Rautua etsimässä maaliskuu 2003

Isoja kaloja Ruotsista

Kevään tunturireissu oli sovittu Maaliskuun alkuun ja matkalle lähti itseni lisäksi Veli Alatalo, Pekka ja Tuomas Perkkiö, Juha Väisänen ja Kai Keimiöniemi. Aika iso porukka siis. Matkaa taitettiin kahdella moottorikelkalla ja yöt nukuttiin mukavasti puolijoukkueteltassa. Matkaa leiripaikalle oli n.20km sivistyksestä.

1. Järvi

Ensimmäinen pilkkikohde oli suurehko leirijärvemme. Aloitimme reiìttämisen jokisuusta aurinkoisessa säässä. Jonkinaikaa sai odotella ilman kalahavaintoja. Sitten pamahti mulla siiman päässä. Pieni n.400g harri. Myös muut alkoivat saada kaloja, mutta koko ei noussut yli puolen kilon. Kunnes Veli ilmoittaa: nyt on iso! Hirveät väsytykset ja apua paikalle. Pekka nostaa kalan ylös ja kalan koko aiheuttaa porukalle hieman hilpeyttä. Selvää ylireagointia Velillä. Kalalla oli painoa 650g. Tämän jälkeen syönti hiljeni huomattavasti. Kokeilimme myös sieltä sun täältä järvellä ja aina välillä tuli n.puolen kilon harria. Illan hämärtyessä syönti oli parhaimmillaan ja Pekka sai jopa ootto-ongilla harreja. Illalla otettiin kärpäsentoukka ravit teltassa ja kyllä se tais minun viritetty punainen toukka olla nopein!

2.järvi

Seuraava järvi oli hieman kauempana kukkulan takana. Kyseinen järvi oli matala ja Pojjaat oli kesällä saaneet siitä hyvin 500-2000g rautua. Nyt järvi ei antanut kuin pari mateentirriä.Kokeilimme myös läheisen pikkujärven, jossa Pekalla oli kesällä seurannut viehettä iso rautu :) Jo alkoi meilläkin nousta rautua heti eka reiillä! Vaan pientä oli lammen kalakanta... jopa osa kymmensenttisistä rauduista oli sukukypsiä punamahaisia kaloja!! ei me kauaa jaksettu pikkukaloja rääkätä, vaikka järvessä varmaan olisi voinut joku isompi kannibaali rautu ollakin. Hukka reissu.

3.järvi

Seuraava järvi oli suurin tähän astisista ja huhu kertoi kahden kilon harreista. Kalastus aloitettiin salmipaikasta, jossa ei ollut vettä juuri ollenkaan. Niinpä siirryimme seljemmälle, kunnes tuli syvänteen laita. Siitä alkoikin paukutella mukavasti hyviä harreja. Jokusen 500-700g jälkeen mulla tempas isompi kala rautulätkään. Melko pian jäälle nousi iso harri ja laskin pilkin takaisin. Taas vietiin pilkkiä ja väsyttelin jäälle samankokoisen kalan. Laskin pilkin ja sitten alkoi räikkä huudahdella vähän kauemmin. Annoin kalan vedellä rauhassa syöksyjään, kunnes se oli valmis nostettavaksi. Kun kala oli avannossa, huomasin että kyseessä oli melkoisen kookas harri. Yleisö riensi paikalle nähtyään kalan ja puntari pysähtyi 1400g kohdalle. Kaksi muuta kalaa painoi mukavat 1000g. Elämäni ensimmäiset suurharrit kaikki yhdeltä avannolta! Pekka sai pian lähistöltä 1200g harrin ja Tuomas pilkki kauempaa pari rautua, joista suurin oli n.400g.

Harria tuli järveltä hyvin ja kävimmekin vielä lähtöpäivänä samaisella järvellä. Tällöin päätimme, että on aika saada rautua ja teimme summittaisia avantoja "rautukarin" lähelle. Kaitsu sai n.500g harrin ja siihen joku kerkesi kommentoida, että harripaikka se oli tämäkin. Mutta ei mennyt kauaakaan, kun pilkkivapani rulla parkaisi ja huutelin, että nyt on jo raskas kala! Yleisöä paikalle, huusi Veli tilanteen nähtyään. Kala teki vahvoja syöksyjä ja Pekka oli valmiina auttamaan kalan avannosta. Varmasti iso harri, Pekka mietti. Vaan ei ollut. Avantoon pyörähti todella kaunis rautu ja pekka tarrasi sen päästä jäälle. Oho! varmaan kakskilonen, oli eka kommentit. Ryhdyin heti punnitsemaan ja ihailemaan kalaa ja Pekka käytti tilaisuutta hyväksi pilkkimällä ottireiästä -tuloksetta. Kala painoi 1500g ja kun kalaa oli tovi ihailtu, jatkoimme pilkkimistä. N.20m päässä ottipaikasta Velillä otti iso kala kiinni. Väsytystä kesti aika kauan ja Pekka auttoi kalan ylös. Rautu 800g. Johan alkoi ahti suoda antejaan! Pienen hiljaisen jakson jälkeen vaihdoin mormuskavälineisiin ja 0.14mm siimaan. Pieni kuusamon kirppu ei ehtinyt montaa kertaa nypähdellä pohjan tuntumassa kun tuli valtava tärppi. Vastaisku osui just eikä melkein ja aloin väsyttää todella painavaa kalaa. Välillä kala oli jo lähellä avantoa ja välillä taas kauempana. Kun kalalla oli rauhallisempi hetki nostin kalaa yläöspäin ja pelkkä kalan paino sai siiman joustamaan ääriasteikolla. Kala oli jo lähellä avantoa ja Pekka valmiina nostamaan sen. Mutta kala ei ollut valmis, tapahtui valtava syöksy ja siimaa alkoi hävitä rullalta metritolkulla. jarruttelin kalaa sopivasti tuntuman ollessa hyvä. Sitten vapa keveni. Sain kelata siimaa melkoisen tovin avannosta kalan syöksymisen jäljiltä. Olisi melkein pitänyt laskea metreissä, kuinka pitkä syöksy oli ollut. Luonnollinen karkuutus, ei selkeää virhettä. Melko pian karkuutuksen jälkeen Velin räikkä huusi taukoamatta. Torpedo oli sielläkin siiman päässä. Pääsi.

 

4.järvi

Leirin lähistöllä ylängöllä sijaitsi pieni järvi, jossa saattaisi olla rautua. Päätimme kokeilla. Järvestä saimme päivän aikana kymmeniä 200-300g rautuja. Kalat iskivät parhaiten salmesta 5m syvänteen laidasta. Illalla saimme maukasta rautusoppaa :)

Kuvat ja teksti: Miika "MoE" Alatalo

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan-