Taimenseikkailu 2009
Päivä oli helteinen. Kesän kuumimmat ja kuivimmat päivät sattuivat juuri kalastusvaelluksemme ajankohtaan. Painava rinkka selässä nousimme Perkkiön Tuomaksen kanssa loivaa tunturin rinnettä ylöspäin. Hiki kirveli silmiä ja sakeana ympärillä pyörivä mäkäräisparvi aiheutti ärtymystä. Aina silloin tällöin onnistuin hengittämään mäkäräisen syvälle sisääni, ja aina silloin tällöin niitä putkahteli kurkusta ylös. Tiheä mutta matala vaivaiskoivikko jaloissa horjutti silloin tällöin tasapainoa. Yhtään pilvenhattaraa, joka voisi edes hetkeksi hieman viilentää auringon paahdetta ei ollut taivaalla näkyvissä. Mieli oli silti iloinen ja intoa täynnä. Kauan odotettu retki oli jälleen aluillaan. Mielessä siinsivät uudet kalavedet ja niiden suur-taimenet joita olimme tällä kertaa etsimässä. Uudisraivauskalastus on useasti kaikkein mielenkiintoisinta, vaikka vanhoille tutuillepaikoillekkin on aika ajoin mukava palata. Tällä kertaa oli kuitenkin vuorossa suuri tuntematon.
Tunturin laen ylitettyämme ensimmäiset kohteemme alkoivat näkyä kaukaisuudessa. Rikkonainen alue järvineen, puroineen, salmineen ja niemineen näytti houkuttelevalta kalapaikalta. Edessä oli kuitenkin vielä reilun tunnin hikoilu ennen leiritymistä. Suunnitelmissa oli laittaa teltta pystyyn erään pienen jokilompolon rantaan. Kotona karttoja tutkiessani olin tullut siihen tulokseen, että paikka on kaunis ja kalaisa. Viimein saavuimme lompolon rantaan ja suurimmat fantasiani paikasta rapisivat saman tien. Lompolo näytti nimittäin umpimatalalalta.Idyllinen paikka silti. Jouduimme vielä rämpimään toiselle puolelle lampea, jossa näytti olevan kaunista jäkälämattoa leiritymistä varten.Telttapaikka oli mainio. Pehmeä jäkälämatto ainoastaan noin 5 metriä rantavedestä. Kalaa ei leirilompolosta löytynyt. Matala mikä matala, ja pohja vielä mutainen. Mutaisuuden saimme havaita uintireissuillamme, joissa tekniikkana oli käsipohja. Leirin pystytettyämme ja hieman levähdyttyämme, päätimme vielä lähteä käymään isohkolla järvellä, jonne oli leiristämme reilu kilometri. Matka sujuisi huomaamatta lompoloamme ja järveä yhdistävää puroa kalastellen. Viilenevässä illassa lähdimme käppäilemään puron vartta pitkin kohti suurempaa vettä. Aika ajoin purosta löytyi ihan kalastettavaakin vettä, mutta tyhjältä se vaikutti. Saalis purosta oli yksi ainoa puolikiloinen hauki.. Saavuimme järvelle, joka näytti tyyneltä, kauniilta ja rauhalliselta. Liiankin rauhalliselta. Huolimatta hellepäivästä ja viilenneestä illasta järven pinta oli rasvatyyni. Ei siis yhtään pintakäyntiä, joita tällaisella hetkellä olettaisi näkevänsä satamäärin. Toivekkaasti ajattelimme suurtaimenten syövän pohjaravintoa ja lähdimme paiskomaan uistinta järvelle. Ilta alkoi pikkuhiljaa vaihtumaan yöksi, eikä kalasta ollut minkäänlaista havaintoa. Päätimme palata takaisin leiriin hivenen pettyneinä illan kalastukselliseen antiin. Yöllä teltassa, mietimme vielä seuraavan päivän strategiaa. Päätimme siirtää leirimme noin kymmenen kilometrin päähän, erään isohkon järven rantaan. Matkalla olisi lisäksi muutamia houkuttelevan näköisiä vesistöjä, joita oli tarkoitus testailla.
Rikkonainen alue järvineen, puroineen, salmineen ja niemineen näytti houkuttelevalta kalapaikalta.
4.8.2009Aamu oli kuuma. Viihdyimme teltassa kuitenkin yllättävän pitkään, koska se ei kuumentunut niin tuliseksi pätsiksi kuin olimme olettaneet. Olimme onnistuneet hyödyntämään taitavasti teltan vieressä kasvaneet muutamat pienet tunturikoivut. Aurinko nimittäin nousi juuri sopivasti puiden takaa, ja saimme nauttia puiden antamasta rikkonaisesta varjosta aamun ensimmäiset tunnit. Lisäksi olimme laittaneet teltan aamuaurinkoon nähden pitkittäin, eikä aurinko näin ollen porottanut täydellä teholla teltan kylkeen. Hikeä virraten teltasta kuitenkin kaikesta huolimatta ulostauduimme. Ilma oli seisova ja tunnelma suorastaan pysähtynyt. Aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen oli aika lähteä vaeltamaan helteisessä kelissä kohti uusia kalapaikkoja.
Erittäin silmiinpistävää tälle alueelle oli valtava palleroporonjäkälän määrä. Välillä suorastaan iljetti kävellä rutikuivan paksun jäkälikön päällä. Rutina oli kova ja jäljet jäivät jäkälikköön varmaan vuosikausiksi. Upottava jäkälikkö oli välillä jopa niin paksua, että se vaikeutti jo hieman kävelyäkin. Parin kilometrin reippaan pyrähdyksen jälkeen seuraava kokeiltava järvi avautui eteemme. Järvi näytti hyvältä kalapaikalta. Rannatkaan eivät olleet liian matalat. Heitimme rinkat maahan ja aloitimme jälleen suur-taimenen etsinnän. Minä lähdin kalastelemaan kulkien kohti järven itäpäätä ja Tuomas otti suunnaksi järven länsipään. Ei mennyt kauaa, kun Tuomaksen suunnalta alkoi kuulua kalakontakteihin viittavia äänähdyksiä. Olimme vielä kommunikointietäisyydellä toisistamme ja selvisi, että haukiahan sieltä oli alkanut nousta. Tuomas käytti rannalla samoilta jalansijoilta useampia halonmittaisia haukia. Kalaa siis tuli mutta laji oli pahasti väärä.
Upottava jäkälikkö oli välillä jopa niin paksua, että se vaikeutti jo hieman kävelyäkin. Jatkoin kulkuani järven itäpäätä kohden jatkuvasti viehettä heitellen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Jotta poikkeaminen tälle järvelle ei olisi ollut ihan turha, päätin pulahtaa uimaan. Miten virkistävää se jälleen olikaan. Vesi oli lämmintä, ehkä liian lämmintä taimenen ottihaluja ajatellen. Uintireissun jälkeen sain toistakiloiselta hauelta vielä säikäytykset, sillä taimenta tietenkin tärpin jälkeen hetken aikaa odotin. Se oli sen järven anti. Palasimme rinkoille ja jatkoimme matkaamme kohti seuraavaa etappia. Lyhyen rypistyksen jälkeen saavuimme seuraavalle pikkujärvelle. Tämä järvi ei näyttänyt yhtä houkuttelevalta kuin edellinen. Vesi oli tummempaa ja lisäksi huomattavasti matalampaa. Aloitimme kuitenkin jälleen taimenen etsinnän tästäkin paikasta. Saaliiksi saimme lähinnä jotain liman ja kasvin välimuotoa jota tuli lähes joka heitolla vieheen mukana. Tuomas päätti lähteä uimaretkelle ja samalla tutkimaan löytyykö järvestä yhtään syvempää vettä. Ei löytynyt ei. Oli hauskan näköistä katsottavaa, kun Tuomas seisoi lähes keskellä järveä ja vettä oli ainoastaan vyötärölle. Tulipa taas testattua yksi järvi. Ei muuta kun eteenpäin. Päätimme kulkea seuraavalle järvelle suoraan läheisen tunturin yli. Reitti olisi suorin ja tulisipa nähtyä maisemoitakin vähän laajemmalta perspektiiviltä. Lähdimme siis talsimaan loivaa ylämäkeä jäkälän rouskuessa saappaiden alla. Hikisen taivalluksen jälkeen saavutimme tunturin huipun, jossa pidimme hieman pidemmän tauon. Näkyvyys oli joka suuntaan loistava. Yritimme tunnistaa järviä joita näkyi joka puolella silmän kantamattomiin. Tunturin huippuja näkyi tunnistettavasti vielä noin 100 kilometrin päässä. Vaikka olimme tunturin huipulla, keli oli täysin tyyni. Mikäpä oli siis olla ja nauttia maisemista. Kalaa oli kuitenkin jälleen lähdettävä etsimään.. Tämän varsin avarakatseisen tauon jälkeen lähdimme laskeutumaan tunturilta alaspäin, jonka kupeessa seuraava järvi meitä jo odottaisi.
