odotettu reissu oli valmis alkamaan. Muutaman tunnin ajorupeaman jälkeen saavuttiin sitten vaelluksen lähtöpaikalle. Tarkoituksena oli vaeltaa alhaalta laaksosta ylhäällä odottaville rautuvesille. Aluksi kävellen sitten suksilla. Järvistä minne oltiin menossa ei ollut juuri mitään tietoa. Itse olin siellä joskus lapsena käynyt rannalta heittelemässä ilman mitään saalista, mutta usko siihen, että siellä kalaa on, oli silti luja.

Autolta lähtiessä ihmeteltiin rinkan painoja. Miten ne voi painaa niin paljon. Itsekin jätin sitten vielä toppatakin autoon. Ajattelin, että se vie vain turhaa tilaa ja kun lämpöäkin oli melkein 20 ºC astetta, niin se tuntui aika tarpeettomalta varusteelta. Tiedossa kyllä oli että ilma kylmenee maanantaina ja muistissa, että ennenkin toukokuussa tunturissa on ollut kylmä. Matka järville ei ollut hirmu pitkä, mutta alussa oli ihan kunnioitettavan näköinen mäki. Siitä me alhaalta kateltiin, että tuonne päälle sitä pitäis päässä. Heti ensimmäisen viidenkymmenen metrin jälkeen oli tauon paikka kun porukka puuskutti jo melkoisesti. Taas muutama kymmenen metriä ja tauko. Veli aina vähän väliä kyseli Markolta tietoja matkan etenemisestä. ”Kuinka paljon on noustu.” ”Kuinka paljon ollaan kävelty.” Marko sitten tuli puuskuttaen paikalle ja katsoi gepsistä että jälleen on 20 meträ noustu ja 80 m edetty. Kaiken kaikkiaan ensimmäisen kilometrin matkalla tuli nousua noin 300 m. Viimeiset kilometrit meni sitten melko kevyesti hiihdellessä loivaa nousua ylöspäin. Hiihtokeli oli melko hyvä varsinkin kun löydettiin vanhat hiihtojälet, jotka kantoivat paremmin, kuin paikoin upottava lumi. Muutaman tunnin jälkeen leirijärvi sitten vihdoin saavutettiin. Hieman harmitti kun huomattiin, että täällähän on muitakin. Toisaalta se kertoi vain siitä, että järvessä täytyy olla kalaa. Leiri pistettiin pystyyn lähimpään rannan läheltä löytyneeseen pälveen järvestä lähtevän joensuun kohalle. Kyllä maistui repusta läytynyt kalja hyvälle rankan vaelluksen päätteeksi.

Kai lähti heti perille päästyä veden haku reissulle läheisille avannoille, onki vapa kourassa tietenkin. Muut jäivät siemailemaan tuskalla kannettuja oluitaan ja nauttimaan pientä välipalaa. Hetken pilkittyään ja pari pikku rautua saatuaan Kai palasi leiriin. Saatiin varmuus siitä, että ainakin jotain järvessä on. Välipalan jälkeen lähettiin sitten koko porukan voimin poistamaan pahimpia pilkkipoltteita. Marko ja Veli tosin totesivat, ettei sillä saaliilla ole niin väliä, kun olivat aikaisemmin talvella saaneet niin hyvät saaliit. Veli ison raudun ja Marko muuten vain paljon syömä rautua.

