 |
Pilkkipaikan etsimistä järvellä, jota olemme aikoneet testata jo vuosia. |
Pääsiäisen pilkkireissu suuntautui jälleen naapurimaahan Ruotsiin, tällä kertaa lähes kotivesille.
Kelkkailimme Pekan ja Yrjön kanssa reilun parinkymmenen kilometrin päähän lähimmästä pistotiestä. Pekka ajoi, Yrjö istui kyydissä ja itse matkustin polvillani täyteen lastatun reen perässä. Ilma oli ajoittain mukavan aurinkoinen, mutta puuskittainen pohjoistuuli viilensi matkaa. Leirijärvemme oli kohtalaisen pieni järvi, jonka läpäisi mukavan näköinen puro. Mukaan olimme ottaneet uuden puolijoukkueteltan, jota olisi tarkoitus testata tällä yhdenyön reissulla. Järven rannalla eväitä syödessämme nuori maakotka lensi suoraan leirin yli kohti Suomea.
Päätimme pystyttää teltan vasta illalla, koska päivä oli jo pitkällä ja kalastamaan teki mieli. Yrjö jäi kaivamaan telttapaikkaa metriseen hankeen ja Pekan kanssa suuntasimme jokisuuhun. Ensimmäisistä rei'istä pölähti vain kunnolla mutaa. Ja niin kävi seuraavillakin rei'illä. Matalaksi osoittautui tämäkin järvi. Vettä löydettiin vasta paikalta, jossa joku oli pitänyt hauenkoukkuja. Jonkin aikaa rautulätkää heiluteltuani vaihdoin tilalle, uuden järeän morrivavan isolla oranssilla morrilla. Aikani mormuskaa tärrättyäni raskas kala oli kiinni. Jarru rääkäisi muutaman kerran peräkkäin ja aloin nostaa ahvenmaisesti tempoilevaa kalaa. Yrjö huuteli jotain nostokoukusta hölkätessään minua kohti. Juuri kun olin saamassa kalan lähelle avantoa, siima keveni... Seuraavaksi Pekalla tarttui morriin painava kala, joka sekin irtosi harmittavasti! Loppujen lopuksi Yrjö onnistui saamaan ainoana meistä kalan tästä merkillisestä järvestä: 20cm hauenluikku. Oltiin kuitenkin Pekan kanssa vakuuttuneita siitä, että karkuuttamamme kalat olivat suurahvenia. Pilkin nypytys keskeytyi kun paikalle huristeli kelkallaan poroja hakeva karesuandolainen poromies. Mies kertoi, että haukea järvissä ainakin on, hyvällä tuurilla ahventa ja miksei harriakin. Poromies jatkoi jutustelun jälkeen matkaansa hyvällä hankikannolla kohti pohjoista. Kun Yrjöllä ja Pekalla oli vielä päässyt isot kalat irti, päätimme vaihtaa jo järveä. Parin kilometrin päässä sijaitsi järvi, jonka testaamisesta olimme jo pitkään haaveilleet. Sitä ennen testasimme kuitenkin kolme lompoloa, joista ei yhdestäkään löydetty muuta kuin mutaa!
Päätimme siis suosiolla mennä testaamaan legendaarista järveä. Ensimmäisissä testipaikoissa vettä oli parimetriä ja uskoimme järven olevan aika tasamatala. Kalaa ei kuulunut ja kävelimme salmipaikkaan, jossa vettä oli jään alla puolisen metriä. Kalat pakkaavat olemaan tasamatalissa järvissä siellä aivan matalimmissa paikoissa! Näin oli nytkin ja Pekka sai vedettyä jäälle reissun ensimmäisen kunnollisen kalan: noin 400g ahvenen. Pian myös Yrjöllä vapa notkahti ja jäälle nousi komea ahven. Liityin itsekin seuraan ja aloimme nostella alueelta hyvän kokoisia ahvenia tiuhaan tahtiin. Kalojen koko oli tasaista, se liikkui puolen kilon molemmin puolin, suurin oli Yrjön huijaama 640 grammainen. Saimme iltapäivän syönniltä vajaan 40 kappaletta puolenkilon ahventa, hyvä kalapaikka! Kaloja nousi niin mormuskalla, tasarilla, kuin pystypilkilläkin. Ainoa ongelma oli, että toukat loppuivat ja sormet jäätyivät kylmässä viimassa. Kaikilla kolmella sormet aukesivat ahventen piikeistä ja sinnikkäästi vuotavat haavat piinasivat iltaan saakka.
Syönnin hiljennyttyä kokeilimme vielä jokisuusta. Porasin reiän paikkaan, josta purskahti hieman mutaa ja kaalia, mutta päätin siitä kuitenkin kokeilla. Vettä ei ollut paikassa varmaan 15cm enempää. Siitä kuitenkin tempaisi heti könsikäsahven ja toinen tuli vielä kaveriksi. Yrjö lähti kokeilemaan joesta harria ja järkyttyneenä katsoin kun mies marssi suoraan jokeen ja painoi kairan ohuen jään läpi. Teräsjäätä oli viitisen senttiä ja valkoista jäätä vähän enemmän. Pilkimme kalapaikan näköistä suvantoa kolmen miehen voimin, mutta tuloksetta.
Oli aika lähteä teltan pystytykseen. Ajelimme kelkalla kohti leirijärveä, kun oli kuulevinani Pekan sanovan ”karhu”. Katsoin kulkusuuntaan ja iso karhuhan siellä löntysteli jänkää pitkin! Nallen takajalat rikkoivat välillä kestohangen ja meno oli aika vaivalloisen näköistä, tosin ripeää. Kaivoin kameran esille ja harmittelin sitä, etten tälle reissulle ottanut pitempää putkea mukaan. Karhu nousi pienen mäen laitaan, pysähtyi hetkeksi seisomaan, ja jatkoi matkaansa kummun taakse. Päivittelyllä ei ollut tämän jälkeen rajoja, tästä metsien kuninkaan tapaamisesta oli aina puhuttu. Reissu oli kruunattu.
Yö nukuttiin hyvin ja totesimme teltan toimivaksi. Spriin unohtuminenkaan ei haitannut, kun kamiinan päällä oli hyvin tilaa veden kiehuttamiseen.
Seuraavana aamuna pilkimme tyhjää leirijärvellä. Kovin kauaksi emme enää voineet mennä, kun emme ottaneet varabensaa mukaan. Päätimme pilkkiä kotimatkan varrelle osuvassa järvessä. Matkalla näimme tälle talvelle harvinaisia elukoita, riekkoja.
Tästäkään järvestä ei ollut mitään tietoa, mitä nyt poromies kertoi, että ahventa on ja tammukkaakin. Järvi osoittautui lopulta ehtymättömäksi ahvenkeitaaksi. Parinsadan gramman ahventa tuli kymmenittäin, mutta paljoa emme enää mukaamme kantaneet, kun hyvää savukalaa oli jo riittävästi. Kun toukkia ei enää ollut, kaloja nosteltiin tasareilla ja ahventen silmillä. Ilma oli melko karu tunturikoivujen valtaamassa maisemassa ja irtolumi lensi vauhdilla järven jäällä.
Kun isompaa ja jalompaa kalaa ei kuulunut, oli kotiinpaluun aika. Reissu oli lopulta onnistunut, vaikka mitään kilpailukaloja ei nyt saatukaan. Karhua nimittäin ei joka kerta näe.
Kuvat ja teksti Miika Alatalo
© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com