Seuraava vesistö olikin sitten ihan erityyppinen kuin aikaisemmat kohteet. Tätä muutaman hehtaarin lampea reunustivat luoteiskulmassa kauniit vajaa kymmenmetriset pahtakalliot.Vesi oli todella kirkasta ja rannat putosivat monin paikoin suoraan useisiin metreihin. Ja mikä parasta: tyynessä vedessä näkyi silloin tällöin komeita pintakäyntejä. Nyt oli siis jalokalaa tarjolla. Kroppa kävi kuitenkin niin kuumana, että päädyimme harrastamaan vesileikkejä ennen kalastusta. Nyt rannalta saattoi ponnistaa suoraan veteen kiviä pelkäämättä. Tämän järven vesi oli huomattavasti virkistävämpää kuin aiempien. Nopean uimahetken jälkeen oli aika jälleen aloittaa kalastus. Kovin kauaa en ehtinyt Bete-lottoa järvelle heitellä, kun voimakas kala iski kaukaa kiinni. Kotvasen kuluttua sain kalan väsyteltyä näköetäisyydelle ja se osoittautui isoksi harriksi. Kala teki vielä muutaman lyhyen syöksyn ennenkuin antautui Tuomaksen haavittavaksi. Päätimme että siinä olisi meille sopiva päivällinen. Punnituksessa osoittautui, että kalalle oli kertynyt painoa komeat 1110 grammaa. Muutaman heiton vielä tehtyämme siirryimme pahtakallion päälle kokkauspuuhiin. Alueella oli mukavasti kuivaa pajua polttopuuksi. Päivän menu oli kivipaistettua harrifilettä. Kokkauspuuhien ohessa koettiin yllättäen myös kalastuksellisia elämyksiä. Kalan paistumista odotellessa paiskoin värkkäys mielellä ylhäältä kallioilta viehettä veteen, ja jälleen lähes heiton ääripisteessä kala tarrasi kiinni. Seurasi varsin mielenkiintoinen väsytysoperaatio. Olo alkoi tulla jo vähän totisemmaksi, kun yritin kömytä jyrkkää kalliorinnettä alas vapa kädessä, samalla siiman kireällä pitäen. Pääsin kuitenkin rantaan asti ongelmitta ja piakkoin oli suurharri jälleen rannalla. Tarkoitus olisi ollut vapauttaa tämä yksilö, mutta valitettavasti viehe oli liian syvällä. Graaviharria oli nyt siis tiedossa. Tämä kala osoittautui vieläkin vauraammaksi kuin edellinen. Painoa tällä kertaa 1250 grammaa. Harvinaisen lihavia harreja! Yllättävää oli mielestäni myös se, että kalat iskivät kaukaa syvien vesien päältä. Yleensä olen tottunut harrini saamaan huomattavasti matalemmasta vedestä. Kylläpä oli mukava mennä nauttimaan paistettua harria ja nokipannukahvia onnistuneen kalastusrupeaman jälkeen.
Ilta alkoi jo vähitellen saapua, kun lähdimme kävelemään kohti seuraava leiripaikkaa. Lyhyen kävelyn jälkeen kaunis tunturijärvi avautui eteemme. Vielä oli tarkoitus kävellä järven toiseen päähän ja pystyttää teltta sinne. Leiripaikka löytyi jälleen helposti. Teltta pystytettiin aamuauringon paahde huomioon ottaen tunturikoivujen varjopuolelle. Absidi laitettiin osoittamaan kohti auringon noususuuntaa. Uimaranta oli kohtuullinen. Ensimmäiset metrit kohti syvempää vettä piti mennä varoen lievässä kivikossa. Lyhyen kivikon jälkeen pohja muuttui miellyttäväksi hiekaksi, joka syveni loivasti kohti ulappaa. Leiritymispuuhien jälkeen oli sitten tietenkin aika lähteä kalaan. Ainakin päälle päin uusi kotijärvemme näytti lupaavalta. Kirkas vesi ja kovat rannat antoi aihetta olettaa, että taimenta olisi vihdoin luvassa. Pian kävi kuitenkin selväksi ettei tästäkään järvestä taimenta ainakaan helposti nouse. Liekköhän verkkomiehet verottaneet paikkaa joskus rankasti.. Tällä järvellä oli nimittäin kohtuu paljon vanhoja leiripaikkoja ja nuotiopohjia. Erään tulipaikan vierestä löysimme suuren taimenen pääkallon, joten ainakin joskus täällä oli uinut komeita kaloja. Kalastusmasennus alkoi pikkuhiljaa illan pimentyessä hiipiä mieleen. Yhtäkkiä Tuomas karjui, meidät erottavan harjun takaa, kalan olevan kiinni. Lähdin juoksujalkaa tapahtumapaikalle, jossa Tuomas vapa raskaasti kaarella houkutteli isomusta kohti rantaa. Kala teki pitkiä syöksyjä ja taistelu oli kovaa. Pettymys oli kuitenkin jälleen koettava - haukihan se siellä oli. Kovin taistelijahauki mitä on koskaan nähty. Vielä pitkiä aikoja tapeltuaan kala teki hyvin epähaukimaisen hypyn, niin että vesi pärskyi. Reilu nelikiloinen valioyksilö sai vapautensa takasin rannalla ensin käytyään. Harvoin on noin lihavaa ja hyväkuntoista haukea nähty. Muuta kalastuksellista tapahtumaa ei sitten tälle illalle enää suotu. Vaikka taimenia ei tullut, saimme kuitenkin ennen aamua nauttia muista luonnonantimista. Huonoimpana hillavuotena miesmuistiin, löysimme pienialaisen pläntin pullollaan hillaa. Niitä sitten kontaten syöntiin vatsa turvoksiin. Olihan siinä ainakin vitamiinipitoinen iltapala.
5.8.2009
Seuraavana aamuna oli kuumempi ja seisovampi keli kuin kertaakaan tällä reissulla. Järven pinta oli kuin peili josta heijastui harvaa tunturikoivikkoa ja lumen valkoista jäkälää. Aamu oli siis pakko aloittaa uimisella. Tuomas ehti järveen ensin. Kahlattuaan vyötäröään myöten veteen, mies alkoi tehdä limnologisia havaintoja: "täällä on mutuja jotka ovat suurempia kuin Suomen ennätys!", kuului toteamus. Totta tosiaan ranta oli täynnä tuttavallisia jättimutuja. Ei ihme, että hauet lihoavat kun ei tarvitse muuta kuin suu auki uida rantavesiä syödäkseen. Mietimme myös, ettei taida olla taimenia tuhka tiheään tässä järvessä, kun mudut pääsevät tuolla lailla rellestämään. Päivän suunnitelmana oli talsia noin 20 kilometriä kevyitten päiväreppujen kanssa. Matkalla olisi monta vesistöä joiden kalaisuutta oli tarkoitus tutkia. Suurtaimen oli jälleen päivän unelma. Ensimmäinen kalapaikka oli ainoastaan muutaman minuutin kävelyn päässä. Lampi oli muutama sata metriä pitkä ja yllättävän tummavetinen. Ranta johon saavuimme oli todella syvä, eikä kalaa alkanut löytyä. Jatkoimme kalastellen lammen itäpäätä kohden. Ranta alkoi hivenen madaltua ja saman tien alkoi kalaa nousta. Tavoitelaji ei ollut kyseessä tälläkään kertaa, sillä tämä lampi oli ahventen kansoittama. Parin-kolmensadan gramman ahventa olisi tullut tästä lammesta pilvin pimein. Hetken aikaa kalastushimoamme tyydytettyämme jatkoimme matkaa. Muutamat seuraavat lammet ja järvet olivatkin sitten melko masentavaa kalastettavaa. Matalia järviä, joista emme tainneet yhtään kalaa saada. Ihmettelimme miksi niistä ei edes ahvenia noussut. Yhden lammen rannalla saimme sentään taas syödä mahat täyteen hilloja. Nälkä alkoi pikkuhiljaa kurnia mahassa, joten päädyimme pitämään pienen evästauon. Taukopaikkamme oli varsin idyllinen: kallio pienen lompolon puronsuun vieressä. Lompolosta lähtevä puro oli oikeastaan ensimmäinen virtavesi tällä reissulla, joka näytti kalapaikalta. Kirkas kivinen joki, jossa virtaamaakin oli jo ihan mukavasti. Olipas mukava paikka nakerrella kuivaa lihaa. Kummaksuin sen hivenen outoa makua, kunnes huomasin lihanpalan olevan pahasti homeessa. Näillä keleillä ei näköjään edes kuivaliha säily.Taukoilun ohessa yritin hivenen kalastaa puronsuussa, mutta muuta kalaa ei siellä näkynyt kuin mutuja. Yrittivät hölmöt joukolla iskeä lippaani, vaikka painossa varmasti hävisivät vieheelle. Mukava oli näiden pienten ja sosiaalisten kalojen touhuja katsella.