Päätimme aluksi yrittää ihan leirin vierestä lahdesta, jonka pohjukasta lähtee joki. Heti alkuun todettiin järvi varsin nopeasti rannasta syveneväksi. Kalaa vain ei tuntunut löytyvän. Kairailin reikiä kohti joen suuta, mutta mitään ei noussut. Kai suuntasi heti alkuun ihan joen suussa oleville rei’ille ja saikin jonkun pikku raudun. Kai arveli myös, että joku vähän isompikin olisi käynyt. Siirryin itsekin lähemmäksi joen suuta ja kairasin vielä yhen reiän. Tällävälin Marko ja Veli olivat lähteneet etsimään uusia paikkoja ja olivat jossakin läheisen niemen takana. Puron suusta sain sitten itsekin vihdoin ensimmäisen kalan n. 10 cm rautu. Myös Kai ajatteli siirtyä toiseen paikkaan ja lähti leiriin. Itse palasin takaisin tekemälleni reiälle johon olin jättänyt toisen pilkkivavan. Siinä jonkin aikaa pilkittyäni nostin pilkkiä vähän ylemmäs ja heti tuntui mukava tärppi. Tehin uuden noston ja silloin oli kala kiinni. Tuntui painavalta, mutta nousi kyllä suoraan reikään. Raudun pää ilmestyi pian näkyviin ja otin toisella kädellä kalasta otteen ja heitin jäälle. Kala näytti isolta, muttei kyllä erityisen kauniilta päällepäin. Kyllä tuntui hyvältä. Laskin pilkin pian takaisin ja heti kävi toinen isohkon tuntuinen kala, muttei jäänyt kiinni. Vielä toinen tärppi muttei taaskaan tarttunut. Sen jälkeen oli hiljaista eikä enää tullut tärppejä, vaikka vaihdoin pilkkiäkin. Tämän jälkeen punnitsin kalan 1070 g. Pieni pettymys. Odotin ehkä hieman isompaa. Ihan hyvä alku kuitenkin. Reilun tunnin pilkkimisen jälkeen heti yli kilon rautu. Ajattelin ja totesin myös kalaa katsomaan tulleelle Kaille, että ei jää reissun isoimmaksi.

Vähän ajan kuluttua Veli ja Marko palasivat leiriin muutaman pikku raudun saatuaan. Veli päätteli kuultujen äänien perusteella, että 1,1 kg rautu ois noussu. No ei paljon heittänyt. Oli kuulemma ollut melkoisesti vettä jäällä läheisessä salmipaikassa. Hyvä että Nokian huopakumisaapas oli riittänyt kun päällimmäinen kerros oli pettänyt alta. Onneksi päällimmäinen kerros kuitenkin kantoi juuri ja juuri mettäsuksia.

Ruokailun jälkeen pilkittiin vielä loppu ilta ilman merkittävää saalista. Muutama pieni rautu ja niitäkin vähän. Kävimme myös jututtamassa pilkille tullutta norjalaista, joka kertoi että isoja rautuja pitää pilkkiä hyvin matalasta n.1-2 metrin vedestä. Kertoi että kalat olivat nyt poissa ja että aikaisempana vuonna oli saanut järvestä yli kahen kilon raudun. Oli kuulemma vielä liian aikaista. Kala syö paremmin sitten kun jää nousee. Kyseltiin myös hieman alueen muista vesistä ja saatiinkin vinkkiä hyvästä rautujärvestä. Tyylinä paikallisilla näytti olevan avantoon tuijotus. Tämä kaveri ryömi makuupussiin ja pisti pään päälle vielä peiton, jotta näkisi kalat paremmin. Loppuilta meni sitten leirissä eväitä nautiskellessa ja seuraavan päivän sotasuunnitelmaa laadittaessa.

