Toinen päivä heinäkuuta keli helli Kätkäsuvantolaisia. Keli oli aurinkoinen eikä hellerajan rikkoutuminen ainakaan kaukana ollut. Lohestamaan teki mieli, sillä olin Rovaniemellä ollessani tehtaillut vaappuja iltojeni iloksi. Yhden vaapuista olin tehnyt nimen omaan lohta ajatellen ja sitä halutti päästä uittamaan. Sain houkuteltua isä-Jaakon mukaan lohijahtiin ja ennen lähtöä Perkkiön Yrjökin liittyi seurueeseemme. Mietimme kalastuskohdetta ja päätimme suunnata hieman pohjoiseen Kätkäsuvannosta. Yrjö tiesi paikasta jo muutaman lohen tällekin sesongille nousseen. En kuitenkaan tosissani uskonut, että me tulisimme lohta saamaan sillä kalaa ei tänä vuonna ollut paljon väylään noussut. Jotkut olivat alempana väylässä kalastaneet useita kymmeniä tunteja ilman merkkiäkään lohesta. Mukava oli kuitenkin väylälle taas pitkästä aikaa lähteä. Väylällä kalastaessa kalastuksessa on oma tunnelmansa, joka pitää aina silloin tällöin kokea. Niinpä pakkasimme veneen kärryyn ja lähdimme ajelemaan jokivartta hivenen ylöspäin.

Perille saavuttuamme laskimme veneen rantaveteen ja aloimme pakkaamaan vapoja veneeseen. Miettiessämme vaappuvalintoja totesi Yrjö parhaaksi pistää veteen vaappuja, joilla on ennenkin lohta tullut. Päätin silti pistää perään myös omatekoisen vaappuni, sillä jos siihen kala iskisi nostaisi se kalan arvon moninkertaiseksi ainakin minun kohdalla. Vaappu oli pääväriltään kultainen. Päällä mustia pisteitä ja viiruja. Maha oli viininpunainen ja myös siellä oli jonkin verran mustaa tuherrusta. Kaiken huippuna kyljissä oli vielä hopeakimalletta. Muodoltaan vaappu oli melko molopäinen. Ruman kaunis totesi isä jossakin vaiheessa vaapustani. Kun kaikki tilpehöörit oli pakattu veneeseen, lähdimme moottorilla ajelemaan hivenen matkaa ylävirtaan. Yrjö oli soutajan paikalla keulassa tähystämässä, minä istuin keskellä ja isä ajeli moottorilla.

Komeaa oli taas olla väylällä. Suuri virta ja kaunis luonto ympärillä. Toisella puolella Ruotsi ja toisella Suomi. Mahtavat vesimassat saavat alkunsa tunturilähteistä Suomineidon käsivarren huipulta. Vesi on tästä syystä kirkkaampaa kuin keskimääriin alueen vesistöissä. Siinä se yksinkertaisuudessaan mikä aiheuttaa omalaatuisen ja hienon tunnelman.

Saavuimme kosken alle, jonka alta meidän oli tarkoitus aloittaa soutaminen. Yrjö tarttui airoihin ja meinasi soutaa koko ajan, koska tunsi parhaiten joen tältä kohdalta. Minä aloin isän kanssa laskemaan vaappuja veteen. Yhteensä laitoimme perään neljä vaappua ja yhden perhon. Minä lisäksi heittelin keskipaikaltani lusikkaa. Alkoi rennon joutilas kalastus. Porisimme niitä näitä ja odottelimme tärppiä. Emme kauan ehtineet vaappuja vetää, kun laitimmainen vapa alkoi heilua. Kala oli kiinni minun omatekoisessani! Tempaisin vavan saman tien käteen, mutta Yrjö alkoi saman tien rauhoittelemaan. ”Kelatkaa ensin muut vieheet ylös”, tuli komento. Niinhän sitä yleensä aina tehdään, kun on kyseessä vähänkään isompi kala. Innostuksella oli kuitenkin tälläkin kertaa järkeä suurempi voima. Laskin siis nöyränä vavan takaisin telineesen ja aloin isän kanssa kelailla muita vieheitä ylös. Kun vaaput oli veneessä, otin kalavavan käteeni ja kiinni oli edelleen. Kala ei tuntunut valtavalta, mutta kuitenkin niin suurelta, että mistään pikkuharrista ei ollut nyt kysymys. Sain kalan väsyteltyä melko nopeasti veneen viereen ja ensimmäinen näköhavainto osoitti kalan oikein komeaksi taimeneksi. Virta ei ollut paikassa kovin voimakas, joten Yrjö kykeni lopettamaan soudun ja tuli haavaamaan kalaa. Haavaus ei osoittautunut kovin helpoksi tehtäväksi. Kala pyöri ja hyöri ja juroi veneen läheisyydessä mutta ei tahtonut osua haaviin. Viimein haavaus kuitenkin onnistui ja komea taimen oli veneen pohjalla. Fiilikset oli huipussaan. Selvästi ennätystaimeneni ja omatekoisella vaapulla. Lähdimme rannalle suorittamaan perkauksen, punnitukset, valokuvaukset ja muut pakolliset päivittelyt. Taimen oli painoltaan 2,4 kiloa ja ilmeisesti väylän omaa meressä käymätöntä lajia. Nousutaimenet ovat nimittäin heinäkuun alussa vielä yleensä melko kirkkaita, mutta tämä yksilö oli kauniin ruskea. Valtavat sääskiarmeijat ilmestyivät metsistä nauttimaan rannalle saapunen seisovan pöydän antimia, joten päätimme melko pian lähteä takaisin vesille. ”Mennänpä nyt ottamaan se kunnon kala”, Yrjö totesi itsevarmasti.

