Vapaalaskukohteena Palkaskuru

Palkaskuru on yksi Pallaksen helpoiten saavutettavista ja hienoimmista vapaalasku kohteista. Helposti saavutettavan Palkaskurusta tekee sen läheinen sijainti Pallas hotellien kanssa. Lyhyt ja loiva etäisyys hotellilta kuruun ei kuluta laskijan voimia juuri lainkaan. Palkaskuruun pääsee helposti latupohjaa pitkin kävellen tai skinnailemalla. Palkaskuru sijaitsee Palkaskeron ja Pyhäkeron välissä. Hyvänä talvena kannattaa kiivetä ensimmäisenä Pyhäkeron huipulle, mistä saat todella pitkän ja mukavan laskun aina Palkaskurun pohjalle asti. Palkaskeron puoli kurusta on yleensä vähäluminen ja todella kivinen, joten suosittelen Pyhäkeron puoleista seinää laskemiseen.

Itse sain kipinän vapaalaskuun juuri Palkaskurusta. Satuimme kaverin kanssa (vuonna 2000) isolumisena talvena Palkaskurun seiniä laskemaan. Aloitimme laskun ihan Pyhäkeron huipun vierestä ja lasku Palkaskurun pohjalle oli pelkkää puuteria. Kaikista paras osuus oli saavuttaessa Palkaskurun laidalle. Kuru tippuu suhteellisen jyrkästi ja lujasta vauhdista kuruun hyppääminen on suuri nautinto puuterin pöllytessä.

Palkaskuru on suhteellisen matala, mutta pituutta kurulla riittää ja näin ollen laskupaikoissa on valinnan varaa. Ei tarvitse välttämättä valita heti ensimmäiseksi jyrkimpiä pätkiä, vaan voi rauhassa katsella loivempaa maastoa. Palkaskurun alussa on matalaa ja loivempaa pätkää, jossa voi ensin kokeilla miltä lumi tuntuu. Kurun pohjalla menevää latua on helppo liikkua eteenpäin ja siirtyä seuraavaksi keskiosaan kurua. Keskiosassa kuru jyrkkenee huomattavasti ja seinät ovat myös korkeammat. Keskiosan kiipeäminen kannatta suorittaa hieman sivumpaa, ettei saa aikaiseksi lumivyöryä kesken kiipeämisen. Loppuosa kurusta on pitkä ja suhteellisen loiva, mutta erittäin mukava laskea.

Palkaskurussa pystyt helposti kuluttamaan päivän kiipeilemällä ja laskemalla koko kurun mitan. Vaikka laskut eivät ole pitkiä, ovat ne sitäkin mukavampia. Jyrkällä seinällä puuterin pöllytessä ei laskun pituus häiritse. Palkaskuru on ehdottomasti käymisen arvoinen Pallaksella tai lähistöllä vierailevalle. Kauniina kevätpäivänä on Palkaskuru oiva paikka, vaikka pelkästään auringonpalvojille.

Palkaskurussa on valitettavasti sama riesa, kuin Pyhäkurussa eli lumivyöryt. Melkein poikkeuksetta myös Palkaskuru vyöryy joka talvi. Palkaskurussa vyöryt tulevat kaiken lisäksi molemmilta puolilta, mikä tekee sen tuplasti vaarallisemmaksi. Palkaskurussa liikkuessasi ole siis varovainen ja tutkiskele lumi huolellisesti. Kysele myös hotellilta onko kurussa sillä hetkellä vyöryn vaaraa, koska yksi käytetyimmistä laduista menee Palkaskurun pohjalta. Hotellin väki käsittääkseni pitää kontrollia kurun vaarallisuudesta ja varmasti varoittelee, jos on aihetta. Palkaskurussa on myös varoittava kyltti, mutta se ilmeisesti seisoo kelistä riippumatta koko talven paikallaan.

Parhaat ajat Palkaskurussa vierailuun on kevät talvi, mutta myös alkutalven kohteena Palkaskuru toimii oivasti lyhyen etäisyyden vuoksi. Lunta on myös yleensä jo ensimmäisten suurten sateiden jälkeen ihan laskettavaksi asti. Laskettavaa löytyy harrastelijoista hieman kokeneempiin laskijoihin asti, mutta kurun mataluuden vuoksi ei ehkä niin himottu kohde, kuin Pyhäkuru. Toivottavasti käyt kuitenkin tutustumassa Palkaskuruun, jos olet liikkumassa alueella. Lisätietoja esim. lumitilanteesta saat meiltä info@tsaibma.com mailin kautta tai poikkea foorumin puolelle kyselemään.

© www.tsaibma.com -tuomme erämaan näytöllesi- info@tsaibma.com

Teksti ja kuvat: Timo "RoC" Veijalainen ja Miika "MoE" Alatalo