Toinen päivä 7.5.2006

Hyvin nukutun yön jälkeen herättiin varsin myöhään. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja olo oli varsin hyvä. Yön aikana joku lintu oli käynyt nokkimassa eväitämme. Aamukahvit keitettyämme pakkasimme päivävarusteet reppuihin ja suuntasimme kohti uusia vesiä. Juuri kun oltiin lähössä nähtiin vielä kahta norjalaista, joista toista oltiin edellisenä iltana jututettu. He olivat hiihtelemässä pois. Vesi oli kuulemma vallannut jään toisessa päässä järveä. Kalaa he eivät olleet juuri saaneet. Lähtiessämme ajattelimme jututtaa vielä lahen toisella puolella leiriä pitäviä norskeja, sillä he sattuivat sopivasti reitille. Juuri ennenkuin tavoitimme jäällä pilkillä olleen miehen. Hän kiskoi jäälle rautua, työnsi yhtäkkiä käen avantoon ja nosti komea raudun jäälle. Tapsi oli mennyt poikki avannossa. Kala oli vähän alle kiloinen. Kuulemma vasta toinen kunnon rautu. Mies kehui järven kaloja hyviksi ruoka kaloiksi, mitä ne todella olivatkin. Harvinaisen punalihaisia ja hyvän makuisia. Hän myös sanoi, että järvessä on semmoista kolmen- neljänkilon rautua. Kyseltiin myös hieman kalavesistä minne olimme ajatelleet mennä. Hän kertoi että niissä on paljon pikkurautua ja joukossa myös isoja. Sen sijaan hän suositteli meille toista hieman kauempana ja korkeammalla olevaa järveä. Samaa järveä, josta myös toinen norski puhui. He olivat käyneet siellä edellisenä iltana ja saaneet hyvin syömärautuja ja joku isomus oli ollut kiinni. Päätimme suunnata tälle järvelle.

Hiihtomatka oli nousuvoittoista ja kesti n. 1,5 tuntia. Siinä yhen maissa päästiin sitten vihdoin pilkille. Järvestä nousikin heti alkuun muutama soppakala. Ei kuitenkaan mitenkään kovin hyvin. Ilma oli suorastaan tukalan kuuma. Jonkin aikaa vanhoilla rei’illä pilkittyämme Kailla oli parempi kala kiinni. Kala oli ottanut koukkuun tarttuneeseen pikkurautuun, mutta ei pysynyt ylös asti. Tämän innoittamana laitoimma Kain kans pari ootto-onkea pikkurautu syöteillä. Veli ja Marko kävivät vielä ennen ruokaa testaamassa saaren toisella puolella olevan reikärykelmän ilman merkittävää saalista. Matkalla sinne Veli kairasi saareen. Kun Veli ja Marko olivat jo ruoanlaitto puuhissa, niin Kailla otti isompi kala kiinni. Hetken väsyttelyn jälkeen jäälle nousi 630 g painava rautu. Tämän jälkeen suuntasimme ruokatauolle.

Ruoan jälkeen päätimme alussa suunnata samoille vanhoille rei’ille. Melko pian lähdin tekemään uusia reikiä pitkin saaren laitaa kohti saaren päätä edeten. Kaloja ei vain kuulunut. Kai sen sijaan suuntasi Markon ja Velin testaamille rei’ille saaren toiselle puolelle. Ajattelin että saaren päässä täytyy olla kalapaikka, joten suuntasimme seuraavaksi Velin ja Markon kanssa sinne. Jäällä oli vettä ja lunta niin paljon, että juuri kumisaapas riitti. Saaren kärestä löytyikin sitten joku kala. Mie sain pari n. 300 g rautua ja Veli yhen vähän pienemmän. Lisäksi tuli muutama pikkukala. Ei mitenkään hyvin mutta sentäs jotain. Siinä vähän Strohia maisteltiin ja tuumailtiin, että mitäköhän se Kai on saanu. Veikkailin, että jonkin ison kalan se kyllä varmaan on saanut. Sieltä se Kaikin sitten hiihteli meidän seuraamme pullottavaa kalapussia kantaen. Oli saanut muutaman hyvän raudun. Kun sitten kysyttiin ”tuliko yhtään isoa”, niin Kai siihen, että ”no kyllä mie yhen voisin punnita”. Kala oli vähän alle kiloinen 960g. Ei saanut Kai vieläkään kiloista pilkkirautua. Kala oli kuulemma ollut hetken hyvällä otilla. Kai oli kierrelyt vanhoja reikiä ja saanut aina kalan tai kaksi yhestä avannosta. Kala oli ollut aina heti kiinni, kun pilkki oli tipahtanut avantooon. Kuin vittuillakseen meille muille Kai sitten vielä vetäs minun vanhasta pilkkiavannosta yhen hyvän syömäkalan, n.400 g. Palailimme tämän jälkeen takaisin lähtöpaikalle. Veli kerkes kokemaan minun ootto-ongen ja nosti noin 400 g raudun. Sitten ei enää saatu muuta kuin muutama soppakala. Tuulikin oli jossain vaiheessa yltynyt melko kovaksi ja noin kaheksan aikoihin illalla päätimme lähteä kohti leiriä.

Matka leiriin sujui mukavasti alaspäin lasketellessa, vaikka paikoin hieman upottikin. Leirissä pidettiin sitten rautupeijaiset. Sopivan kokoista sopparautua oli kertyny ihan mukavasti ja päästiin kunnolla raudun makuun. Hyvältä maistui.. Yöllä noin kahen maissa käytiin vielä kokeilemassa raudun syöntiä. Pikkurautu tuntui olevan huomattavasti paremmalla syönnillä kuin päivällä ja Kai sai myös yhen n. 300 g raudun. Ehkä ois pitäny pilkkiä yöllä. Väsymys vei kuitenkin itsestäni jo melko pian voiton..

Kolmas päivä 8.5.2006

Aamulla nukuttiin jälleen melko pitkään. Ilma oli muuttunut kylmempään päin ja tuuli oli varsin kova. Olo oli muutenkin hieman väsyneempi. Veli oli ennen reissua venäyttänyt niskan ja nyt se oli yön aikana mennyt täysin jumiin. Syynä siihen oli ilmeisesti avoinna ollut tuuletusräppänä. Tilanne oli ilmeisen paha. Edes särkylääkkeet eivät vaikuttaneet Velin tuskaan.

Kaikesta huolimatta ajattelimme suunnata läheisille järville kalaan. Marko ja Kai lähtivät edeltä ja minä Velin kanssa perästä. Tunturin harjanteen takana oli järvi, josta olin kuullut juttua. Isä oli joskus aikoinaan käynyt siinä lapinmiehen kanssa pilkillä ja lapinmies oli vetaissut ison raudun. Syöttinä hän oli käyttäny punaista kankaanpalasta ja kuulemma heilutellut pilkkiä hyvin paljon. Kun sitten itse ehdin järvelle, niin Kai ja Marko olivat jo todenneet järven laihojen pikkurautujen kansoittamaksi. Ajattelin kuitenkin itsekin kokeilla jos sieltä vaikka nousis joku kannibaali. Ei kuitenkaan noussut vaan melko vähäisen kokeilun jälkeen suuntasin muiden perään seuraavalle järvelle.

Seuraava järvi oli melko lähellä. Lopussa oli melko jyrkkä lasku, jossa Kai oli kaatunut ennen minun tuloa. Selvisin kuitenkin laskusta pystyssä muiden suureksi pettymykseksi. Marko oli turhaan kuvannut koko laskun. Tuuli oli edelleen varsin kova ja ilma kylmä. Ennen pilkkipaikoille pääsyä meidän piti vielä ylittää järven läpi menevä joki, joka nyt virtasi jään päällä. Onneksi kumisaapas juuri ja juuri riitti ja päästiin hieman kuivemmalle osalle järveä. Sopivasti kohalle sattui houkuttelevan näköinen salmi. Kai meni salmen yläpuolelle ja me muut alapuolelle. Yläpuolinen osa oli melko tasaista matalikkoa, jossa vettä oli jään alla vain muutama kymmenen senttiä. Sieltä kuitenkin nousi muutama hyvä syömäkala. Itse jäin salmen alapuolelle, joka tuntui olevan pikkurautujen valtaama. Kalaa nousi paljon, mutta pientä. Myös Veli kävi vetäisemässä salmen yläpuolelta muutaman hyvän syömäkalan. Kai oli tullut myös salmen alapuolelle ja tehnyt reiän aivan salmen suulle. Siitä hän sitten vetikin kalaa ihan solkenaan. Tosin aika harvassa olivat syötävät kalat. Itse pilkin sinnikkäästi hieman syvempää. Olin jättänyt toisen pilkeistä toiselle reiälle ja lähdin hakemaan sitä. Jo kaukaa näin kuinka vavan kärki heilui ja taipui. Siellä täytyi olla iso kala, sillä vapa oli varsin jäykkä. Hyppelin vedessä avannolle ja otin siimasta kiinni. Raskaalta tuntui, mutta kala nousi kuitenkin varsin helposti ylös. Kala oli ottanut toukalla syötitettyyn yläperhoon. Painoa kalalle oli kertynyt vain 670 g. Odotin kyllä isompaa, mutta ihan hyvä kala kuitenkin. Melko pian tämän jälkeen kävimme syömässä ja palasimme takaisin pilkkipuuhiin. Kalaa ei enää noussut niin hyvin. Ois ehkä pitäny vaihtaa paikkaa.

