Skjervoy, Kågen 19-20-6.2004

Kylmä kesä piti laskutoiveet korkealla. Viime talvi oli valitettavan vähäluminen, mutta ajelimme pohjoi-Norjaan katsomaan, josko sieltä löytyisi vielä laskettavaa.
Näytti todella hyvältä. Tuntui, etää vuorilla oli jopa paikoin enemmän lunta kuin viime reissullamme Kågeniin, joka tapahtui Toukokuussa. Alaosassa Kågenia lumet olivat jo osittain sulaneet pois, mutta vuoriston yläosissa oli satanut uutta lunta ja luulenpa että samat sateet olivat maalanneet Pallas tunturit myös valkoisiksi muutama päivä sitten. Sää oli aurinkoinen ja miellyttävä ja kirkkaan kelin ansiosta näimme nyt ensimmäistä kertaa Kågtindeniä vastapäätä sijaitsevan Redotindenin, jota emme viime reissulla sumun takia nähneet ollenkaan. Tankkailimme ennen lähtöä itsemme ruuan ja nesteen avulla, ettei maitohapot pääsisi heti yllättämään, mutta Timo huomasi 2 litran nestetankkauksen olleen hieman liikaa..

Seuraavaksi löimme kamat reppuun ja aloitimme kiipeämisen polkua pitkin kohti Kågtindeniä ja tauolla huomasin myös Norjassa olevan paljon muurahaisia. Sauvat jotka olin maahan heittänyt, kuhisivat muurahaisia. Pian olimme vuoristojärven rannalla, mikä ei ollut sulanut yhtään enempää sitten Toukokuun. Rannan läheisyydessä vesi oli kristallin kirkasta ja välkehti vihreissä sävyissä todella kauniisti. Siitä johtuen nimesimme järven Fairy-järveksi. Järven kulmalta kohosi iso ja komea luminen harju kohti Kågtindeniä, juurikin sama harju mistä viime kerrallajouduimme perääntymään myräkän takia. Nyt kuitenkin taivas oli täysin sininen ja kirkas, joten matkamme jatkui kohti Kågtindeniä. Matkalla aukeni upea panoraama maisema, jota emme viime kerralla myöskään nähneet. Jatkoimme matkaa ja ylitimme vanhan lumivyöryn ja takaosassa Kågtindeniä seinämä alkoi muuttua jyrkäksi ja jäiseksi. Jäinen lumen pinta raastoi nilkkoja ja polvia joka askeleella. Kiipesimme n. 1000m ja seinä alkoi muuttua liian jyrkäksi.

Maisema kohti Lyngeniä	Timo perääntymis päätöksen jälkeen

Pelko alas liukumisesta hakkasi päässäni. Miksi kiipeäminen on niin hankalaa? Laskeminen jyrkällä on helppoa, mutta se kiipeäminen! En pidä siitä! Maitohapot alkoivat jylläämään ja oli pakko etsiä lepopaikka. Jouduimme laskeutumaan n.20m isolle kivelle, missä saimme laitettua monot jalkaan. Ei huiputusta tänäänkään! Perääntyminen oli kuitenkin ainoa oikea päätös näissä olosuhteissa, ilman rautoja on hankala kiivetä jäistä vuoren seinää. Sää muuttui koko ajan kylmemmäksi ja oli kuoleman hiljaista. Laskimme n.200m alemmas, missä seinä oli jo hieman loivempaa. Lumi oli todella paskaa laskea! Jäinen korppupinta ja alla jäinen sohjo. Timo kaatuikin seinällä, mutta onneksi ei loukannut itseään! Laskun jälkeen oli edessä kivikkoa pitkin kävely ja se ei ole herkkua laskettelumonot jalassa. Masennus kuitenkin häipyi pian, kun katsoimme vastapäätä olevaa Redoa! Huomenna mennään ja huiputetaan vihdoinkin. Reitti sinne näytti hyvin helpolta: Pitkä harju lähti melkein leirimme nurkilta ja jatkui aina Redon huipulle asti. Redotinden näytti upealta laskea, useampi limometri tuoretta valkoista lunta laskettavana. Käppäilimme leiriin rennon oloisina ja keskiyön aurinko paistoi maalasi maisemaa upeasti! Leirissä nappasimme kylmästä vuoristopurosta oluet ja keskityimme huomisen päivän haasteisiin.

Jyrkkää laskua alas Kågtindeniltä	Onko nyt todellakin 20.6?

Aamulla keli oli täydellinen ja oli lämpimämpää kuin eilen. Aloitimme kiipeämisen kohti Redoa ja huomasimme kaksi iäkästä naista kävelevän alempana ja vitsailimme näkevämme heidät kohta Kågtindenin huipuilla. Harju aina ensimmäiselle huipulle oli helppo kiivetä. Ainoastaan yksi jyrkkä ja kapea kohta oli koko reitin aikana ja siitä selvittyämme meidät palkittiin upealla näkymällä. Alamme oli todella jyrkkä ja upea seinä kahden kalliopahdan välissä, joka laskeutui syvälle kanjoniin. Ränni olisi ollut upea laskea aikaisemmin tänä vuonna, mutta alempi osuus siitä oli liian kivinen. Rännin jälkeen matka jatkui lumista ylänköä pitkin kohti määränpäätämme. Askel askeleelta oli lähempänä huippua, kunnes saavutimme sen! Se oli siinä! Ensimmäinen huiputuksemme Norjan vuorilla! Pian alkoi kuitenkin ripsiä vettä ja joimme nopeasti kuumat kaakaot, samalla kun valmistauduimme laskuun. Seinä olikin paljon jyrkempi miltä se näytti, mutta se oli vain plussaa! Samantien kun loikkasimme seinälle lumilipan yli alkoi lumi valua jyrkällä tyypilliseen tapaansa ja se sai adrenaliinin virtaamaan. Teimme pitkiä vauhdikkaita käännöksiä, mitä parhaimmassa kesälumessa. Keskivaiheilla vuoren seinämää pysähdyimme, mutta valuva lumi piti meidät liikkeessä. Lumen vyöryessä välillä laskijaakin nopeammin ja jyrähtelevästi äännellen piti jännityksen tason korkealla, mutta suurista vyöryistä ei ollu suurempaa pelkoa. Täydellisen laskun jälkeen molemmat hehkuttivat adrenaliini humalla, miten upea seinä oli laskea! Avasin viimeisen oluen ja korkkasimme täydelliselle päivälle. Tehtävä suoritettu onnistuneesti oli aika palata kotiin.

 

 

Kuvat ja teksti: Miika "MoE" Alatalo ja Timo "RoC" Veijalainen

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan-