Auringon alkaessa hivenen lämmittää tunturiseutujakin oli aika jälleen lähteä rautujahtiin. Seurueeseen kuului tällä kertaa minä, Rauhalan Samuli, Pekka ja Pekan isä Yrjö. Kohteen valitsimme läheltä tuttuja Norjan rautupaikkoja. Olimme aikaisemmin vain hivenen ohimennen kokeilleet pilkkimistä kyseisestä järvestä. Tulokset olivat tuolloin melko huonot. Viime kesänä pojat kuitenkin saivat vapavälinein järvestä melko mojovat saaliit, joten lähdimme toiveikkaina reissuun. Huhupuheiden mukaan järvestä oli aikasemmin pilkillä saatu jopa neljän kilon painoinen ukko-rautu. Kalan saamiseen piti olla siis kaikki edellytykset.
Reissumme alkoi sunnuntai iltapäivänä Kätkäsuvannosta. Lähdimme liikkeelle kahdella autolla, sillä mukaan piti saada kaksi moottorikelkkaa, reki ja teltta-arkki. Teltta-arkki on oivallinen majoitusväline kaasulämmityksineen ja liesineen. Kun kevät ei ole vielä kovin pitkällä ja pimeys tulee ennen nukkuma-aikaa on teltta-arkissa leppoisa istua iltaa. Norjan puolelle tultuamme oli suoritettava vielä viimeinen pakollinen toiminto ennen tunturiin siirtymistä; pilkkien desinfioiminen. Saatuamme hieman fairyä pilkkeihin matka jatkui kohti kelkkataipaleen alkupistettä. Ilta alkoi jo hämärtyä, kun viimein pääsimme kelkoilla liikkeelle. Saimme siis hylätä aikaisemmin elättelemämme haaveet siitä, että ehtisimme vielä kokeilemaan pilkintää ensimmäisenä iltana. Edessä oli noin 50 kilometrin kelkkataival ja keli oli auringon laskeuduttua jäätävän kylmä. Pakkasta oli noin -30 astetta. Matka eteni kuitenkin jouheasti ja ainoastaan varpaat meinasivat hivenen jäähtyä.
Pekka toimi ansiokkaasti suunnistajana. Noin 1,5 tunnin ajon jälkeen hän pysäytti kelkan keskelle pimeyttä ja tokaisi "tässä pitäisi olla järvi". Hankala oli vastaankaan väittää, vaikka moni ei olisi paikkaa järveksi erottanut. Järvi siinä kuitenkin oli. Pystytimme teltta-arkin ja vetäydyimme sisälle lämmittelemään ja latautumaan seuraavaa päivää varten. Parin rommitotin voimin varpaatkin sulivat ja tunnelma alkoi olla suorastaan kodikas.
Ensimmäinen pilkkipäivä
Heti aamun sarastaessa huonohkosti nukutun yön jälkeen oli aika suunnata kirpeään aamupakkaseen kokeilemaan raudun syöntihaluja. Leiripaikkamme läheisyydessä oli kaksi vanhaa pilkkireikää, joiden läheisyydestä aloitimme kalastuksen. Myöhemmin nimitimme Samulin kanssa toisen näistä rei`istä luottoreiäksi, sillä se antoi lähes aina kalaa hetken "latauduttuaan". Ei mennyt kauankaan kun ensimmäiset otettavan kokoiset raudut oli järvestä nostettu. Pekka nosti varsin pian aloittamisen jälkeen puolikiloisen. Ihan lupaava startti. Me nuoret miehet teimme reikiä ja Yrjö tyytyi lähinnä pilkkimään jo meidän hylkäämistä avannoista. Taktiikka kuitenkin puri ja Yrjö tempaisi aamupäivän suurimman kalan. Raudulle oli kertynyt painoa reilut 800 grammaa. Tyytyväisen näköinen oli kalamies kalan kiskaistuaan. Ensimmäisen pilkkirykäyksen jälkeen oli aika vetäytyä arkkiin syömään. Yrjö valmisti meille erinomaista hirvikäristystä pottumuusin kera. Ruoan jälkeen lähdimme kokeilemaan järven toiseen päähän. Aloitimme summissa pilkkimisen ja kalaa alkoi sieltäkin nousta, tosin harvakseltaan. Yhtäkkiä kajahti kuitenkin Yrjön huuto "nyt on valtava kiinni!". Muutaman sekunnin väsyttelyn jälkeen alkoi kuulua pettymyksen ääniä. Kala pääsi irti. Parikiloiseksi Yrjö kalaa väitti... Aurinko alkoi vähitellen laskemaan ja saman tien ilma viilentyä huomattavasti. Hivenen aikaa vielä pilkittyämme vetäydyimme jälleen arkin kodikkaaseen tunnelmaan. Illan ohjelmassa oli lämpimien juomien nauttimista sekä tuppiturnaus isä ja poika vastaan muu maailma. Kumpikaan ei joutunut tuppeen, vaikka muu maailma hieman peliä dominoikin.
