Siikaa ensijäillä 29.10

Siikaa lähdimme pilkkimään tutulle siikajärvelle. Lämpötila oli noussut yhdessä vuorokaudessa -22 asteesta neljään asteeseen plussaa! Maasto oli muuttunut yön aikana lähes lumettomaksi ja eteemme avautuva järvi näytti samalta kuin kauniina kesäyönä. Kirkkaan jään vaikutusta lisäsi jään päällä oleva vesikerros, joka teki vaikutelman tyynestä järven pinnasta. Tuntui erikoiselta lähteä kävellen vetten päälle veneen sijasta. Jäätä kuitenkin oli paljon, parikymmentä senttiä.
Reiän tekeminen ilman piikkejä kengänpohjissa oli haastavaa! Liukkaalla jäällä kun kalamies tahtoi pyöriä kairan sijasta.
Etsimme järveltä mahdollista kalojen kutupaikkaa, koska siiat luultavasti edelleen pyörivät niissä maastoissa. Yksi ruovikon laita tai pikemminkin yksi reikä osoittautui ylivoimaiseksi. Samasta reiästä saimme reissun ainoat siiat (n.700g ja 500g) ja näimme lisäksi 4 ottihalutonta siikaa. Missään muussa paikassa kaloista ei mitään havaintoa. Tähän saattoi vaikuttaa se, että juuri tämän reiän kohdalla oli sameampaa jäätä. Kala ei siis nähnyt ihmistä jään läpi.
Saamamme kalat olivat kutukarkeita siikoja, joilla todennäköisesti oli kutuhommat juuri meneillään. Ilmankos ei ruoka maistu. Ehkäpä jo viikon kuluttua kala syö.


 


 

 

Kuvat ja teksti: Miika "MoE" Alatalo

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com