Hieman evästeltyämme lähdimme kävelemään joen vartta alajuoksuun, ja mitä kauemmaksi menimme sitä paremmalta joki näytti. Aloimme kalastella joessa, kun siinä alkoi olla syviä suojaa antavia monttuja. Melko pian Tuomas nostikin ensimmäisen tammukan. Noin puolikiloinen kaunis puron asukki oli erittäin hyväkuntoisen oloinen, mikä antoi olettaa että isompaakin kalaa saattaisi löytyä. Tuomas otti kalan päivällistarpeikseen. Jatkoimme kalastusta yhä alemmaksi puron vartta pitkin, eikä kalaa tahtonut enää nousta. Saavuimme noin kymmenen metriä leveään ja parikymmentä metriä pitkään lompoloon. Tästä olisi enään muutama sata metriä matkaa seuraavalle isohkolle järvelle. Tuomas meni lompolon alavirran puolelle ja minä jäin kalastamaan lompolon yläosaa. Kalastelin vesistön pienimuotoisuuden vuoksi ykköskoon meps-black furyllä. Muutaman heiton jälkeen huomasin tumman hahmon vieheeni perässä. Hauki ilmeisesti, koska se näytti niin isolta, mietin. Kelasin viehettä lähemmäksi ja huomasinkin, että kaloja oli kaksi. Samalla adrenaliinia virtasi kehooni ja pulssini nousi noin 200:taan, - kaksi valtavaa taimenta! Siinä niitä nyt oli jättitaimenia, arviolta 2-3 kiloisia pulleita järkäleitä. Kalat seurasivat meppsiä matalaan virtaavaan veteen asti arviolta parin metrin päähän minusta, ja kääntyivät sitten takasin syvään veteen. Ääni väristen kerroin Tuomakselle, joka kalasteli vähän minua alempana, mitä juuri näin. Tuomaksen vaisu "jaa"-tyylinen kommentointi osoitti selvästi, ettei mies perskules uskonut minua. Luuli varmaan etten erottanut haukea taimenesta.. Yritin uudestaan heittoa samaan suuntaan, mutta enää eivät taimenet seurailleet. Tuomaskin heitteli jigiä omasta paikastaan samaan suuntaan mihin kalat uivat. Ja sitten Tuomaksella tärppäsi kunnolla! Meinasi pieni purolompolo käydä ahtaaksi, kun kala hyöri ja pyöri ympäriinsä. Rannalle kala viimein saatiin ja olihan se komea kala. Punnitsimme kalan haavissa ja Tuomas vapautti kalan kuvauksen jälkeen hyvävoimaisena. Vähän oli surku päästää noin makoisa kala takasin, mutta syömäkelpoisena ei näillä helteillä kala kauaa säily... Painoa oli kalalla 2,4 kiloa. Olotilamme oli huipussaan, olimme löytäneet viimein jättitaimenen jota olimme etsineet. Tyytyväisinä lähdimme lompsimaan kohti läheistä järveä, josta uskoimme löytävämme lisää näitä järkäleitä.