Toinen pilkkipäivä (sen suuren päivä)
Erittäin hyvin nukutun (11h) yön jälkeen oli hyvä aloittaa reippaana uusi pilkkipäivä. Aloimme pilkkimään leirin läheisyydessä sijaitsevan puron suualueelta. Kalaa alkoi heti tulla ihan mukavasti. Ei mitään isoja, mutta mukavia paistokaloja kuitenkin. Teimme paljon uusia reikiä tasaisin välein rannansuuntaisesti. Syöttitoukkia meillä oli todella vähän. Orastava ongelma alkoi pahenemaan, sillä pikkuraudut veroittivat todella paljon syöttejä. Yhteensä meillä oli koko reissussa vain kolme purkkia mukana. Minulta oli esim. toukkien hankinta kokonaan unohtunut muun lähtöhässäkän keskellä. Päädyimme kokeilemaan uutta taktiikkaa: saaliskalan silmä kolmihaarakoukussa rautulätkän alla siimatapsissa. Pian huomasimme, että syöttiongelma oli ratkaistu. Kalaa tuli tällä uudella taktiikalla vähintään yhtä hyvin kuin aikaisemminkin. Yrjö jatkoi samaa vanhojen reikien taktiikkaa kuin aikasemminkin. Me muut kairasimme reikiä reiän perään. Niin siinä taas kuitenkin kävi, että Yrjön taktiikka puri jälleen. Yrjö vetäisi lähes peräjälkeen kaksi noin 800 grammaista rautua. Toisen raudun saalistustapahtuma oli aika mielenkiintoinen. Kun kala oli tullut ylös, Yrjö huomasi, että sillä oli soppakalan kokoinen pikkurautu puoleksi suussa. Itse koukku oli melko syvällä kidassa. Todennäköisesti isompi rautu iski koukussa pyristelleeseen pikkurautuun ja Yrjö sitten taitavana miehenä kiskaisi molemmat kalat ylös. Hyvä ruokahalu oli siis tämän järven kaloilla. Pekka yritti tapauksesta innostuneena myöhemmin pilkkiä kolmihaarakoukkuun istutetulla pikkuraudulla. Päivä eteni nopeasti ja välillä käytiin syömässä tukevat ateriat. Iltapäivä oli jo pitkällä ja ilma alkoi viiletä, kun mietiskelin toimintasuunnitelmaa. Lähteäkö yrittämään kauempaa uusia paikkoja vai menisinkö leirin lähelle tutulle luottoreiälle. Pekka lähti kairan kanssa vaeltamaan kaukaisuuteen, mutta me muut kuitenkin päätimme lähteä leirin läheisyyteen.
Isomus nousee
Saavuin tutulle luottoreiälle, johon kuitenkin oli kehittynyt muutaman tunnin aikana jääkerros. Kaira oli Pekalla, joten ei auttanut muu kuin kantapäällä rikkoa jää ja alkaa pilkkimään. Reiän laidoille jäi kuitenkin ikävästi jäätä, joten reikä oli normaalia pienempi. Hetken pilkittyäni sain taas todeta, että luottoreikä antaa aina. Parin mukavan paistikalan jälkeen yksi samankokoinen onnistui jäällä potkiessaan sotkemaan siiman niin pahoin, että jouduin katkomaan siimat ja solmimaan koko homman uudestaan. Sormet meinasivat nysvätessä jäätyä. Samalla huomasin siimassa myös yhden vaarallisen solmun, jonka onnekseni poistin. Aloittaessani pilkintää uudestaan päätin jonkin vaiston ohjaamana poistaa puukolla reiässä olevat jääreunat. Sitten vain tiputin Lys Draken rautupilkin, 0,30 siiman ja värikolmihaarakoukun silmällä höystettynä reikään. Ei mennyt kauan kun tunsin varovaisen tärpin. Vastaiskua tehdessäni tunsin, että nyt koukussa oli kiinni jotain todella raskasta. Aivan eri kaliiberiä mihin olin rautuvesillä tottunut. Sitten siimaa vietiin ja pilkin räikkä lauloi, vaikka olin aikaisemmin luullut sen olevan umpijäässä. Tiesin heti, että nyt kyseessä oli tosi suuri kala, eikä semmoinen perinteinen muka suuri, joka osoittautuukin ylös tullessaan paljon ennakoitua pienemmäksi.