Veli lähti niska kipeänä etua leiriin, Marko vähän sen jälkeen ja mie ja Kai sitten perästä. Leirissä sitten keitettiin jälleen rautua ja mie ja Kai suunnattiin sen jälkeen vielä yöpilkille. Ilma oli varsin kylmä. Kyllä tuli monta kertaa kirottua sitä, että jätin toppatakin autolle. Pikkurautu alkoi siinä yhen aikaan syömään melko hyvin, mutta väsymys ja kylmyys johtivat siihen että päätin painua telttaan nukkumaan. Muuten olisi ollut mukavaa pilkkiä valoisana yönä ja jutustella kiirunoitten kanssa. Nukkuessakin oli nyt hieman kylmä, mikä varmaan osittain johtui siitä että koko päivän oli palellut ja osittain kesäpussista. Kesäpussi oli kuitenkin ihan riittävä ja yhen fleecen lisääminen sai lämmön palaamaan.

Viimeinen päivä 9.5.2006

Viimeisen päivän aamuna herättiin hieman aikaisemmin. Ilma oli ehkä hieman lämminnyt edellisestä päivästä. Taivas oli keränny hieman pilviä, mutta tuuli oli onneksi hieman tyyntynyt ja kääntäny suuntaa etelämmäksi. Velin niska oli hieman paremmassa kunnossa.

Nyt oli tarkoituksena pilkkiä leirijärvestä isoja rautuja. Kai oli yöllä käynyt järven toiseen päähän laskevan joen suulla ja kertoi että siellä oli jonkinmoinen matalikko. Yöllä sieltä oli noussut joku pikkurautu. Paikka kuulosti kuitenkin sen verran houkuttelevalta, että päätimme suunnata sinne.