Tsaibma-malliston Elli-vaappu. Tilauskyselyt Brother D:lle. (Erä voi olla loppuunmyyty.)

 

Laskimme vieheet veteen ja aloitimme jälleen kalastuksen. Eikä mennyt kauaa, kun vapa taipui jälleen. Kala oli jälleen minun vaapussani! Nyt oli kyseessä jo selvästi isompi kala. Hyrräkelan räikkä lauloi hetken aikaa jonka jälkeen kala pärskytti vettä pinnassa niin rajusti etten ole ennen kalan nähnyt moista tekevän. Tässä vaiheessa ajattelin siiman päässä olevan jotakin todella isoa.. Kelasimme nopeasti muut vaaput veneeseen. Otin viimeisen vavan käteeni ja aloitin väännön kalan kanssa. Kala tuntui painavalta. Kala ei tehnyt pitkiä syöksyjä vaan juroi ja puisteli päätään. Vähä vähältä kala kuitenkin laskeutui alemmas virrassa ja me valuimme virrassa mukana. Yrjö souti koko ajan samalla kun minä pitelin vapaa pystyssä ja siimaa kireällä. Saimme kalan kohtuullisen nopeasti melko lähelle venettä, jonka jälkeen alkoi varsinainen väsytystyö. Kala juroi pohjassa ja Yrjö soutelemalla aiheutti sen, että kala joutui koko ajan koville. Välillä kala kävi lähempänä pintaa jolloin näin sen ensi kertaa polaroid-lasejeni ansiosta. Suuri ja komea lohi oli kyseessä. Arviolta 15 minuutin kuluttua tärpistä alkoi näyttää siltä, että kala olisi kohta riittävän väsynyt koukattavaksi.Päättelimme, että minun olisi ehkä helpoin koukata kala keskipaikalta. Annoin vavan Yrjölle ja otin koukun käteeni. Onneksi tarkistin vielä oliko koukun teleskooppivarsi vedetty aivan loppuun asti. Ei ollut. Olisi ollut todella karua kämmätä koukkaus sen vuoksi, että varsi olisi venähtänyt koukkaus vaiheessa ja lyönyt näin ollen tyhjää. Koukkaus jännitti minua todella paljon, sillä en ollut ennen koukannut lohta veneeseen. Ja tätä kalaa en halunnut missään nimessä menettää. Pian lohi oli koukkaus etäisyydellä ja oli aika toimia. Koukkaus onnistui kuin onnistuikin loistavasti ja lohi lensi veneen lattialle. Yrjö antoi lohelle pamppua sen ollessa vielä kiinni koukussa. Taistelu oli ohi. Suuntasimme jälleen rantaa kohden suorittamaan kalan punnitukset ja muut toimenpiteet. Lohen painoksi osoittautui noin yksitoista kiloa. Oma ennätykseni tässäkin lajissa. Lohen liha osoittautui harvinaisen punaiseksi siihen nähden, että kyseessä oli Itämerestä noussut kala.

Kun toimenpiteet oli suoritettu, hyppäsimme veneeseen ja lähdimme ajamaan kohti lähtörantaa. Kiintiömme oli täynnä emmekä kerenneet olla joella kuin pari tuntia. Olo oli suorastaan hämmentynyt, niin uskomattoman satumainen tuuri oli tällä reissulla ollut. Kaksi omaa henkilökohtaista ennätyskalaa ja molemmat omatekoisella vaapulla. Voiko kalamies enempää toivoa? Soutajan osuus tälläkin reissulla oli vähintään yhtä suuri kuin vapamiesten, joten kiitokset Yrjölle oivallisesta vieheiden uittamisesta. Yhteistyö veneessä sujui mainiosti.

 

Lohi 11kg ja taimen 2,4kg