Saavuttuamme järvelle koimme lievän pettymyksen, sillä se näytti hyvin matalalta. Rannat olivat heinäiset ja vielä keskellä selkääkin oli heinälauttoja. Lähdimme kalastellen kiertämään järveä kohti laskupuronsuuta. Sieltä puro laskeutuisi muutamia satoja metrejä jyrkästi suurempaan järveen. Kyseinen järvi oli suunnitelmissamme tämän reissun kaukaisin kohde. Järven kiertomatkalla ei muuta löytynyt kuin hulluja, nälkiintyneitä pikkuhaukia. Erästäkin pikkuhaukea rannan läheisyydessä uittaessani, huomasin toisen samanlaisen tulevan perässä. Mielenkiinnosta jatkoin kalan pyörittelyä rannassa, sillä halusin nähdä mitä toisella hauella oli mielessä. No, kaverihan yritti syödä lajitoveriltaan Bete-loton suusta! Kalaparoilla taisi olla ruoka vähissä.. Lyhyt ja kiivas joenpätkä oli nopeasti kalastettu, koska kalastettavia paikkoja ei juurikaan ollut. Kosken alus isolla järvellä näytti sen sijaan hyvältä. Tuomas oli saapunut toista puolen puroa paikalle aikaisemmin ja ilmoitti minulle kalojen pintovan virranluisussa. Innoissani heitin virran alle vieheen ja heti oli kala kiinni; ahvenpaikka oli jälleen löytynyt. Otin nuotiokalaksi noin 400 grammaisen ahvenen. Selvisi että tästä paikasta tuon kokoluokan ahventa olisi noussut rajattomasti. Vietimme mukavan kalanpaisteluhetken ja siinä ohessa kävimme myös uimassa. Ruokailun jälkeen kalastelimme vielä isossa järvessä. Saalis ei ollut kovin kummoinen. Ahvenia olisi tullut sieltä täältä, mutta jalompaa kalaa ei löytynyt. Päätimmekin lähteä pikkuhiljaa lompsimaan leiriä kohti.
Matkalla kalastelisimme vielä edellisen järven kalastamatta jääneen puolen, sekä tietenkin jättitaimen jokilompareen. Ei ollut toinen puolikaan järvestä sen syvempi. Täysimittaisen Bete-lotto -heiton sai lentämään muutamia metrejä pahimman rantaheinikon taakse ja sielläkin oli harvaa heinikkoa. Lähes aina oli saaliinaa enemmän tai vähemmän heinää. Nopeasti saavuimme lähelle saapuvan joen suuta, jossa alkoi tapahtumaan yllättäviä asioita. Tuomaksella iski terhakka kala heinikon takaa kiinni, joka ei ollut hauki vaan taimen! Kala saatiin ylös ja se otettiin savukalaksi. Kalalla oli painoa rapeat 1,22 kiloa. Kyllä oli kalalla komean punainen liha. Tämän jälkeen seurasi äärimmäisen jännittävää ja aluksi turhauttavaakin kalastusta. Tiheimmän heinikon reunamilla näkyi kalamaista liikehdintää jonne suuntasin heittojani. Lähes välittömästi kun viehe osui veteen, iso aalto syöksyi kohti viehettäni. Tämän jälkeen olivat kelan laakerit tiukoilla voimakkaan syöksyn seurauksena. Mutta ei pysynyt kiinni ei.. Tämä toistui muutaman kerran ja hermot olivat kovilla. Lopulta paikka hieman hiljeni. Istuin turhautuneena suomättäällä, kun Tuomas älähti ja osoitti sormellaan hieman kauemmaksi jokisuusta. Komea pintakäynti rikkoi vedenpinnan muutaman metrin heinikon takana. Juoksin lähemmäs paikkaa, ja nakkasin vieheen pintakäynnin lähelle. Jälleen valtavat aallot iskivät salamana vieheen perään. Kala iski kiinni ja räikkä huusi. Kala teki syöksyjä välillä kohti ulappaa ja välillä rannansuuntaisesti. Kun syöksyt olivat poikittaisia, siima oli kuin niittokone joka katkoi rantaheinää. Tämän kalan onnistuin kuin onnistuinkin saamaan viimein kovan taistelun jälkeen rannalle. Kala irrotettiin haavissa ja myös punnittiin siellä. Painoa taimenella oli muhkeat 2,3 kiloa. Kala vapautettiin ja se lähti reippaana uiskentelemaan takaisin. Sinne meni hyvä ruoka. Olotila lähenteli kuitenkin euforiaa. Hieman myöhemmin Tuomaskin sai vielä taisteltua suurtaimenen ylös. Kala oli suunnilleen saman kokoinen kuin edellinen köriläs. Päivän tavoitteet oltiin saavutettu ja ylitettykin, kun joskus kymmenen jälkeen päätimme lähteä talsimaan kohti leiriä. Matkalla käväisimme vielä tutulla jokilompololla, jossa tapasimme tutut suurtaimenet lompolon matalasta päästä. Tuomas koitti tartuttaa niitä perhoon, josta seurauksena oli karkuutus. Tyytyväisin mielin vaelsimme auringon laskun saattelemana kohti kotijärveämme. Illalla savustettiin sitten foliopussissa kalaa ja turha edes mainita miten hyvältä se maistui.
