Kågtinden , Skjervoy, Norja 19-20. toukokuuta 2004

Toukokuun puolivälissä päätimme lähteä yhä pohjoisempaan laskukohteeseen, Skjervoyn saarelle. Siellä sijaitsee Norjan kolmanneksi korkein saarella sijaitseva vuori, Kågtinden. Olimme nähneet paikasta juttua netistä ja siellä kuvat näyttivät lupaavalta. Pohjois-Norjassa lumitilanne oli ollut huono koko talven. Päätimme kuitenkin lähteä katsomaan josko sitä lunta löytyisi.
Kiireiden vuoksi luvassa oli vain yhden yön reissu ja lähtökin tapahtui vasta illalla 19.30.

Matka meni vauhdikkaasti ja pian vastassa oli jo pitkä tunneli, joka koukkaa 90m meren alapuolelta ja nousee taas Skjervoyn kuntaan Kågenin saarelle. Oikeaa tienhaaraa etsiessä takana hiillostanut norjalaiskuljettaja aiheutti kuskille kohtauksen ja pian löysimme itsemme ajelemassa siltaa kohti Skjervoyta, päämäärän jäädessä taakse. Sillan jälkeen löytyi kuitenkin kääntymispaikka ja pääsimme ajamaan rauhassa oikeaan tienhaaraan.
Vuorelle menevä tie paljastuikin pelkäksi poluksi, kartta antoi eri vaikutelman… Luvassa olisi siis n.3km ylimääräistä patikointia, tosin vasta huomenna. Nyt oli tärkeintä saada leiri pystyyn, ravintoa elimistölle ja olutta helpotukseen. Teltan pystyttämisen jälkeen oli jo aikaa ihailla upeita maisemia. Taivaanrannassa, meren takana paloi keskiyön auringon punaiset sävyt, jotka maalasivat lukuisia lumisia vuoria ja loputonta jäämerta. Kylläpä ruoka ja olut maistui hyvältä.
Kohta sitä oltiinkin jo unten mailla. Yöllä alitajuntaan tunkeutui aina välillä reippaita sadekuuroja. Hieman arvelutti seuraavan päivän huiputus. Aamulla herätessämme telttakankaaseen ropsahteli harvakseltaan sadepisaroita, mutta teltan tuuletusräppänästä näin palasen sinistä taivasta ja se auttoi nousemaan ylös.
Suoritimme pakolliset nysväykset sissitahdilla ja ruokakin valmistui alle aikayksikön. n.klo 8 suomenaikaa syödessämme tukevaa aamiaista, tapahtui jotain odottamatonta; Paikallinen telemark-ukkeli liittyi seuraamme. Ruotsin ja englannin sekaisella kielellä yritimme kommunikoida ja sen verran ymmärsimme, että mies aikoi odottaa meitä ja yrittäisimme sitten yhdessä huipulle. Nysväsimme sitten loputkin tavarat kasaan ja lähdimme Timon ja Norjalaisen kanssa patikoimaan polkua pitkin vuoren toiselle puolelle. Lumiraja oli alhaalla, jo n.100 metrissä, mutta lumi oli helppoa kävellä vaelluskengilläkin. Norjainen kertoi meille muutaman päivän takaisesta dumpista (paljon uutta lunta) hymyssä suin. Kågtindeniä ei mies ollut koskaan ennen valloittanut ja ei kovin hyvältä näyttänyt nytkään; vuoren huippuun oli takertunut sitkeä sumurintama.

 

n.3km jälkeen kiersimme jäisen vuoristojärven ja saavuimme komealle lumilippojen kehystämälle harjanteelle, joka nousee kohti huippua. Tällä kertaa harjanne tosin kulkeutui suoraan sumuun. Halvat vaelluskenkäni läpäisivät märän lumen totaalisesti ja sukat olivat mukavan märät.. Juuri kun pääsimme harjanteen jyrkkenevään osaan, paksu sumu posahti kuin tyhjästä ympärillemme. Masennus valtasi jokaisen retkikuntalaisen ja norjalainenkin tokaisi: Too much fog for me, i go home.. Päätimme kuitenkin istahtaa hetkeksi ja odottaa parempaa keliä. Ehdinpä jopa kommentoida säätä maagisin lausein: It could be worse. Hetken kuluttua taivaalta tulikin sitten vettä, räntää, jäätä ja rakeita oikein kaatamalla. Siihen heitin sitten kommentin: I was right when i said it could be worse!! Yhtäkkiä kellään ei enää ollut erimielisyyksiä jatkosta, monot jalkaan ja alas! Monojen laitto märkiin jalkoihin jäisillä käsillä olikin oikein mukava kokemus. Matka autolle oli yhtä hajoamisen sinfoniaa vesisateessa ja tökkivässä lumessa; Tätäkö varten tänne tultiin?!!

 

Autolla laitoimme ruokaa tulemaan ja vaihdoimme kuivaa vaatetta päälle. Valtava hajotus. Radiosta tuli norjalaista mutinaa.
Sateen tauottua aurinko yritti pilkistellä pilvien välistä ja saimme kuivattua märät vaatteet yllättävän nopeasti. Kun mahassa oli lämmintä muonaa ja vaatteet oli taas kuivat, alkoi mieli jälleen kaivata vuorelle. Tosin enää ei näillä keleillä yritettäisi huipulle. Valmistauduimme nousemaan lähemmälle lumiselle seinämälle, että saataisiin edes joku hyvä lasku tällä reissulla.
Seinämä näytti tielle todella jyrkältä, mutta masentuneessa mielentilassa noustaisiin vaikka Everestille. Masennus karisi heti kun pääsimme mäen alle. Mahtava, auringossa kylpevä luminen rinne vain meidän käytössä. Lumi oli täydellistä jyrkän mäen kiipeämiseen. Askelmat muodostuivat helposti sohjolumeen ja nousu eteni mukavasti lumilipan laitaa. Välillä jyrkkä rinne aiheutti kauhunväristyksiä kun kuvitteli, että mitä jos nyt kaatuisi ja valuisi alapuolen kivikkoihin!
Vihdoin päästiin ison kiven luokse, jossa saimme levähtää ja katsella jyrkkiä laskulinjoja.
Laskemaan lähteminen aiheutti myös hieman kylmänväreitä kun jo suksien jalkaan laitto aiheutti sohjovyöryjä.
Lasku oli täydellinen; Jyrkkää sohjorinnettä ja laajoja käännöksiä laajalla baanalla. Alhaalla adrenaliini vyöryi suonissa kilpaa sohjovyöryjen kanssa.
Uudestaan! – sana kaikui kuin teletappien suusta ja nousimme jälleen ylös, tällä kertaa enemmän merenpuoleiselle rinteelle, vyöryrännien yläpuolelle. Kivien alla sulaneesta lumesta rinteen lumenpaljouden huomasi hyvin; n.2m ainakin paikoittain! Siitä huolimatta, että tapaamamme norjalainenkin painotti meille, että lunta on huomattavasti vähemmän kuin normaalivuotena.
Suoritimme pitkän laskun lumirajaan asti ja autolle kävelykin sujui iloisemmin kuin aamun masennuksessa. Huipulle ei päästy vieläkään, mutta mitä siitä. Koettelemuksia & Kokemusta ja pari hyvää laskua. –Se on hyvin päiväreissuksi! Lopuksi vielä samat sanat kuin norjalaiselle: We`ll be back!!

 

 

 

© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan-