2.päivä.

Vappuaattona päätimme lähteä Nordmannviktindenille. Nukuin yön tosi levottomasti, sen verran oli rasitusta tullut Kågenin reissulta. Ensimmäiset varjoliitäjät alkoivat vasta heräilemään kun starttasimme kymmenen aikaan Gammelhotelletin pihasta. Lumiraja oli vetäytynyt viimeaikaisten helteiden myötä harmillisen ylös, noin 300 metriin. Alkumatkalla laitettiin siis sukset reppuun, ja patikoitiin vaelluskengillä hieman Vardenin alapuolelle, josta lunta alkoi taas löytyä. Vuorilla lunta oli vielä massoittain. Päätimme nousta jokilaaksoa kohti Nordmannia. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja aurinkoinen, mutta maisemia ei näkynyt juuri n.20km kauemmaksi, kun välissä oli outo utupilvi.

Timo halaa puita matkalla Vardenille. Lumiraja vajaassa 300 metrissä.

Kohti jyrisevää ukkosten vuorta.

Matkalla löysimme viereiseltä seinämältä melko tuoreen, noin 100 metrisen laattavyöryn. Skinnailimme jokea myöten ylös, kunnes löysimme niin houkuttelevan auringonottokiven, että oli pakko pitää kunnon tauko. Aikaa kivellä hurahtikin sitten pari tuntia. Nordmannviktindenin harjanne oli tänään vihaisella päällä. Ylhäältä rännejä pitkin rymisteli lähes jatkuvalla tahdilla lumivyöryjä. Välillä oli kuin ukkonen olisi jyrissyt ja sitten taas kevyempi sohjoputous kohisi jostain kallioiden välistä. Nyt ei haluttaisi olla kyseisissä ränneissä! Välillä lunta rymisteli suoraan vuorelle menevälle nousureitille, mikä ei näyttänyt kovin lupaavalta. Lisäksi heti kurun yllä oli valtavat lumilipat, jotka auringonpaahteessa pudotessaan aiheuttaisi melkoisen katastrofin. Taukoillessamme Timo innostui boulderoimaan kiven negatiivista seinämää. Sinnikkään yrittämisen jälkeen hän pääsi kuin pääsikin verisin jäsenin kiven päälle.

Vyöryjä paukahteli Nordmannviktindin eteläseinillä jatkuvasti.

 

Sohjovyöryt purkautuivat karmivalla paineella.

Jossain vaiheessa huomasimme, että Litledaleniin ilmestyi suuri ryhmä hiihtäjiä. Osa porukasta tuli meidän latuamme kohti Nordmannia ja osa meni suoraan Giilavarrille. Kun porukka saavutti taukokivemme, selvisi että he edustivat telermarkseuraa nimeltä Halddetoppen. He aikoivat myös Nordmannille, vaikka lumi oli hyvin epästabiilia. Kun porukka katosi kummun taakse, mekin aloimme valmistautua uuteen nousuun. Nordmannin kurun alla päätimme, että nyt ei olisi mitään järkeä lähteä ylös. Niinpä jatkoimmekin kohti Giilavarrin pohjoisseinämää, jonne myös telemark-laskijat olivat suuntaamassa. Nousu Giilavarrin huipulle oli ripeä, ja viimeiset metrit nousimme norjalaisen seurueen kanssa jalkaisin, koska jyrkkä, varjoisa rinne oli jäinen. Huipulla selvisi, että joukkomme koostui norjalaisista, ruotsalaisista, suomalaisista ja tanskalaisita! Vain islanti puuttui tästä skandinaavisesta huiputuksesta.

Kokonainen pataljoona lähestyy uhkaavasti meidän latuamme.

 

Skinnailimme Giilavarrille jyrkkää pohjoisseinämää.

 

Timo saapuu huipulle. Takana Nordmannviktinden.

 

Huipulla riittää skandinaaveja.

 

Olderdalselv mutkittelee laakson pohjalla.

 

Timo tsillailee Giilavarrin huipulla.

Nautittuamme huipulla maisemista, joita ei tosin kauaksi näkynyt, lähdimme laskemaan. Lumi oli täydellistä kevätsohjoa! Päätimme laskea Timon kanssa jyrkän, harvaan koivikkoon päättyvän seinämän, jota olimme alhaalta ihailleet. Ja olihan hyvä valinta! Pehmeä lumi oli helppoa kääntää jyrkällä ja sohjo kohisi rinnettä alas vielä pitkään laskumme jälkeenkin. Vardenilla oli pari varjoliitäjää valmistautumassa hyppyihin, mutta ei näkynyt niitä 50:ä ennätyksen rikkojaa..

Aurinkoista, mutta utuista..

 

Halddetoppenin telemarkkaajat Giilavarrilla

 

Miika istuskelee Olderdalenin yläpuolella

Illalla noin 8 tunnin vuoristopäivän jälkeen päätimme keittää kahvit ja läksiä Kotosuomeen. Matkalla näimme taas huimasti luontoelämyksiä. Meren pinnassa möyrähti auringonlaskun kimmellyksessä niin iso kala pinnassa, että sen täytyi olla pyöriäinen tai sukellusvene. Jossain Helliskogenissa tienlaidassa juossut kettu saatiin pysäytettyä kuvattavaksi aukaisemalla ikkuna, ja soittamalla Nordmannia. Siihen se pysähtyi korvat pystyssä kuuntelemaan!

Helliskogenilainen kettu kuuntelee Nordmania niin että korvat lepattaa.

 

Aurinko laski matkalla juuri ennen Suomen rajaa.