-Henkilökuvassa- Markus Veijalainen

Markus on ihminen ,joka viihtyy luonnon keskellä ja hänen harrastuksensa metsästys, vaeltaminen, kalastus, valokuvaus ja laskettelu kertovat myös jotain hänen mielenkiinnostaan ulkona olemiseen. Markus asuu tällä hetkellä Helsingissä, mutta hän on kotoisin lapista, kunnasta nimeltä Muonio ja siellä sijaitsevasta pikkukylästä nimeltä Kajanki. Sieltä hän on saannut kipinän luonnossa olemiseen ja ulkoiluun lapsuutensa aikana ja muutos on hurja, kun mietimme hänen nykyistä asuinpaikkaa Helsinkiä. Kaikki hänen harrastuksensa liittyvät jollain tapaa luontoon ja ulkoiluun. Kalastus, metsästys ja vaelteminen (myöhemmin valokuvaus) ovat olleet ykkösharrastuksia jo vuosia. Laskettelu on myös tullut kuvioihin, mutta tässä artikkelissa keskitymme vaeltamiseen ja valokuvaukseen.

Kysymyksiä Markukselle:
Mistä sait innostuksen vaeltamiseen?
Markus vastasi:
Vartuin lähellä tuntureita ja metsiä, joten sieltä se innostus on lähtenyt. Olin 14-vuotias, kun ensimmäisen kerran lähdin yksin vaeltamaan tunturiin. Reitti oli osittain tuttu, muttei riittävän tuttu kuitenkaan ja näin ollen eksyin. Minun oli määrä seurata vanhoja kulkumerkkejä, jotta löydän yhdelle lammella minne minun oli määrä mennä. Hukkasin merkit muutaman kilometrin jälkeen ja päädyin tunturin juurelle. Näin, että maa alkoi kohtuullisen jyrkästi kohota, joten oletin, että olin tunturin juurella. Sankka sumu oli yllättänyt jo hieman aikaisemmin. Ei siinä sitten muuta kuin kiipesin tunturin päälle odottamaan sumun hälvenemistä. Lopulta sumu hälveni ja näin paikan minne minun oli määrä mennä. Laskeuduin tunturilta suoraan määränpäähäni ja loppu vaellus sujuikin jo mukavasti ilman kommelluksia. Tämän ensimmäisen yksin vaelluksen jälkeen on mulla ollut aina kova hinku tuntureille ja kairaan. Viihdyn metsässä ja tuntureilla erittäin hyvin. Nautin siitä kiireettömyydestä ja rauhasta ja siinä kai se pohjimmainen syy on miksi pidän vaeltamisesta. Viihdyn toisinaan ehkä liiankin hyvin, koska vaelluksen lopulla tulee yleensä aina sellainen olo, että olisi vielä ainakin muutamaksi päiväksi voinut jäädä.

Mitä vaeltaminen antaa sinulle?
Markus vastasi:

Rauhaa ja kiireettömyyttä. Vaelluksilla pääsee näkemään mitä moninaisimpia luonnonilmiötä ja ihmeitä. Milloin törmää sattumalta linnunpesään, karhun repimään muurahaispesään, toisinaan saa kokea mahtavan auringonlaskun tunturinpäältä ja kömpiä sen jälkeen lämpimään telttaan kuuntelemaan, kun porot ja riekot pitävät ääntä jossain lähistöllä. Toisinaan taas on kiva kokea jotain äärimmäistä, kuten lumimyrsky tunturissa, tuntea kova viima naamalla ja katsella vaan ympärilleen. Koskaan ei ole oikeastaan pelottanut oli millaiset olot tahansa. Esim. kerran olin tunturissa kelkalla, olin menossa isää vastaan, kun isä toi turisteja porolla Hetasta Kajankiin. Isän oli määrä tulla yöksi Puolitaipaleeseen, jossa odottelin heitä. Ketään ei kuitenkaan kuulunut, niinpä lähdin ajelemaan tunturiin, katsomaan, josko olisivat jossain lähellä. Nousin tunturiin ja ketään ei näkynyt. Jälki alkoi pikku hiljaa hävitä, kun tuisku koveni.