Kevät oli muutamassa päivässä edennyt niin paljon, että jää oli noussut keskeltä järveä ja vettä oli enää rannoilla. Tämän johdosta matka toiseen päähän järveä eteni mukavasti suksia liu’utellessa. Me mentiin Velin kanssa edeltä, mutta ei päästy ihan perille asti kun huomattiin houkuttelevan näköinen niemenkärki. Siitä oli pakko kokeilla. Toisessa reiässä mulla olikin heti pari tärppiä. Kai hiihteli meistä ohi kohti jokisuuta. Pian Markoki liittyi minun ja Velin seuraan, mutta kalaa ei noussut. Ajattelin sitten tehä reiän hieman syvemmälle. Katselin samalla, että mitä se Kai hommaa muutaman sadan metrin päässä. Omituisen näköisiä pilkkiliikkeitä. Käsi nousi välillä hyvin ylös ja sitten taas alas. Vähän aikaa sitä katseltuani olin varma, että kalaahan se väsyttelee. Hetkessä olimme kaikki kolme matkalla Kain tykö. Aivan perille asti emme ehtineet kun kala oli jäällä. Iso kala muttei aivan niin ison näköinen kuin olin odottanu väsyttelyn pituuden perusteella. Kai kuitenkin tuuletteli tyytyväisenä. Kun sitten pääsimme lähemmäs näytti kala kieltämättä melko komealle. Seurasi virallinen poseeraus- ja punnitusoperaatio. Painoksi digitaalivaa’alla saatiin 1,49 kg. Sillä aikaa kun Kai vielä jatkoi poseerausta, menin Kain takana olevalle pilkkireiälle. Eikä aikaakaan kun oli kala kiinni. Melko isolta tuntui, mutta helposti nousi ylöspäin. Vasta hieman ennen avannonreunaa tajusin, että kyseessä on iso rautu. Kala nousi kuitenkin suoraan ylös ja jäälle pätkähti iso rautu. Kala näytti hyvin samankokoiselta kuin Kain hetkeä aiemmin saama rautu. Nyt ei seurannutkaan poseerausta ja punnitusta, vaan kaikki säntäsivät pilkille. Markolla kävi vielä joku kala, mutta sitten ei enää muuta kuulunu. Kalat olivat ilmeisesti liikkuneet kahestaan. Liekö kyseessä ollut pariskunta. Pitkällisen punnitusoperaation jälkeen jouduin toteamaan Kain voittajaksi. Minun kalani painoi 1,43 kg. Tulokset varmistettiin vielä jousivaa’alla, joka näytti Kain kalalle vähän yli 1,5 kg ja mulle hieman alle. Pituutta molemmilla oli 54 cm. Kalat olivat varsin pitkiä ja päällepäin eivät kovin kauniita, mutta sisältä sitäkin punaisempia. Kalat eivät muuten olleet syöneet aikoihin mitään, mikä voi osittain selittää heikkoa saalistamme. Kain kala otti Tiuran värikkään rautupilkin alla olleeseen kärpäsentoukilla höystettyyn morriin ja minun kala kuparin Ritsenin alla olevaan madolla syötitettyyn kolmihaaraan.

Siinä kahen aikoihin lopetimme pilkkimisen ja suuntasimme leiriin syömään ja valmistelemaan kotimatkaa. Röyhkeät lokit yrittivät ryöstää kalansaalistamme. Noin neljän aikoihin pääsimme sitten kotimatkalle. Matka joutui helposti mäkeä laskiessa. Nyt menimme hieman eri reittiä, kuin mennessä. Tämä reitti osoittautuikin hyväksi. Lunta riitti varsin pitkälle ja kävelymatka ei ollut yhtä jyrkkä kuin tullessa. Silti paikat olivat kovilla laskeutuessamme alas jyrkähköä rinnettä. Jalat olivat jostain syystä kuin makaroonia, mutta onneksi perille selvittiin ilman loukkaantumisia parista vaaratilanteesta huolimatta. Keli oli alhaalla lämmin.

Yhteenveto

Kelit olivat loistavat, mitä nyt yksi kylmempi päivä sattui joukkoon. Sekin olisi mennyt mukavammin jos vaatetta olisi ollut enemmän. Kalavedet olivat ”paskoja” tai sitten kala ei oikein syönyt. Kai sai kuitenkin vihdoin yli kiloisen pilkkiraudun, 1,49 kg ja muutenkin ihan hyvän saaliin mm. raudut 960 g ja 630 g. Itselläni oli kolme komeaa kalaa kotiin viemisinä 1,43 kg, 1,07 kg ja 670 g. Velille ja Markolle saalis ei ollut niin oleellista. Tärkeintä se kuitenkin on arjesta irtaantuminen ja luonnonrauhasta nauttiminen hyvässä seurassa. Mukava reissu kaiken kaikkiaan. Varmaan noillekin seuduille tulee vielä palattua sitä isoa metsästämään ja komeista maisemista nauttimaan.