Yrjö ja Samuli olivat tällä hetkellä tankkaamassa kelkkoja muutaman kymmenen metrin päässä. Huusin poikia apuun, sillä tiesin, että tämän kalan ylösottamiseen tarvittaisiin todennäköisesti apua siinä vaiheessa kun kalan pää näkyy avannossa. Kala teki lyhyitä, mutta erittäin voimakkaita syöksyjä. Syöksyjen välissä houkuttelin kalaa kohti avantoa. Aina kun kala syöksyi, ei voinut muuta kuin antaa mennä. Siima vain napsahteli sormissa. Pelko karkuuttamisesta eli koko ajan mielessä. Kala väsyi onneksi melko äkkiä ja sain alkaa lappamaan siimaa ylös. Viimeiset siiman ylösotot tuntuivat pitkiltä. Hoin mielessäni, että kohta on putkessa ja viimein vesi avannossa alkoi lupaavasti nousta. Kalan valtava pää näkyi jo melko syvältä ja viimein se oli jo niin pinnassa, että Samuli sai kaksin käsin kiduksien takaa kiinni. Samuli sai kalan heitettyä jäälle, jonka jälkeen minulla seurasi hetken shokkitila. Siinä se oli pilkkiunelmien täyttymys. Kala josta oltiin vain puhuttu, mutta jonka saamiseen ainakaan minä en ollut tosissani uskonut. Hetken ihmettelyn jälkeen lähdin spontaaniin tuuletusjuoksuun. Pekka oli kauempaa kuullut isomus huudot mutta vasta tuuletuksen nähtyään hän päätti lähteä tarkistamaan tilanteen. Tämän kalan kunniaksi otimme porukalla kaatoryypyt. Rautu punnittiin digitaalivaa´alla ja painoksi totesimme 3110 grammaa. Entinen pilkkirautuennätykseni parani siis noin kahdella kilolla. Kun pahimmat hehkutukset oli hehkuteltu, Pekka säntäsi taas kaukaisuuteen jatkamaan omaa kairausurakkaansa. Itselläni tämän reissun pilkipaineet olivat jo purkautuneet. Nyt ei ollut enää väliä saanko vaiko olenko saamatta. Me muut lopettelimme jo pilkkimistä, mutta Pekka jatkoi oman isomuksensa etsimistä sinnikkäästi vielä jonkin aikaa. Lopulta koko porukka oli jälleen illan vietossa pilkkiarkin lämmössä. Illan ohjelma oli oikeastaan täsmälleen sama kuin edellisenä iltanakin. Tällä kertaa tosin muu maailma oli lähempänä joutua tuppeen isän ja pojan pelattua hyvin yhteen.
Kotimatkan aika
Aamun sarastaessa päätimme vielä hieman kokeilla pilkkimistä ennen kotimatkaa. Kala ei enää syönyt kovin hyvin, mutta joitakin mukavia kaloja kuitenkin saimme. Suurin oli minun saama reilu 800 grammainen. Puolenpäivän maissa oli aika hyvästellä järvi ja lähteä ajelemaan kotia kohti. Reissu oli kaikin puolin onnistunut. Huolto pelasi reissussa erinomaisesti. Yrjö kokkaili loistavia sapuskoita ja toimi muutenkin isällisellä vastuulla. Silloin tällöin lämmintä juomaa tuli termospullossa jopa jäälle asti. Näin ollen me lähes kolmekymppiset lapsoset saimme keskittyä oleelliseen eli pilkkimiseen. Kelitkin olivat kirpeistä pakkasaamuista huolimatta erinomaiset. Tunturissa oli siis jälleen kerran erittäin hyvä olla!
Kuvat: Samuli Rauhala, teksti: Veli Alatalo
© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com