Alkoi tulla hämärä ja huomasin, etteivät kelkan valot toimineet. Näin ollen oli pakko lähteä ajamaan takaisin Puolitaipaleen kämpälle. Kämpälle päästyäni join nopeasti kahvit ja odotin pienen hetken. Ketään ei kuitenkaan kuulunut. Niinpä lähdin ajamaan kotia kohti, jonne pääsin kovasta tuiskusta huolimatta. Onneksi reitti oli hyvin merkitty, joten pystyin ajamaan kotiin ilman valoja, kun pystyin näkemään merkkien hahmot reitin sivussa. Matka kotiin kesti todella pitkään. Olin aivan yltä päältä lumessa ja jäässä, kun pääsin kotiin. Sitten selviteltiin missä Isä oli ryhmän kanssa. Isä oli joutunut jäämään toiselle kämpälle yöksi, eikä ollut pystynyt ilmoittamaan siitä meille. Elettiin sitä aikaa, kun kaikilla ei ollut kännyköitä. Kiitokset Jaakolle ja Eerolle, jotka avustivat ryhmän löytämisessä.

Minkälaisia maastoja ja maisemia etsit reissuillasi?
Markus vastasi:

Yleensä pidän tunturimaastossa vaeltamisesta. Pääsee nauttimaan siitä, että näkee kauas ja on avaraa. Jokivarsimaastot ja kangasmaastot ovat myös mieluisimpia vaellusmaastoja. Saimaalta löytyy myös loistavia paikkoja, saaria ja komeita kallioita.

Minne menisit vaeltamaan, jos saisit valita minkä tahansa paikan maailmasta?
Markus vastasi:

Kanada tai Uusi-Seelanti kiehtoo.

Kysymyksiä valokuvauksesta:

Milloin aloitit valokuvaamisen ja miten?
Markus vastasi:

Aloitin kuvaamisen noin 4 vuotta sitten. Aluksi otin kuvia kompaktikameralla, jossa oli zoomi. Olin ollut jo ennen tätäkin kiinnostunut kuvaamisesta, mutta varsinaisen kuvaamisen aloitin tosiaan noin 4 vuotta sitten. Melko pian ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani, Canonin EOS300. Tämän myötä valokuvausharrastukseni syveni ja ostin pari uutta objektiivia ja erilaisia muita tarvikkeita. Tällä hetkellä kuvaan Canon 30V QD:llä ja löytyy kameralaukusta myös Canonin digipokkari.

Liityin hiljattain Kameraseuraan, jossa olen opiskellut valokuvausta lisää. Ensimmäiset musta-valkokuvat olen kehittänyt kuluvan syksy aikana ja täytyy myöntää, että koukkuun jäin. Pyrin kuvaamaan monipuolisesti, mutta pääpaino on kuitenkin luontokuvissa. Monet miettii, että pitää olla hirveä varuste määrä, kalliita runkoja ja objektiiveja, jotta saa hyviä kuvia, mutta alkuun pääsee ihan tavallisella pokkarillakin, jossa on zoomi. Sitten harrastuksen ja oman kehityksen myötä voi ostaa lisää varusteita ja parempia runkoja.

Mikä on parasta valokuvauksessa?
Markus vastasi:

Pääsee toteuttamaan itseään ja näkee ”työnsä” tulokset.

Kuinka haluaisit kehittyä kuvaajana?
Markus vastasi:

Joka alueella, ehkä kuitenkin henkilökuvaus on se johon tulen panostamaan ja jonka osalta haluaisin kehittyä lähivuosien aikana.

Paras kuvasi?
Markus vastasi:

Paras kuva on varmaan vielä ottamatta. Kuvia joihin on itse täysin tyytyväinen, ei ole montaa. Mitä enemmän kuvaa, niin sitä kriittisemmäksi tulee omien kuvien suhteen. Tällä hetkellä en osaa nostaa yhtään kuvaa ylitse muiden.

Siinä oli hieman Markuksen omia ajatuksia häneen suhteesta vaeltamiseen ja valokuvaamiseen. Se, että Markus on kotoisin lapista saa hänet aina palaamaan takaisin tuntureille ja luontoon. Valokuvaus ja vaellus taas tuovat hyvää tasapainoa normaalille välillä stressaavalle arjelle ja työnteolle. Silloin kun Markus pääsee luontoon kaikki muu unohtuu ja se on mielestäni merkki siitä miten antaumuksella hän nauttii olostaan luonnossa. Voit käydä alla olevasta bannerista katsomassa hänen kuvatuotoksiaan:

Kuvat ja teksti: Timo "RoC" Veijalainen ja copyright merkityt kuvat Markus Veijalaisen ottamia

© www.tsaibma.com -tuomme erämaan näytöllesi-