6.8.2009
Seuraava aamu alkoi normaalitoimenpiteillä. Ahdistavan kuumuuden takia oli jälleen mahtava pulahtaa veteen pulikoimaan. Ystävämme mudut olivat tänä aamuna todella tuttavallisia. Niin tuttavallisia, etten ole vastaava kalojen maailmassa ennen kokenut. Jos veteen jäi hetkeksi vyötäröään myöten seisomaan, tuhansia mutuja tuli ympärille hääräämään. Lisäksi ne kävivät ihoon kiinni ja yrittivät mutustaa varpaita, polvia ja joka paikkaa. Kylläpä se kutitti. Tuomaksen kanssa ihmettelimme ilmiötä, emmekä sille oikein järkevää selitystä keksineet. Ehkä ihomme oli niin likaista, että siinä oli muduille hyviä makupaloja..
Päivän suunnitelmana oli kulkea ensimmäiselle leiripaikallemme, tosin täysin eri reittiä kuin tulomatkalla. Matkalta löytyisi jälleen muutamia mielenkiintoisia vesistöjä. Juuri kun olimme lähteneet liikkeelle, horisontista alkoi nousta uhkaavia pilviä. Eikä mennyt kauaa kun jyrähti niin, että erämaa raikui. Useita päiviä jatkunut hiostava helle jytisi nyt taivaalla. Vettäkin alkoi sataa täydellä teholla. No, se ei meitä paljon haítannut, oikeastaan ihan hyvää vaihtelua jatkuvalle paahteelle. Hetken aikaa keskityimme seisomaan keskellä vaatteitamme rinkan takana piilossa, kunnes kovin sade hieman rauhoittui. Saavuimme nopeasti päivän ensimmäiselle kalapaikalle. Se oli kaunis puronsuu matalahkossa, mutta kovapohjaisessa järvessä. Näytti siltä, että täälläkin saattaisi taimen asua. Pistimme rinkat koivun alle sateelta suojaan ja siirryimme rantaan. Ukkosen kumistessa jylhästi taustalla, aloitimme kalastuksen. Niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäisellä heitolla Tuomaksella oli jälleen suuri taimen kiinni. Kovan väsytystaistelun jälkeen rannalla kävi komea noin 2,5 kiloinen taimen.. Kuvausten ja punnitusten jälkeen oli minun vuoroni heittää. Kauaa ei viehe vedessä ehtinyt uida, kun räikkä huusi jälleen kestämisensä äärirajoilla. Kala saatiin haaviin asti ja se osoittautui reilu kaksikiloiseksi komeaksi taimeneksi. Ei muuta, kun kala takasin uimaan. Seuraavalla heitolla seurasi lähes identtinen tapahtumasarja. Tällä kertaa kala oli 1,8 kiloinen. Huh huh mikä kalapaikka! Kolmatta heittoa en sitten tehnytkään vähään aikaan, sillä en tiennyt, mitä sillä saavuttaisin. Taimenpaikka oli löytynyt, kamppailuja koettu, mutta kaloja ei voinut ottaa kotiin viemisiksi. Olotila oli ristiriitainen - vieressä oli unelmien taimenpaikka mutta ei huvittanut kiusata näitä kunnioitusta herättäviä olentoja. Oli kuitenkin mahtavaa kuitenkin vain istuskella ja nauttia tästä erämaasta, josta vielä löytyi näin hyvinvoivia taimenvesiä. Tuomas käytti tässä paikassa vielä ylhäällä reilun parinkilon perustaimenen. Lisäksi tuomas yritti kalaa perhovavalla, mistä seurauksena oli kova syöksy ja tapsin katkeaminen. Itse perhon tarjoaminen oli mielenkiintoinen tapaus. Tuomas oli toisella puolella kapeaa lahtea ja minä toisella. Minä näin veteen koko ajan miten 2-3 kiloinen taimen hääräsi vedessä ravintoa hakien. Tuomas taas ei toiselta puolelta nähnyt kalaa heijastuksen takia. Minä annoin koko ajan neuvoja missä kala oli ja Tuomas vispasi perhoaan. Viimein kala siis iski ja meni menojaan.
Kello oli jo pitkällä iltapäivää, kun lähdimme jatkamaan marssiamme. Lyhyen kävelyn jälkeen jätimme rinkkamme pienen lammen rantaan, ja poikkesimme kalavehkeiden kanssa noin kilometrin päässä olevan järven suuntaan. Ensin vastaan tuli kuitenkin järveen laskeva puro. Puro oli noin kolme metriä leveä, soisessa maastossa luikerteleva syvä uoma. Tuomas koitti puron kalaisuutta lyhyellä heitontapaisella ja heti tärähti kunnon kala kiinni. Itse oli Tuomaksesta noin 20 metriä alempana ja mitä näinkään vedessä, kun Tuomas väsytteli kalaa. Valtavia taimeneen köriläitä ui paniikissa ohitseni Tuomaksen häiritessä puron rauhaa. Tuomas sai kalan ylös, vaikka tässä pajukossa karkuuttaminen olsi ollut yhtä todennäköistä. Kala oli tuttua kaliiberiä, noin parikiloinen. Muuta kalastuksellista tapahtumaa ei tässä purossa tapahtunut, vaikka kalaa selvästi oli. Ilmeisestin taimenet säikähtivät rikkoutunutta rauhaa ja katosivat piiloihinsa. Kävelimme siis järvelle puronvarren pajukoiden seassa. Järvi oli jälleen matala ja heinäinen, mutta enää emme pitäneet sitä huonona merkkinä - päinvastoin. Kävelin puronsuuta lähellä olevalle heinäiselle rannalle, kun ihan rannasta lähti minua säikähtäen suuria aaltoja ulapalle päin. Heitto perään, kala kiinni, raju syöksy ja kala irti. Tässä kaislikossa oli aika paljon suurtaimenia, mutta tällä kertaa keskityimme lähinnä karkuutteluun. Tuomas onnistui kuitenkin saamaan yhden noin parikiloisen. Itse koin yhden erittäin mielenkiintoisen tilanteen. Palasin paikkaan, josta aikaisemmin näin taimen ryhmän pakenevan, nähdäkseni onko sinne tullut kaloja takasin. Ei ollut kaloja paikalla, mutta huomasin noin parinkymmenen metrin päässä aallon joka tuli minua päin. Odottelin liikkumattomana aaltoa, kunnes körilästaimen oli ainoastaan parin metrin päässä minusta. Yritin onkia kalaa bete-lotolla, mutta kala sai sätkyn: se kiersi vauhkona vieheen ympäri pari kertaa ja ampasi sitten ulapalle.
Päivä alkoi jo kääntymään illaksi ja keli samalla viilentyä. Nälkäkin kurni mahassa joten ajattelimme, että kohta olisi aika palata rinkoille kokkailemaan. Mieleeni tuli kuitenkin ajatus, että nythän voisi yhden körilään ottaa kotiinviemisiksi. Aamulla olisi nimittäin sivistykseen palaamisen aika. Tuomas päätti lähteä saman tien repuille, mutta minä menin purolle etsimään taimenta. Ei löytynyt purosta enää kalaa, minne lie katosivat. Kävinpä vielä järvelläkin jokisuussa mutta ei löytynyt enää taimenia sieltäkään. Aivankuin taimenet olisivat aavistaneet, että nyt on kalamies tappomielellä liikenteessä. Tällaista on joskus kalastus. Hilpasin siis takasin rinkoille jossa jo ruoka odottikin.
Reissun kalastuksellinen anti alko olla takanapäin. Alkuyöstä meidän oli tarkoitus kävellä ensimmäiselle leiripaikallmme, josta sitten seuraavana aamuna olisi helpohko homma edetä takaisin sivistykseen. Retki tarjosi meille paljon enemmän kuin uskalsimme odottaa. Löysimme mahtavien tunturitaimenien piilossa pysyneitä asuinsijoja. Olimme yhtä mieltä siitä, miten tuhoisaa jälkeä seuraisi jos verkkomies noille paikoille eksyisi. Muutama harkitsematon virvelinheiluttajakin olisi varmasti liikaa näille äärimmäisen herkille vesille. Vedet olivat matalia ja pienimuotoisia paikkoja, joissa kalojen kappalemäärät eivät voi olla kovin suuria. Ei ole mikään ihme ettei tällaisia paikkoja löydy teiden läheisyydestä.
Teksti Veli Alatalo, kuvat Veli Alatalo ja Tuomas Perkkiö
© www.tsaibma.com -seikkaile mukaan- info@tsaibma.com